lauantai 13. heinäkuuta 2019

Läheltä piti oravalla

Pihasta löytyi sotkuisen näköinen orava. Se seisoi ensin jähmettyneenä omenapuun alla ja kipaisi sitten puuhun. Pari kuvaa otettuani kiersin kauemmas, sillä orava naksutti hermostuneen oloisena. Annoin sille tilaa ja rauhaa, kiertelin hieman kauemmas ja tulin tovin jälkeen näköetäisyydelle, mutta jäin nyt hieman kauemmas. Vaikka kurre näytti rähjäiseltä, se oli kovasti tarmokas. Muutamien lisäräpsyjen jälkeen jätin sen terijoensalavan oksalle peseytymään suurella antaumuksella.

Ensin ihan jähmettyneenä


ja hetkessä sen jälkeen puun oksalla ihmettelemässä. Tätä kuvaa katsoessani huomasin, ettei kyseessä ollut pelkästään sotkuinen orava, vaan tämä olikin käynyt aika läheltä piti -tilanteessa.  Sen kuonon vasemmalta puolelta ylähuulen yltä puuttuivat karvat kokonaan.


Näytti siltä, että ihoakin oli lähtenyt, mutta selvästi aika oli parantanut hyvin tapahtunutta.


Eivätkä vauriot rajoittuneet vasempaan ylähuuleen, vastaavat jäljet olivat myös kuonon alaosassa.


Itse asiassa vaurioita oli oikeallakin puolella kuonoa.


Tässä kuvassa tilanne näkyy hyvin. Jonkin pedon se on saanut jossain vaiheessa kimppuunsa, mutta sitkeästi kuitenkin selvinnyt tilanteesta. Kuvista päätellen tämä on äippäorava.


Rankkaa tämä luonto välillä. Kaikilla on omat nälkäiset poikaset ruokittavanaan, siinä käy väistämättä joillekin aina huonosti. Kovasti olen silti iloinen tämän yksilön selviämisestä.

11 kommenttia:

  1. Onko sillä ongenkoukku poskessa kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siltä muuten taitaa näyttää - mitenköhän tuo on mahdollista?

      Poista
  2. Kurre on tainut saada ongenkoukun suupieleen. Ainakin siltä näyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nytpä kyllä näyttää siltä, kun sillä silmällä katsoin.
      Mitähän tuolle pitäisi tehdä?

      Poista
    2. En kyllä osaa sanoa. Löytyykö netistä tietoa. Kunnan eläinlääkäri tai eläinsuojeluyhditys. Sieltä voisi saada neuvoa.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, täytyy ottaa yhteyttä jonnekin. Asia erikseen on, kuinka halukas tuo orava on sitten avun ottamiseen...

      Poista
  3. Jos tuo on koukku ja joku leikkinyt kalastusta kurren kanssa. Niin huh huh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, koukulta alkaa näyttää, kun tarkemmin katselee :-(
      Mitenköhän tuota oravaa voisi auttaa - vai voiko edes?

      Poista
  4. Voi oravaparkaa! Toivottavasti saa apua jotenkin. Tuntuisi kurjalta olla koukku poskessa koko loppuelämä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy selvitellä, mitä tuolle voi tehdä. Näin tänään tuon oravan uudelleen, liikkuu siis edelleen näillä main.

      Poista

Kiitos kommentistasi!