maanantai 6. toukokuuta 2019

Kaksi erilaista suoreissua

Vapunpäivänä kävin muunmuassa kahdella erilaisella suolenkillä. Ensimmäinen oli Rannametsa-Tolkusen luontopolun luona. Luontopolku oli vain reilut 2 kilometriä pitkä, mutta metsäpätkällä kohti näkötornia, näkötornilla ja sieltä pois oli runsaasti jyrkkiä portaita. Rasitusta tuli siis enemmän kuin parin kilometrin mittaiselta metsä-suolenkiltä voisi odottaa.

Aloitin lenkin suuntaamalla suoraan näkötornille. Sieltä näkikin sitten, minne matka jatkuisi seuraavaksi :-)



Näillä 'pitkospuilla' oli leveyttä ja jopa matalissa rappusissa oli kaide. Tässä ollaan vielä metsän puolella.



Suolla jatkui sama leveä reitti ja matkalla oli myös levähdyspaikkoja. Reitin alku alkoi rappusilla. Siitä eteenpäin suolammille asti matka oli kuitenkin jotakuinkin esteetöntä.



Hyvin kohtuullisen kävelymatkan jälkeen kävelyreitti saapui suolammille, joilta löytyi jälleen lisää levähdyspaikkoja.





Ja löytyipä sieltä oikein pulahduspaikkakin uimahaluisille :-) Vaikka taitoin osan matkassa t-paidassa (tuuli oli niin lämmin), suolampi oli todennäköisesti vielä melkoisen kylmä. Mukavan lämpöistä siitä ei varmaan koskaan tulekaan (?). En ole koskaan kokeillut.


Tässä kelpasi syödä eväitä, tällä olikin käyttäjiä.


Takaisin mannessä suotaival jatkui ja matka siirtyi lopulta ihan suon laidalle metsän puolelle.


Tämä oli siis se helppo, miellyttävä suoreitti, johon voisin lähteä hyvinkin koko perheenkin kanssa.

Toinen kohde oli Nigulan suon luontopolku. Pituudeksi ilmoitettiin 3 kilometriä, mutta päästäkseen polulta takaisin, piti tuo 3 kilometriä kulkea vielä uudelleen takaisin. Päivän viimeiseksi pikapyrähdykseksi se oli pienoinen yllätys ;-)

Ensin oli metsäpätkä, jossa pitkospuut olivat kapeammat kuin edellisessä kohteessa, mutta vielä varsin helppokulkuiset.


Näkötorni oli suon laidalla. Pitkospuut jatkuivat suolla kahden puun levyisenä.


Välillä tuntui, että suota jatkui ja jatkui äärettömyyksiin asti.


Täälläkin oli suolampia, mutta ei pysähdys- tai levähdyspaikkoja. Onneksi suon pinta näytti vielä kohtuullisen jämäkältä.


Kunnes sitten hieman ennen suotornia mentiin monesti jo todella märkien kohtien ylitse. Tässä kohtaa pitkospuita oli vahvistettu tukilaudalla alta päin kummaltakin puolelta. Kaidetta olisin tähän vähintäänkin kaivannut. Tuossa keskellä oltiin ihan suonsilmäkkeen päällä. Tummaakin tummempi vesi antoi kuvan loputtoman syvyisestä silmäkkeestä, joskin ihan niinhän asia ei varmasti ollut. Turve kellui siinä reunoilla ohuena kerroksena ja vanha korkean paikan kammo heräsi ylväästi hetkeksi henkiin tuossa mustan veden yläpuolella. Minun kompasteluherkkyydelläni ei yhtäkkiä tuntunut ollenkaan kotoisalta olla tuolla tyhjällä suolla toisessa maassa ypöyksin suonsilmäkkeen päällä kapealla pitkospuulla :-( Keskityin tasapainoon ja kuvasin tämän kohdan vasta, kun pääsin turvalliselle etäisyydelle.



Olin suotornilla jokseenkin hermostunut ja parin kuvaräpsyn jälkeen jatkoin matkaa päästäkseni jälleen märkiä suoplänttejä ylittämään.


Tässä kohtaa iloitsin, sillä suolammen ylittävällä sillalla oli sentään kaiteet! Silta tosin oli kovasti huojuva ja keikkuva.


Kun pääsin kuivemmalle suopätkälle jäin vain toivomaan, että tämä todella olisi rengasreitti. Päätin moneen kertaan itsekseni, että tätä samaa reittiä en tulisi yksinäni takaisin, jos mitään muita vaihtoehtoja olisi olemassa.



Hieman ennen metsän rajaa tuli vastaantulijoita. Pariskunta, joilla oli mukanaan koira. Varoittelin heitä vetisestä reitistä, mutta he tiesivät sen jo, koska olivat juuri tulleet samaa reittiä! Reitti jatkui vielä jonkin verran metsään ja loppui sitten kokonaan. Ja näin ymmärsin, että ainoa järjellinen tapa päästä takaisin on kääntyä kulkemaan reitti toiseen suuntaan. Se oli aikamoinen takaisku :-(

Kysyin belgialaispariskunnalta, sopisiko heille, että liittyisin heidän seuraansa, jotten ole yksin, jos horjahdan pitkospuilta suonsilmään. Niinpä matkasimme yhtä matkaa ensin suotornille, jossa seurasimme kahlaajia aikamme. Sieltä jatkoimme sitten yhdessä pysäköintipaikalla asti, jossa automme olivatkin aivan peräkkäin pysäköitynä. Minun pieni autoni heidän asuntoautonsa perässä.

Jos reitti oli muuten hieman kamalaa hipova, sitäkin suurempi ilo oli tutustua näihin belgialaisiin lintuihmisiin ja heidän ihanaan koiraansa :-) Järkytykseltäni en ottanut paluumatkalla enää muita kuvia kuin muutamia kahlaajakuvia suotornilta.

Miehellä oli mukanaan myös kamera ja hän antoi korttinsa, jossa oli osoite hänen valokuvaussivustolleen. Kannattaapi käydä katsomassa: www.julienherremansphotography.com.

Toivon meille kaikille tästä vähitellen lämpenevää viikkoa!




18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Suolla ei ollut kovin paljon lintuja. Mutta tuon jälkimmäisen suoreissun suotorni onkin ovelasti myös piilokoju. Alaosaan voi mennä sisään, on ihan tilava useammallekin henkilölle. Jokaisella seinällä on kuvaus- ja tarkkailuaukkoja. Oletettavaa on siis, että tuolla on välillä lintuvieraita oikein enemmänkin.

      Poista
  2. Jo vain olikin loputon suo, ja vielä takaisin sama mokoma! Olit varmaan melko onnellinen kun se oli ohi :)
    Nuo ekan suon pitkoksethan on kuin konsanaan Pyhäkurussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin melkoisen helpottunut ja väsynyt ja edessä oli vielä kunnon ajomatka asunnolle.

      Pyhäkurussa enpä ole koskaan käynytkään. Täytyy lisätä sinne jatkuvasti kasvavalle vierailulistalle :-)

      Poista
  3. Oi miten ihania kuvia suo aluelta

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiintoisia retkiä! Ajattelin, että tuolla pitää käydä, mutta huomasinkin karttaa katsoessani, että ovat Etelä-Virossa. Voih!
    On lohduttavaa lukea, kuinka muillakin on tullut eteen epävarmaa oloa, jopa pelon tunnetta, luonnossa ollessa. Varsinkin, kun liikkuu yksinään ja mielikuvitus pääsee valloilleen. Mukavaa, kun jaoit tuon hetken.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entinen työkaverini käy kesäisin miehensä kanssa Virossa pyöräillen. Etäisyydet ovat siellä pieniä ja laivalla pääsee Viron puolelle 2,5 tunnissa. Majoitusta löytyy Virosta myöskin todella edullisesti, kun vain jaksaa ja osaa etsiä. Mahdollisuuksia on monia eikä tuonne Etelä-Viroon lähteminen ole loppujen lopuksi ollenkaan niin iso juttu, kuin se äkkiseltään vaikuttaa ;-)

      Kyllä luonnon edessä täytyy muistaa olla nöyrä. Hyvä tiedostaa aina omatkin rajansa. Ihailla voi joskus vähän kauempaakin :-)

      Poista
  5. Sinullapa olikin melkoinen seikkailu vieraalla maalla! Hurjan näköisiä silmäkkeitä, ja kaiteita minäkin tuollaiseen paikkaan kaipaisin. Onneksi sait seuraa paluumatkalla. Kiitos näistä luontoretkivinkeistä, ehkä kesällä Viron reissuun voisi mahtua joku näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi paluumatka venähtänyt jonkin aikaa ilman paluuseuraa. Olisinhan minä siitä itseni koonnut, mutta näin kaikki oli ehdottomasti paljon miellyttävämpää :-)

      Kiva, jos vinkeistä on iloa :-) Siellä on niin paljon nähtävää.

      Poista
  6. Niin, ja tuo antamasi linkki belgialaisen sivuille! Aivan huippuhienoja kuvia...

    VastaaPoista
  7. Miten upeaa suoluontoa. Erityisesti tuo Rannametsä suolampineen.

    VastaaPoista
  8. Suot ovat upeita ja tärkeitä paikkoja. Pitkospuilla on kiva kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella samaa mieltä. Suolla kävely (jos ei joudu kävelemään suonsilmien yli) on todella puhdistavaa ja rentouttavaa :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)