sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Valo kävi - niin myös närhi

Päivääkään en antaisi joululomastani pois, mutta yhtäkään päivää en enää ottaisi sitä lisää. Nyt akut on ladattu tulevan viikon töitä ja tulevan vuoden suunnittelua varten. Odotan mielenkiinnolla alkavaa vuotta ja sen myötä avautuvia uusia päiviä ja uusia mahdollisuuksia :-)

En aio jäädä odottelemaan, että mahdollisuudet tulla tupsahtaisivat jostain syliini. Tiedän paremmin, niin ei todennäköisesti tapahdu. Täytyy siis etsiä ja luoda tilaisuuksia uusille jutuille aktiivisesti ihan itse. Mieli avoinna, nautiskellen ja kokeillen uusia pieniä siirtymiä uusille (epämukavuus-)alueille. Jättäen aikaa kokeiluista palautumiseen ja kokemusten arvioimiseen. Ei kiirettä, mutta vauhdilla kuitenkin ;-)

Kaksi kaunista, valoisaa päivää olivat upea lahja tähän vuoden aikaan. Ensimmäisen päivän valo oli herkkää ja utuista tummien pilvien välistä. Toisen päivän valo oli häpeilemättömän suoraa ja miltei röyhkeää. Juuri sitä, mitä ei osaa odottaa joulukuun viimeisiin päiviin. Ihanaa :-)

Linnut viihtyvät ihanasti omassa kotipihassamme kaiken ruokinnan äärellä, mutta valo ei juurikaan riitä valokuvaamiseen hyvälläkään kelillä tähän aikaan vuodesta. Aurinko ei vain nouse riittävän korkealle. Viimeistään helmikuussa alkaa kuvaaminen varmasti sujua täällä kotonakin. Siihen asti tyydytään ruokkimaan ja ihailemaan lintuvieraita - ja oraviakin. Närhiä käy pihassa ainakin kaksi säännöllisesti. Nämä närhikuvat on otettu kuitenkin meidän pihaamme valoisammassa paikassa.

Aina yhtä ihana ja terhakka lintu. Komeat värit ja vastustamaton ääni ;-) Valitan kuvien mallin pönötystä. Parempaan ei suostunut ;-)








20 kommenttia:

  1. Närhellä on hyvin monipuolinen ääniskaala! Matkii haukkaa ja harakkaa tuosta vain. Ja kauniskin se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään siitä närhen perusvaroitusäänestä kauheasti :-) Siinä on luonnetta. Ja se todellakin on kaunis kuin mikä. Täytyisikin tutustua närhen äänivalikoimaan monipuolisemmin, hyvä pointti :-)

      Poista
  2. Närhi on komea lintu;-) Täällä sataa kaatamalla vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeahan tuo :-)
      Meilläkin sataa vettä, vaikkei ihan kaatamalla. Sää vaihtaa taas asemointiaan :-(

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä.
      Selvästi meilläkin kerää ruokaa uudelleen sijoittelua varten. Napsii nopeasti nokkansa ja kupunsa täyteen ja häipyy sitten piilottamaan saalistaan :-)

      Poista
  4. Hienot kuvat olet saanut närhestä! Varsinkin nuo kuvat valkoista maata vasten ihastuttavat...
    Toivottavasti kaikki menee nappiin ja toivomasi uusi mahdollisuus osuisi kohdallesi. Olet toivonut eteenpäin pääsyä jo monesti, joten pidän peukkua puolestasi, ja toivotan kaikkea onnea vuodelle 2020! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Blue Tit!

      Minulle riittäisi vallan mainiosti uusiutumisen mahdollisuus myös nykyisissä ympyröissä. Kunhan palettia saisi vähän sekaisin ja omaa tekemistä/osaamista boostattua uuteen suuntaan :-) Eiköhän se sieltä - jos ei vielä kokonaan tänä vuonna, niin alkua kuitenkin. Pidän peukkuja myös sinulle :-)

      Poista
  5. Närhi on kyllä kaunis lintu. Kovin usein en näe niitä lintulaudallani.
    Nyt on pakko kertoa tositarina: ystävämme on nimeltään Närhi. Vuosia sitten hän meni liikeneuvotteluihin hotelli Hirveen. Neuvotteljat tapasivat toisensa siellä ensimmäistä kertaa ja kätellessä huomattiin tunnelmaa laukaiseva tekijä, nimittäin yksi neuvottelijoista oli Karhu ja kaksi muutakin eläinten nimillä varustettuja (olisiko ollut Kettu ja Varis). Taisi siinä hymy karehtia jokaisen neuvottelijan huulilla.

    Onnellista alkavaa vuotta Sinulle ja moniaita hyviä kuvausreissuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mielettömän hauska tarina! Voin vain kuvitella, mitä fiiliksiä tilanne on herättänyt ;-)

      Upeaa uuden vuoden odottelua sinullekin!

      Poista
  6. Olen samaa mieltä, pari joulukuun lopun aurinkopäivää olivat lahja ja suuri ilonaihe.

    VastaaPoista
  7. Olet niin oikeassa (ja hyvä muistutus meille kaikille) kun toteat, että täytyy etsiä ja luoda tilaisuuksia uusille. Jatkoin eilen itselleni tekemääni päiväkirjamaista ifolor-kuvakirjan koontia vuorotteluvapaalla koetuista asioista lähes kaksi vuotta sitten. En voinut kuin ihmetellä, miten paljon uusia hyviä kokemuksia ja kohtaamisia oli ollut yhden kuukaudenkin sisällä. Muistin, että lähdin silloin sillä asenteella, että rohkeasti ja positiivisesti eteenpäin ja nähtävästi tuo tuotti tulosta - silloin oli tietysti myös paljon enemmän aikaa kaikelle.
    Närhet ovat ihania lintuja. Meillä on tänä alkutalvena vieraillut muutama yllättävän kesy närhi. Eivät lennä heti pois, jos ikkunassa heilahtaa jokin. Joko he ovat kovin nälkäisiä tai sitten vanhaa sukupolvea, jotka ovat tottuneet, että meidän kodin ruokintapaikalla on turvallista ruokailla [Lukuunottamatta kanahaukkaa, joka pitää sitä välillä myös omana ruokintapaikkanaan :).].
    Kauniita ja suloisia nämä närhikuvasi! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninnu!

      Kanahaukan ja pikkulintujen käsitys hyvästä päivästä ovat varmasti jonkin verran ristiriitaisia keskenään ;-)

      Vähemmällä ajalla oma panos asioiden aikaansaamiseksi on minusta vieläkin tärkeämpää. Odotteluun menee helposti puoli vuotta - ihan turhaan, kun samassa ajassa voi tehdä pieniä kokeiluja ja tutustumisia uusiin juttuihin monia ja oppia sillä matkalla paljon uutta. Kun aikaa ja resursseja on vähän, kannattaa pitää rima matalalla ja oma kokeilemisen rohkeus korkealla :-)

      Poista
  8. Sulavaa ja mahdollisen vähäpomppuista matkaa tulevalle vuodelle! Ja ainakin mielenkiintoista ja elämää täynnänsä!
    Myöskin pönöttävät närhet ovat kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!
      Isomatkin pomput kelpaavat, jos kantavat pitkälle ja oikeaan suuntaan ;-)
      Samanlaiset toivotukset sinullekin alkavaan vuoteen :-)

      Poista
  9. Upeat kuvat, vau!
    Hyvää ja just oikeanlaista mielenrauhaa sisältävää uutta vuotta toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi :-)

      Sitä samaa sinulle oikein sylitolkulla <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!