lauantai 24. heinäkuuta 2021

Saariston rengastie heinäkuun ruuhkassa

Kävin miehen ja koiran kanssa yön yli -matkalla Saariston rengastiellä. Olen kerran kiertänyt reitin itsekseni vastapäivään ja nyt päätimme kulkea sen suositusten mukaan myötäpäivään. Paikat ovat ihanat, mutta tähän aikaan vuodesta jonottaminen ja odottaminen ovat aivan väistämätön osa matkaa. Siksi kannattaa lähteä itsekseen tai ehdottoman hyvässä seurassa.

Kuvasin kameralla yllättävänkin vähän. Kännykällä tuli sen sijaan raportoitua menoa jälkipolvelle, joten kännykkäkuvia riittää hieman paremmin.

Yhden yön pysähdyksellä ei ehdi koluamaan joko kolkkaa, mutta koiran kanssa reissatessa täytyy muutenkin ajatella myös koiran jaksamista ja pyrkiä rakentamaan ehjiä matkakokonaisuuksia. Pixie ei ole maailman paras matkalla rentoutuja.

Tässä ollaan lähdössä, Pixie takapenkillä.

Olennainen osa matkaa on vesistön ylitykset, milloin lossilla ja milloin lautalla. Pieni lossimatka sujui hujauksessa odotuksineenkin. Lauttaa joutui välillä odottamaan ja jonottamaan enemmän ja toisinaan jopa kauan. Pitemmillä lauttamatkoilla poistuimme autosta ja kävimme katselemassa maisemia. Pixietä jännitti joka kerta.

Ensimmäisen päivän lauttayhteydet toimivat tiheästi ja autostakin pääsi ulos jotakuinkin helposti.


Mieheni tässä Pixien kanssa, mies rauhoittelee ja Pixie välillä jopa rentoutuu vähän.


Nauvossa kävimme hakemassa pizzat mukaan ja söimme niitä pysähdyspaikalla matkalla meren ja ruovikon rannalla.

Yövyimme Mossalassa leirintäalueen mökissä. Alueella oli myös ravintola, jossa söimme illallista ja aamulla aamiaisen ennen matkaan lähtöä. Tässä meidän mökkimme, joka oli oikein mukavalla ja rauhallisella paikalla. Puiden lomasta näki merelle. Tilaa olisi ollut kuudelle, joten meillä oli ihan ruhtinaallisesti tilaa.

Toisen päivän lauttayhteydet olivatkin sitten haastavampia. Mossalasta Iniöön lähtee lauttoja vain neljästi päivässä. Suunnittelimme viettävämme rauhallisen aamun ja lähtevämme vasta klo 12:15 lähtevällä lautalla. Se oli hyvin ennakoitu, sillä hieman aamukahdeksan jälkeen lautalle jonotti jo maksimimäärä ajoneuvoja.


Majoittumisvuorokausi päättyi klo 11. Kymmenen aikaan lautalle oli muodostunut taas jo pitkä jono. Päätimme siivota mökin samoin tein ja siirtyä jonon jatkeeksi odottamaan lautalle pääsyä. Kello oli noin 10:30, kun aloitimme jonotuksen klo 12:15 lähtevää lauttaa varten.

Tämä lauttamatka kesti peräti 50 minuuttia ja sen aikana oli aikaa kuvata saaristoa ihan rauhassa. Paitsi että lautta oli niin täysi, että melkein kaikkien autojen matkustajat jäivät jumiin autoihinsa. Ei siis kuvausta, vaan lisää istumista. Mutta meillä meni kaikki onneksi oikein hyvin 👍.


Jos Iniöön saapuminen  Mossalasta oli harvojen lauttayhteyksien varassa, ei sieltä siirtyminen Kustaviinkaan ollut kovin 'helppoa'. 



Lauttamme oli Iniön Dalenissa noin klo 13:05. Kannvikissa olimme ehkä puoli kahden aikaan. Yritimme tutkailla matkalla pysähtymispaikkoja, mutta niitä ei juuri löytynyt. Seuraava lauttamme lähti klo 14:45. Lautalle oli jo parinkymmenen auton (plus moottoripyörät) mittainen jono. Siis jonottamaan taas. Keli oli onneksi mitä parhain.

Tällä kertaa mahduimme siirtymään lautalla autosta ulos! Jee!!!




Lautoista olisi kaikistakin voinut ottaa kuvia, huomasin ottaa vain kahdesta. Jotain tyylieroja näissäkin 😊.



Lomanen oli erinomainen ja todella arjesta irrottava. Jos Mossalan ja Iniön välinen lautta kulkisi vielä syyskuussa, tämä reitti olisi mahtavaa kulkea silloin vähemmällä väellä ja ruuhkalla. Koko reitin pääsee kulkemaan kuitenkin vain noin kesäkuun alusta elokuun loppuun. Ehkä seuraavaksi paras vaihtoehto olisi käydä lomasesongin ulkopuolella reitti Paraisten kautta Mossalaan asti ja sieltä sitten samaa reittiä takaisin. Tuo osuus on lauttojen osalta sulavaa ja antaa mahdollisuuden matkan joustavaan suunnitteluun.


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Erinomaisen arjesta irrottava, rentomielinen reissu 😊.

      Poista
  2. Oho, melkoiset ruuhkat! En ole ollut keskellä kesää autolla Saariston rengastiellä, joten tuollaiset ruuhkat ovat jääneet kokematta. Toukokuussa pääsee jo koko kierroksen ympäri, ja tänä kesänä olimmekin reissussa silloin, mutta ruuhka-aika ei ollut vielä alkanut onneksi. Viimeksi olin elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin ruuhkaa oli yhdelle lautalle, Houtskär-Iniö. Silloinkaan kaikki matkustajat eivät pääseet ulos autoistaan. Tosi ahdistava ajatus jotenkin. Mitä jos pitäisi päästä vessaan? Lisäksi nuo reissun pisimmät lauttamatkat ovat parhaat lintujen tarkkailuun, joten olisi sääli istua autossa, kannella kiikaroinnin sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu tai elokuun loppu ovat varmasti paljon rauhallisempia ajankohtia.

      Tuo pisin lauttamatka on myös reitin ainoa maksullinen matka 😂.

      Poista
  3. Joskus nuorempana, kauan sitten on tuo lenkki tullut tehtyä kahdessa osassa. Paikallisradion järkkäämä fillarilenkki Turusta Mossalaan ja sieltä oma laiva takaisin Turkuun. Toisen kerran sitten polkaisin Rymättylän Röölään ja sieltä yhteysaluksella Mossalaan ja sieltä sitten Iniöön ja Kustavin tietä takaisin kotiin. Nyt on enää haaveena roudata fillari Paraisille ja katsastaa uusi fillaritie Nauvon lauttarantaan ja takas. Iän myötä ympyrät pienenee. Ei maha mittää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan kaikkia, jotka jaksavat pyöräillä pienenkin lenkin. Minä en ole nuoruusvuosien jälkeen tykännyt pyöräilemisestä yhtään. Ei onnistuisi minulta pyöräileminen Paraisista Nauvoonkaan. Hatuttaisi polkeminen jo muutaman kilometrin jälkeen 🤭.

      Poista
  4. Jännä reissuidea! Pixielle kilo silirapseja urhollisesta naamasta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sus'!

      Pixielle on nyt jonottamassa noin kilo silirapseja 🥰.

      Poista
  5. Tuo reissu on ollut unelmissa jo useamman vuoden. Edellinen kierros tehtiin nuorina ja yövyttiin teltassa. Silloin lauttavuoroja oli vähemmän, mutta eipä ollut tämän päivän ruuhkiakaan. Matkalla kannattaa näköjään varautua runsaaseen istumiseen ja odottamiseen. Viihdykettä siis mukaan eli kameran akut hyvin ladattuina, dekkari ja evästä.
    Kiitos aikatauluista ja muista vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista 🥰.

      Reissu on huomattavasti helpompi autolla kuin pyöräillen 🤭.

      Aamiaisella seurasimme Mossalan aamulautan täyttämistä ja siinä saivat fillaristit kantaa pyöriään lautan reunan ulkopuolelta autojen yli ja ohitse. Minulla olisi kyllä pudonnut siinä touhussa pyörä mereen.

      Poista
  6. Tuo on meillä vielä kokematta, vaikka aika lähellä saariston rengastietä asutaankin. Pikku rengastie on kierretty kyllä, mutta tuo isompi on aina vaikuttanut juuri siltä, että jonottaa täytyy turhan paljon. Kauniit maisemat siellä kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iniö on se pullonkaula tuossa edistymisessä.
      Pieni rengastie saattaa hyvinkin olla erinomainen vaihtoehto.
      Täytyypä kokeilla vielä sekin 💖.

      Poista
  7. Hei! Suunnitelmissa kiertää tämä elokuun 9-10.8 (ma-ti). Toivon että olisi silloin jo rauhallista.
    Miten tuo maksullinen väli Mossala-Iniö, siellä rannassa varmaan paikka mihin maksetaan? Mistään en löytänyt tietoa. Mossalassa tarkoitus majoittautua. Vaikuttaa kivalta kohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onnittelut hyvästä reittivalinnasta!

      Tänä vuonna matka maksettiin lautalla. Hoikka henkilökunta pääsi nippa nappa kulkemaan maksupäätteen kanssa autolta toiselle. Lähimaksulla selviää, maksuhan on 40 euroa.

      Mossalassa oli P-paikan tuntumassa ikävä hajuhaitta. Ihan siihen tuntumaan ei kannata varata majoitusta 👍.

      Upeaa matkaa!
      Käypä kertomassa päällimmäiset kuulumiset matkan annista!

      Poista
  8. Aaa mie ressaisin varmaan lautalle-ehtimisiä ihan liikaa! Mutta muuten varmaan hieno rengasmatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muut matkat sujuivat hyvin, mutta Iniölle saapuminen ja sieltä poistuminen olivat kovan kortin takana. Osa reittiä voisi olla hyväkin tavoite ja ilman Iniötä reitillä pääsee matkustamaan myös rauhalliseen aikaan lomasesongin ulkopuolella 👍.

      Poista

Kiitos kommentistasi!