perjantai 5. marraskuuta 2021

Radio-ohjelman vaikea valinta ja kevään laulujoutsen

Luontoreissuilla kuuntelen matkoilla autossa radiota, mikäli sieltä tulee omaan oloon kolahtavia ohjelmia. En pidä musiikin ja asiaohjelmien sekoittamisesta, sillä ne toimivat harvoin yhteen minun makuni mukaan. Tietyn tyylisistä asiaohjelmista pitävät ihmiset eivät todennäköisesti edusta kovin samanlaista musiikkimakua. Siksikin musiikkityylit vaihtelevat ja koen pientä (oikeasti aika isoakin) ahdistusta vääränlaisen musiikin kanssa. Radio menee silloin kiinni.

En myöskään jaksa kuunnella viihdeohjelmia. Niitä, joissa on useampi juontaja rupattelemassa ja naureskelemassa. Minun aivosopukoistani ei tällä hetkellä löydy tilaa sellaisen vastaanottamiseen. Radio menee jälleen kerran kiinni.

Ohjelmat, joissa kuuntelijat pääsevät soittamaan ohjelmaan, eivät sovi minulle. Luonto-ohjelmissa yritän sinnitellä, mutta usein päädyn sulkemaan radion. Kuuntelen ohjelman myöhemmin Ylen Areenasta ja kelaan kuuntelijapuheenvuorojen yli. Ne ovat usein niin vuolaita, pitkiä ja ääähhhhh... Niissä keskiössä ei enää pian olekaan asia, vaan ihminen.

Kun kuulen ohjelman, joka on selvästi suunnattu eri ikäpolvelle kuin minä, suljen radion jälleen pikaisesti. Tässä vaiheessa elämää en jaksa kuunnella lasten uhma- tai murrosiästä. Olemme hoitaneet jo osamme. En myöskään jaksa kuunnella niiden samojen ongelmien pähkimistä uudelleen, joita on joutunut pähkimään jo aikaisemmin. Huolilista on täyttynyt ihan uusista aiheista, en kaipaa sinne mukaan mitään entistä. Lisäksi huolien sijaan kuuntelisin ennemminkin kannustusta ja ratkaisuehdotuksia. Suljen siis radion pian.

Ja mainoksia en jaksa ollenkaan.

Ohjelmavalikoimani onkin aika rajallinen, mutta onneksi viihdyn autossa myös ilman hälyä. Tavallisimmin etsin kuunneltavaa Radio Puheelta. Aamuisin (ainakaan arkisin) ei kannata yrittää, silloin siellä on käynnissä ihan samanlainen kikatteleva aamu-show, kuin kaikilla muillakin kanavilla. Aamulla sellainen: ei, ei, ei. Kuin söisi grillimakkaraa aamupalaksi herättyään aamulla muutaman tunnin yöunien jälkeen väsyneenä ja pottuuntuneena. Ei!

Välillä löydän Puheelta kuitenkin mielenkiintoisia ohjelmia, joiden seuraamisen aloitan kesken tai lopetan ihan kesken. Anti on hyvää keskeneräisenäkin, mutta ymmärrän myös, että samasta ohjelmasta on paljon jaksoja kuuntelematta. Silloin palaan esimerkiksi kuvien käsittelyn ajaksi Yle Puheen pariin (Areena).

Äsken kuuntelin juuri yhden jakson verran Pyöreää pöytää. Siinä on napakassa muodossa ajankohtaisia aiheita, näppäriä sanan käyttäjiä ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tiina Lundbergin huoltamo on toinen aina koukuttava ohjelma, jota kuuntelen niin autossa kuin kotonakin Areenan kautta. Ohjelmassa on aiheita mielen ja kehonhuollon eri aiheista. Suosittelen.


Nyt, kun on marraskuu ja aurinko laskee ennen työpäivän loppumista eikä päivälläkään usein näe pilviverhon takaa kevyttä valon pilkahdustakaan, annan itselleni luvan nautiskella muiden vuodenaikojen muistoista ja valokuvista. Tässä palaan viime huhtikuun puoleen väliin, jolloin laulujoutsenpari oli muutaman päivän ajan vierailemassa viereisellä lammella. Seuraavaan vastaavaan hetkeen on aikaa enää reilut viisi kuukautta! Väliin mahtuu itsenäisyyspäivä, joulu, uusi vuosi ja hiihtolomatkin! Tästä näkökulmasta olemme jo voiton puolella 🥰.

Ihanaa marraskuun jatkoa sinulle! Jos valoa ei riitä ulkona, lisää sitä sinne, missä milloinkin liikut. Valossa kaikki näyttää komeammalta 🥰.

10 kommenttia:

  1. Upea joutsen. Minulla on radio kotona, ja autossa koko ajan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Minullakin radio on ollut vuosia hiljaa, mutta viime aikoina olen opetellut löytämään sieltä itselleni sopivia ohjelmia. Hiljaisuus on ihan parhaita ohjelmia 🥰

      Poista
  2. Autossa soi välillä rock radio. Mahtava kuva joutsenesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun poikanikin kuuntelee Rock Radiota, kun käyttää autoani pesussa tai tankilla. Ihan hyvää musaa sielläkin 👍.

      Poista
  3. Ihanalla joutsenkuvalla sait jo ajatukset lentämään ensi kevääseen - kiitos!
    Radiosta puheen ollen se on hyvä seuralainen automatkoilla, jos on yksin matkalla. Pitkän tauon jälkeen kaivoin kanavalistasta Radiodein, jota olen nyt muutaman viikon kuunnellut aamuisin. Ajankohtaisia ohjelmia ja toisaalta iättömiä asioita. Musiikkikin on useimmiten ok. Välillä mietin noita joka kanavan juontajia, jotka hölöttävät niitänäitä - kuka oikeasti haluaa jatkuvasti kuunnella sellaista?! Mutta ei varmaan ole enää paluuta vanhaan Radio Ylen ykkösen aikaan, jossa juonnot olivat pelkkää asiaa. Vai onko tuo Yle Puhe juuri sellainen? Joskus olen jonkun hetken sitäkin kuunnellut, mutta ei ole juuri sillä hetkellä ollut itseäni kiinnostavaa asiaa. Joulun lähestyessä ajattelin kokeilla Jouluradiota, jota en ole aiempina vuosina kuunnellut. Työpäivien jälkeen en kyllä useinkaan jaksa kuunnella mitään, paitsi hiljaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Mikään radiokanava ei ole ollut toistaiseksi oikein hyvä minulle. Yle Puheessakin on omat konkreettiset vikansa. Onneksi sieltä löytyy monta hyvää ohjelmaa ilman häiriövaikutuksia.

      Hiljaisuus on kieltämättä erinomainen kanava. Silloin joutuu samalla kuuntelemaan itseään 👍.

      Poista
  4. Sillon ku mulla oli vielä auto, soitin cd:tä kun radion antenni oli sökö. Eipä tarvinnu kärsiä mainoksista! Miehen kanssa yhdessä autoillessa on löydetty pari kummallekin sopivaa kanavaa, Rock ja Kasari. Ysärikin, mutta se ei kuulu tässä kotikulmilla.
    Just viime aikoina oon pannu merkille, että olen oppinut jollain lailla ignoroimaan mainokset - jos multa kysytään ootko kuullu tän tai tän firman mainoksia, en muista kuulleeni vaikka niitä tuutataan monta kertaa päivässä. Oon tosi huono vastaamaan mainontaa koskeviin kyselytutkimuksiin :)
    Niitä pitkiä pölötys-hekotussessioita miekään en pysty ignoroimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainosten ohittaminen on parasta radion kuuntelussa 👍

      Poista
  5. Oma cd on aina paras valinta, ei tarvitse kuunnella joidenkin älytöntä naurunhörötystä tai sitä miten eräät käyttävät radiokanavaa omana vloginaan!! En jaksa kuunnella heidän "sattumuksiaan". Liika puhe on melua korvilleni. Erityisherkkänä mieluummin luen kuin kuuntelen.

    Mutta radiosta pelkkä musiikki olisi parasta, vaan eihän sellaista kanavaa enää ole. Vähintään uutisia ja mainoksia on niissäkin.
    Ja ne samat kappaleet kuulee päivän mittaan monta kertaa.

    Siispä se oma rakas cd soimaan ja sitten seuraava rakas cd, jne...

    Kotona ei radiota olekaan. Edellinen oli edellisen kodin remonttiaikoina seuralaisena. Siitä tuli niin pölyinen että se joutuu pois kun remontit oli tehty ja se talonkin myyty...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan vihdoin hankkia spotify ja etsiä sieltä omanoloista musiikkia 🤔.

      Poista

Kiitos kommentistasi!