sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Ei pelkkää hyvää Espanjan matkalla - Suomi tilastoja parempi kierrättäjä

Vierailemamme pysähtymispaikat eteläisessä Espanjassa olivat usein juuri näin sotkuisia. Usein roska-astia puuttui kokonaan, mutta se ei riitä selitykseksi sille, miksi autolla vuorille raahatut pullot, astiat ja rintaliivinpuolikkaat pitää jättää taukopaikalle eikä niitä voi viedä mennessään majoittumispaikan roska-astiaan.


EU:n tilastoinnissa Suomi näyttäytyy tiukan laskentatapansa vuoksi laiskalta kierrätysmaalta, mutta luvut eivät kerro koko totuutta (klik).

"- Maat, jotka tilastoissa näyttäisivät hyödyntävän tehokkaasti biojätettä, eivät kerää keittiöbiojätettä lainkaan, vaan saavat lukemat täyteen pelkillä puutarhajätteillä, sanoo Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Salo.

- Jos tilastointi saadaan yhteismitalliseksi, mennään ainakin Ranskan ohi.

Suomessa puutarhajätteet kompostoidaan perinteisesti oman pihan komposteissa, eikä tätä tilastoida.

Myöskään Suomessa hyvin toimiva pullonpalautusjärjestelmä ei pääse koko mitassaan tilastoihin, koska kierrättämiseksi järjestelmä lasketaan vasta sitten, kun uudelleen täytettävä lasipullo poistetaan kierrosta."


Jätteen kierrätystä EU-maissa voi tarkastella myös oheisesta taulukkokaappauksesta (http://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20180328STO00751/jatehuolto-eu-ssa)




Jos Espanjan kaltaiset maat saataisiin huolehtimaan jätteidensä kierrättämisestä samassa määrin kuin Suomi tekee, tuloksia saataisiin aivan eri mittakaavassa kuin nykyisin.

Suomi on ihana puhdas maa :-)

12 kommenttia:

  1. Suomi on puhdas maa verrattuna moniin muihin. Tilastoja on aina helppo muokata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastovääristymät ovat ikäviä.
      Olin tosin yllättynyt siitä, että paljon Suomeakin tehokkaampia kierrätäjämaita löytyy.

      Poista
  2. Tuohon kasaan tulisi suomessa ainakin pari mcdonalds pussia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu.
      Mutta tuossakin näkyi vain osa roskakasasta.
      Eivät olleet mitään roskiksesta pullahtaneita juttuja, kun roskista ei ollut.
      Ihan puhtaasti luontoon jätettyjä jätteitä ilman mitään tekosyitä.

      Poista
  3. Kyllä kotimaamme on kuitenkin siisti moneen muuhun maahan verrattuna.Tosin meilläkin valitettavasti näkee taukopaikkoja, jossa tienvarsi pursuaa roskia eikä roskistakaan ole tyhjennetty.
    Olen iloinen, että muovinkeräys on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Oma roskamääräkin on pienentynyt huomattavasti sen jälkeen, kun olen pystynyt viemään muovit keräyspisteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jumittaa nimenomaan roska-astioiden tyhjennys - ainakin näin maallikkokokemuksella.
      Kenelläkään ei tunnu olevan varsinaista vastuuta tässäkään asiassa?

      Poista
  4. Yleisesti ottaen Suomi on puhdas maa ja kierrätys hyvällä mallilla. Mekin yritämme kantaa kortemme kekoon puhtaan luonnon puolesta. Mutta jotkut eivät välitä ja sen näkee esimerkiksi taukopaikoilla, joista Piipe tuossa mainitsi. Aivan kamalia löytyy useita ajellessa matkaa pääkaupunkiseudulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että on aivan erityinen ihmisryhmä, joiden mielestä kaiken roskan heittäminen pois käsistä missä vain tuntuu olevan ihan ok. Joskus ihmettelen, onko noilla ihmisillä kaikki ihan kunnossa pääkopan sisällä vai onko tiedon vähäisyys joillain vain niin kokonaisvaltaista. En tiedä, kumpi olisi vähemmän huono vaihtoehto :-(

      Poista
  5. Tuo mittauskriteerien epäyhtenäisyys olisi syytä korjata. Joulunaikaan Krakovassa käydessämme kummastelimme kierrätyksen ja jätehuollon surkeaa tilaa. Matkailussa on se hyvä puoli, että perspektiivi moniin asioihin laajenee. Välillä täällä kotimaassa kulkiessa harmittaa roskaisuus, mutta kyllä meillä edelleen on aika puhdista ja kierrätys toimii jo kohtalaisen hyvin. Tänään tosin lenkillä kuljin kylän kierrätyspisteen kautta ja näin, miten ihmiset jättävät pussukoitaan laatikoiden eteen, kun eivät viitsi tunkea niitä ahtaista aukoista sisään. Siinä sitten varikset ja muut linnut levittävät roskiaympäriinsä. Meistä ihmisistä on moni asia paljolti kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tietäisi, onko isompana ongelmana tiedon puute vai kummallinen asenne :-(

      Poista
  6. Oikeasti suomi on puhdas maa loppujen lopuksi, vaikka täälläkin niitä kurjia ja roskaisia paikkoja aina vaan löytyy.
    Juurikin kesäisin nuo taukopaikat joskus ovat ihan kamalassa kunnossa.
    Mutta suomi on pieni maa moneen muuhun maahan verrattuna, niin jostain syystä uskon meihin, suomalaisiin, että vielä koittaa päivä, että meillä täällä on oikeasti puhdas maa!
    Se vaan vaatii vähän vaivaa, mutta suomalaisella sisulla ehkä tämäkin asia korjataan, toivotaan ainaskin niin!
    Hyvä Susanna, kun otit puheeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Toki on sitten niitä kaatopaikkojen tai nykyaikaisemmin jätteenkäsittelypaikkojen välttelijöitä, jotka kippaavat metsän reunaan vanhat sohvakalustot, kodinkoneet, akut ja maalitkin. Tuollaiset heput ansaitsisivat saada isot sakkotuomiot ja vastaavasti vakituisina epävirallisina kaatopaikkoina toimivat paikat sietäisivät saada omat tallentavat riistakamerat törkykippaajien kiinni saamiseksi.

      Muuten Suomi on puhdas ja pidetään se entistäkin puhtaampana!

      Poista

Kiitos kommentistasi!