keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Lomaa tarpeeseen - ja loistokultasiipiä

Kesäloman arvostaminen riippuu... ihan kaikesta. Vaan mitä enemmän työvuosia kertyy omaan historiaan, sitä suuremman painoarvon loma tuntuu saavan. Osuutensa on varmasti yhä hitaammalla palautumisella. Mutta myös työkokemuksen myötä kohentunut taloustilanne antaa mahdollisuuden tehdä aitoja valintoja.

Pari vuotta sitten huomasin, ettei pitkä kesäloma anna minulle sitä, mitä siltä tarvitsisin. Viime kesänä kokeilin kahden viikon lomaa, mutta se olisi selvästikin vaatinut kaikkien palikoiden saumatonta yhteensopimista. Sellaista tapahtuu harvoin tässä oikeassa elämässä. Meillä koiran sterilisointi edellytti tiukkaa hyssyttelyä ja kotona olemista. Siksi se tehtiin lomalla. Mutta juuri siksi loma jäi hieman lyhyeksi. Tänä vuonna lomailen kesäaikaan peräti kolme viikkoa.

Kun lapset olivat pieniä (ja vähän isompiakin) loma-ajat piti rytmittää mahdollisimman hyvin heidän lomiensa kanssa yhteensopiviksi. Ja usein puolison kanssa hieman vuororytmityksellä.

Nyt lomailemme vain me kaksi koiran kanssa. Voimme miettiä lomarytmiämme aivan eri näkökulmasta kuin melkein kaksikymmentä vuotta tähän asti ;-)

Loman tarve nimenomaan kesäaikaan on selvästi todella yksilöllistä. Siinä, missä luulen kolmen viikon toimivan minulla oikein hyvin, samanikäisen kollegani suhde kesälomaan onkin jo erilainen. Kumpikaan ei ole oikeassa tai väärässä, on ihan hyvä, että on erilaisia ihmisiä :-)

Minä haluan lomaltani suunnitelmallisuutta, lepoa ja spontaaneja irtiottoja sopivasti sekaisin. Jotain suunniteltua ja sovittua, jonkin verran aivan posketonta löllöilyä ja joitakin spontaaneja päiväretkiä. Niitä minä kaipaan tällä hetkellä lomaani.

Mitä sinun lomaasi kuuluu ja mitä siltä odotat?

Nämä loistokultasiivet eivät lomaile, mutta ilahduttavat lomailijaa senkin edestä :-)




Koiras...


ja naaras :-)



12 kommenttia:

  1. Minulla on pitkästä aikaa neljän viikon yhtenäinen loma. Olen kyllä nauttinut tästä täydellisestä töistä irtautumisesta ja täydellisestä vapaudesta venyttää aikatauluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen veivannut lomiani kahdesta viiteen viikkoon ja etsinyt sitä kuhunkin elämäntilanteeseeni sopivaa ratkaisua.

      Kun loma tuntuu vapaudelta, on homma kohdillaan :-)

      Poista
  2. Ihanan näköinen perhonen, Kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
  3. Loistokultasiivet ovat mahtavan värisiä!

    VastaaPoista
  4. Kaunis perhonen. Loma jatkuu vielä pari viikkoa. Se ollaan huomattu ettei kaikkea pidä suunnitella. Ei myöskään tule pettymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollekin suunnitelmallisuus on kaikki kaikessa. Mutta jokin määrä suunnittelematonta holtittomuutta tekee ihmiselle hyvää loman aikana ;-)

      Poista
  5. Oma loma oli ja meni. Hyvin kuitenkin. Ei kauheasti suunniteltu.Toimii meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on rajallinen, siksi hyvän elämän odotukset eivät voi jäädä vain loman varaan :-)

      Lomassa tulee (mielestäni) olla arjesta poikkeavia elementtejä. Kuten se, että aamulla päätetään jotain ihan rutiineista poikkeavaa ja sitten myös tehdään niin :-)

      Poista
  6. Hienoja perhosia. Viime päivinä niitä on näkynyt yhä enemmän. Maanantaina näin meidän pihan historian ensimmäisen ritariperhosen.
    Lomatarve tuntuu vaihtelevan ajan ja iän myötä. Lasten ollessa pieniä ja kouluiässä lomat oli pakko miehen kanssa sijoittaa perätysten,ettei lasten tarvinnut olla pitkään yksin. Matkustaessamme Eurooppaan pyrimme taas ottamaan lomat heti kesän alussa, koska silloin reissussa oli väljempää ja majoitus helpompi järjestää. Kesällä on myös ollut mukava olla töissä, kun valtaosan lomaillessa on voinut purkaa rästitöitä. Minusta paras loma sisältää sekä suunniteltua että extempore-toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon ritariperhosesta! Ei ole koskaan vielä näkynyt meillä.

      Kesälomien tarve ja arvostus tulevat kommentissasi esiin aivan täydellisesti. Näinhän se menee... :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!