sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Lumi jäi, linnut käyvät ruokinnalla

Eilen kävin Helsingissä auttamassa tytärtä hieman muuttopakkailuissa ja -siivoiluissa. Ei minusta paljoa hyötyä ollut, mutta onhan se yhdessä puuhastelu aina mukavaa verrattuna samojen asioiden yksinään paahtamiseen. Etenkin, jos on kyse vähemmän vetovoimaisista asioista.

Aurinko paistoi menomatkalla ja päivän aikanakin. Kotiin tullessa taivas oli jo pilvessä. Auringontäyteinen aika piristi mieltäni kuitenkin ihan mahdottomasti 🌞! Kuten tyttären tapaaminenkin 💖.


Enpä olisi uskonut, että marraskuun lopulla satava lumi jäisi maahan näinkin pitkäksi aikaa. Nyt maa on ollut lumen peitossa ainakin meidän hämeenlinnalaisella pihallamme jo melkein viikon. Tulevalle viikolle luvataan edelleen pakkasia. Ei kuitenkaan sitä kovasti uutisoitua lumimyrskyä, ei edes pienempää lumihipsuttelua.


Pari viikkoa sitten aloittamamme lintujen talviruokinta on kuin onkin todella ahkerassa käytössä. Kreivin aikaan laitettiin se pystyyn. Tänään näin ruokinnalla mustarastaita, järripeipon, punatulkkuja, tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Aiemmin paikalla on vieraillut myös närhiä, orava ja tavallisia varpusia. Jäljistä päätellen paikalla on käynyt myös fasaani. Ja toki täytyy muistaa nuo vähemmän kutsuvat vieraat harakat ja varikset. Onneksi ne ovat kohtuullisen harvoin purjehtineet paikalle.

Kävin kameran kanssa katsomassa ruokinnan tilannetta, mutta linnut olivat epäluuloisia ja varovaisia, mokomat. Eivät innostuneet poseeraamaan ja siirtyivät nopeasti hieman kauemmas.

Talitiaisista löytyi muutama rohkea tai kovasti nälkäinen yksilö ihan näkyville asti.




Aurinko ei iloitellut pilviverhon tällä puolen, mutta sillä säällä mennään, mikä osuu kohdalle. On jokseenkin hyödytöntä valittaa säästä, sopeutuminen tuntuu melko paljon helpommalta ja antoisammalta.


Ylen pentuliveä käyn katsomassa muutaman kerran päivässä. Samalla pääsen lukemaan sivustolta pentujen painon kehityksen. Pienin musta pentu on saanut painoaan kohotettua, se on hienoa. 


Huomenna vietän saldovapaapäivän. Joustavan työajan myötä työtuntien saldo elää aina johonkin suuntaan. Vailla pieniä lapsia minun saldoni tuppaa hiljalleen aina kasvamaan. Näin marraskuun lopulla 'ylimääräinen' vapaapäivä kuulostaa hyvältä 🤍. Ajattelin hemmotella itseäni muutenkin kuin nukkumalla, vaikka toki rästitöitäkin riittää huomisen ohjelmaan. Jos minä en hemmottele itseäni vapaapäivänäni, niin kuka sen sitten tekisi?


Ihanaa alkavaa viikkoa!


10 kommenttia:

  1. Lintuja on meilläkin lintulaudalla käynyt ahkerasti. Ei tosin noin montaa sorttia kuin teillä, mutta kuitenkin tali-ja sinitiaisia, varpusia ja sitten harakat välillä.
    Oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Viikonloppuna ajeltiin Hml-Kerava -akselilla, ja tällä kertaa lumimäärä menee "oikein" eli pohjoisempana enemmän ja etelämmässä vähemmän.
    Meillä vieraili normilintujen lisäksi tikli tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikli on hyvä vieras!
      Meillä melko harvinainen piharuokinnalla.

      Ei ole paljon tätä lunta, mutta kauniisti se värittää tuon maan.

      Poista
  3. Upeat kuvat. Siellä on paljon enemmän lunta kun täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Ei sitä montaa senttiä täälläkään ole, mutta aamuisin puut ovat kuurassa 👍

      Poista
  4. Kivoja kuvia linnuista.
    Ja hyvä kun pidät vapaapäivän ja pidä se ilman huonoa omaatuntoa, tarvitset ne hetket.
    Jokainen joskus kaipaa omaa aikaa, ja sulla varsinkin on äitisi ja isäsi, joita käyt katsomassa ja huolehtimassa heistä.
    Hieno juttu, että näit tytärtäsikin, ne ovatkin aina kivoja hetkiä.
    Meilläkin käy ruokinnalla paljon varpusia ja tali-sinitiaisia. Eilen oli kolme närheä.
    Niillä on tosi kauniit värit puvussaan.
    Kivaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Närhet ovat komeita vieraita, mutta tiaiset ovat upeita pienestä koostaan huolimatta 🥰.

      Poista

Kiitos kommentistasi!