maanantai 13. syyskuuta 2021

Luontoa, sienihulluutta ja Pixie-koiran kanssa fiilistelyä 🐕

Flunssan heikennettyään otettaan olen lähtenyt luontoon ja metsään. Kroppa ei kestä jatkuvaa makaamista eikä pää ainaista paikoillaan olemista. Olen kulkenut rauhallisesti ja välttänyt ylimääräisiä rasituksia. Olen nauttinut luonnosta, hiljaisuudesta, metsän äänistä ja vihreydestä. Olen törmäillyt aika kovaäänisten lintujen karjuntoihin - ja niistähän minä pidän 💖.

Närhen toistuva huuto innostaa lähestymään. Närhiä oli kaksi. Toinen niistä huusi melkeinpä tauotta ja toinen lensi puusta toiseen ihan hiljaa. Närhen ääni on niitä valloittavia luonnon ääniä, joita ihminen ei lähtisi keksimään itse. Siksi se onkin niin upeaa 🎵.

Käpytikan ja palokärjen huudot ovat myös niin sopivan alkukantaisia, että ne jaksavat pysäyttää kulkijan kuuntelemaan. Linkit vievät luontoportti.fi:n sivuille.


Metsässä kulkemisen autuus ja samaan aikaan vaara piilee sienissä. On ihanaa löytää sieniä ja kerätä niitä. Se on jopa koukuttavaa. Samaan aikaan riskinä on ylikerääminen ja mahdottoman iso työ sienten käsittelyssä, jos riittävän montaa vastaanottajaa ei ole juuri sillä hetkellä tiedossa. Kun malttaisikin kerätä vain vähän...

Sienten käytön ja säilömisen kanssa olen kehittänyt jo työtä sujuvoittavia rutiineja. En ole varma, pitäisikö siitä olla ylpeä vai pitäisikö nolostua 🤔.

Suppilovahverot esiintyvät joukkoina ja joskus, aika useinkin ihan sumpuissa. Sujautan silloin käteni kämmenselkä maahan päin sienien hattujen alle ja leikkaan sieniveitsellä yhdellä (tai kahdella) viillolla koko rykelmän mukaani. Säästää mahdottomasti aikaa, mutta mukaan tulee väistämättä myös pienikokoisia sieniä.

Erottelen säilöessäni suppilovahverot ja kantarellit niin, että pienet sienet päätyvät samaan säilöntäerään. Ne ovat visuaalisesti kauniita eikä niitä kannata ripotella sinne ja tänne.


Suppilovahverot kuivaan. Levittelen leivinpapereita pitkin keittiön tasoja ja ruokailuhuonetta ja pilkon suppikset pieniksi paloiksi niille kuivumaan. Ensimmäisen vuorokauden jälkeen puolikuivuneita annoksia voi jo hieman yhdistellä kuivumaan samoille papereille. Toisen vuorokauden jälkeen tiivistän jälleen ja kolmannen vuorokauden jälkeen sienet ovat jo säilytettävän kuivia. Jos ei kerää isoja määriä kerrallaan, systeemi toimii hyvin jättäen tilaa aina uusille saaliille 😁. Tässä ei myöskään kulu ylimääräistä energiaa lämmitykseen tai kuivaamiseen. Lisäksi tavallisesti suurin osa sienistä on kävellen lähimetsästä haettuja 👍. Kunhan siis keräysmäärät pysyisivät maltillisina.

Kantarellit pakastan pieniin nyssäköihin pannulla käsittelyn jälkeen. Kun neste on suurimmalta osin poistettu pannulla kuumentamalla, siirrän käsitellyt kantarellisuikaleet pakastepusseihin noin 60-70 g erissä. Pussit ovat näin suurin piirtein määrämittaisia. Yksi pussi riittää kahden henkilön kantarellikastikkeeseen. Kolmesta tai neljästä valmistuu maittava kantarelli-pekonikeitto.


Tänään välttelin metsään menemistä, sillä talo on täynnä kuivatettavia sieniä. Päädyimme Pixie-koiran kanssa työpäivän jälkeen (hän ahertaa myös kanssani koko päivän) lähtemään lähimaisemiin kameran kanssa ihan rennosti ja ajan kanssa. Ja mitä hän päätti tehdä? Mussuttaa heinää kaikissa paikoissa, joihin vain pysähdyimme! Odottelin aina aikani, mutta hän olisi voinut jatkaa ikuisuuksia, aikaraja tuli vastaan aina minulla.

Ja voiko elämä olla enää ihanampaa pienelle koiralle? Kirjaimellisesti suu vaahdossa ja kieli lipoen hän nautiskeli lähiheinästä 😍. Mahdottoman hyvin käytettyä aikaa!






Ihanaa syyskuun jatkoa! Elämä osaa olla hyvää.

20 kommenttia:

  1. Maukasta sienisatoa ja Pixie nauttimassa luonnosta. Tykkään itsekin sienistä, mutta meillä noukkimisen hoitaa mies. Taitaa meillekin kertyä liikaa, sillä viimevuotisiakin on vielä pakastimessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuivatan suppikset ja niitä on sitten pitkin vuotta todella helppoa lahjoitella myös eteenpäin. Parasta tietenkin on, kun niille löytää uuden kodin jo heti tuoreina.

      Poista
  2. Pixie laiduntaa 😊
    Olen parantunut jonkin verran sienihulluudesta, yritän poimia vain tarvittavan määrän. Syksyisessä metsässä liikkuminen on niin ihanaa ja saalistusvietti iskee helposti sieniapajilla. Suppikset ja tatit kuivaan hyötykasvikuivurilla, hyvin kuivatut sienet säilyvät vuosia. Kanttarellitpakastan, muita sieniä en juuri poimikaan. Palokärjet ja käpytikat täälläkin metelöivät kun liikun metsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova on laiduntamisen yritys ainakin 😂. Pihassa on tarvittu laiduntajan lisäksi myös muuta apua, sen verran hidas ruohon/heinän kuluttaja tuo on.

      Minä yritän löytää sienille sijoituspaikkoja ennen käsittelyä. Joskus se onnistuu helpommin, joskus heikommin. Ennen korona-aikaa töihin toimistolle sai viedä aina tuoreita suppiksia. Ottajia löytyi ihanasti aina kaikille. Sai kerätä ihan niin paljon kuin halusi 👍.

      Poista
  3. Pixie laiduntaa;DD Hyvä Cheri, kiitos aamunauruista!

    Onneksi sienet ei maistu niin mitään ei kantaudu ulkoa sisään.. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö tykkää edes miedoista, mutta ihanista kantarelleista?

      Poista
  4. Meillä toinen koira oppi syömään variksenmarjoja Saanan alarinteellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!

      Meidän Pixie söi nuorempana mustikat suoraan varvuista, mutta nykyään ne eivät enää kiinnosta.

      Poista
  5. Kauniita kuvia! Ja ihana huomata ja saada lisää Valoa ja Toivoa tähänkin päivään. Tulee taas hyvä mieli, kun jaksat nauttia elämästä <3 Samaan pyritään ja usein onnistutaankin. Ainakin silloin kun on hyvin nukuttu yö takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi! 🥰

      Onnelliseen elämään kuuluu myös niitä huonoja hetkiä, kausiakin, ikävä kyllä.
      Hyvään keskittyminen piristää kuitenkin enemmän kuin jo monesti vatvotun huonon kelaaminen. Tämän käytäntöön vienti on minulla vielä harjoitusvaiheessa 😂.

      Poista
  6. Täällä kanssa yksi sienihullu, ja melkein siinä on parasta vain metsässä olo. Mieli rauhoittuu. Minä en osaa säännöstellä sienien poimimista. Tulee aina vähän liian paljon saalista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja!

      Minä aloitan reissut aina metsäfiilistelyllä, mutta heti, kun sieniä alkaa näkymään useampi, mopo karkaa käsistä ja sienisuunnistusvaihe lähtee päälle 😂.

      Onneksi osan sienisaaliista saa usein jaettua muillekin 👍.

      Poista
  7. Juu, palokärjen ja kuikan huudot ovat niin alkukantaisen kuuloisia, että ihan ihokarvat nousee pystyyn. Parhaita luonnonääniä alkukesän linnunlaulun ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään lisäksi niistä vähemmän jaloista äänistä, kuten närhen, härkälinnun ja korpin äänistä. Ai mahdoton, miten paljon ihania lintujen ääniä onkaan. Tuli vain mieleen, että melkein aina linnun laulu herättää minussa iloisia ja onnellisia fiiliksiä ihan saman tien 💖.

      Poista
  8. Kylläpä osaakin olla hieno kasa sieniä! Kuulostaa siltä, että sieniherkkuaterioista ei tule tulevana talvena puutetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, meidän perheemme ei selviä kaikista näistä sienistä 😂.

      Onneksi lähipiiristä löytyy ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan tämän 'taakan' kanssamme 👍.

      Poista
  9. Suppilovahveroita tulee myös meillepäin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!
      Meillä kasvaa lähimetsässä pieniä suppilovahveroita ja omassa suppismetsässäni paljon oikein isojakin mollukoita. Mistähän moinen kokoero johtuu? 🤔

      Poista

Kiitos kommentistasi!