maanantai 10. tammikuuta 2022

Talvipäivän ihanuutta ja ripelankasukat

Vuodenvaihteen puolilöllöilyt ovat ohi ja nyt on sitten siirryttävä ihan oikeaan arkeen. Eikä se niin pahaa ole, tänäänkin palaveerasin monen todella mukavan työkaverin kanssa 😊. Oikein mukava päivä oli!

Tänään oli mahtavan kaunis ilma, mutta pakkanen huiteli 17 asteen molemmin puolin, eikä pikalenkki ulkona lounaan yhteydessä yhtään kutsunut. Mutta katselin ikkunasta ulos ja käytin koiran pihalla pissalla. Kylmä oli silläkin, eikä se malttanut mennä kovin kauas hankeen, vaan pissasi ihan lähelle. Tuli ihan sovinnolla sisäänkin, eikä tarvinnut kantaa, niin kuin välillä (=usein).

Ihan fiilistelyn vuoksi muutama loppiaiskuva tänne vielä.



Pilkkiteknologia on selvästi kehittynyt minun lapsuuden vuosistani. Jonkinlainen kalatutka tai -navigaattori tuo taitaa olla.


Sukkatehtailuun olen ottanut tavoitteeksi, että joka toinen sukkapari tulisi tehtyä ripelangoista. Johonkin niitäkin olisi hyvä käyttää. Joskus määrät ja sävyt osuvat paremmin yhteen kuin joskus toisella kerralla. Ennen vein lankajämät töihin Saaralle, joka ahkerana ja ympäristöystävällisenä ihmisenä kierrättää langan kuin langan uuteen elämään. Nyt kun emme tapaa enää toimistolla, olen yrittänyt itse taklata haastetta. Joskus se jaksaa tökkiä aika paljon, niin kuin nyt. 

Nämä ripelankasukat (jämälankasukat) ovat jommalle kummalle meidän perheen miehistä. Kummalla nyt ensin sattuu taas akuutti sukkatarve iskemään. He ovat onneksi kovin laajamielisiä sukkien suhteen. Sininen väri on kummankin mieleen. Nämä ovat nyt valmiina sukkakorissa odottamassa käyttöönottoa, mutta jotain taiteellisempaa pitäisi keksiä seuraavia ripelankaprojekteja varten. Olisi mukavaa nauttia myös sukkien tekemisestä, niin kuin omavalintaisissa sukkaprojekteissakin käy. 


Kirjoneuleeseen voisi saada hukattua pieniä määriä jämälankoja, mutta lankojen sävyjen mätsääminen yhteen voi olla minun silmälleni vaativa haaste.

Onko sinulla hyviä ideoita ripelankojen hyötykäyttöön? Vai olisiko sittenkin parempi idea lähettää langan loput Saaralle jatkossa postissa? En ole tosin nyt kysynyt, vieläkö hän huolisi niitä, mutta...

Nyt puikoilla on uudet sukat valmistumassa ja niiden jälkeen olisi seuraavan ripelankahaasteen aika.

Upeaa valoistuvaa tammikuun jatkoa!

22 kommenttia:

  1. Kun on liian kova pakkanen, niin ei juuri nauti olla ulkona. Tuo -17 on aika kova juttu. Itsellä menee raja siinä -12 kun vielä nautin kävelystä. Parasta olisi sellainen -2.. -4. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aamulla oli reippaasti yli 20 pakkasastetta.
      Oli kiva olla sisätöissä 👍

      Poista
  2. Söpöt sukat jätelangoista! Ja talviset kuvat niin kauniit.
    Kylmältä keli todella nyt tuntuu. Auton mittari näytti aamulla -22 ja autokin oli aluksi melkoisen jäykkä, vaikka oli seisonut johdon päässä parisen tuntia.
    Koetetaan tareta, pidetään lippu korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Tänään aamulla meillä oli jonkin ajanjakson pakkasennätys, reippaasti yli 20 pakkasastetta. Vaan kovasti on keli lauhtunut päivän mittaan. Huomenna on liukasta - ehkä jo nyt.

      Suomen talvi ei enää ole niin mahdottoman pitkä, luulen että jaksetaan sinnitellä sen pakkaset läpi 😊.

      Tyttären entisessä vaihto-oppipaikassa Kanadassa oli jokin aika sitten 47 astetta pakkasta. Siihen nähden olen ihan kohtuullisen tyytyväinen.

      Poista
  3. Hauska sana tuo ripelanka! Ja nuo siniset ovat aivan ihanat. Tarkoitus olisi itselläkin ruveta sukkia väsäämään - kahdet viime keväänä aloittamani ovat vielä kesken. Jotenkin on ollut niin paljon muuta puuhaa, ettei ole inspiroinut neulomisprojekti.
    Inpiraatiota sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Meillä oli joskus töissä puhetta enemmänkin riperuoasta. Se kuulosti niin arvostavalta, että tehdään jotain siitä, mikä jää rippeeksi. Sieltä se ripe on jäänyt omaan sanavarastoon 🥰.

      Poista
  4. Talvipäivä oli kylmä ja kaunis tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu on sitä ydintä. Helmikuun lisäksi.
      Onneksi on lämpimät sisätilat 🥰

      Poista
  5. Ripelanka kuulostaa hauskemmalta, kuin jämälanka. Ripelangasta tehdyt sukat saavat uuden ja arvokkaamman merkityksen. Siniset ripelankasukkasi ovat nätit. Ihan varmasti ne ilahduttavat sekä lämmön että ulkonäön ansiosta.
    Kolme vuotta sitten annoin pussillisen ripe-/jämälankoja kylän esikouluun askartelutarvikkeeksi. Kysyin ensin ja sanoivat langoille olevan käyttöä. Kirjoneuleisiin pienet lankakerät uppoaisivat hyvin. Monet kutovat viime talviseen tapaan "pyllyttimiä" eli minihameita.
    Meillä oli eilen vielä kohtuullinen ulkoilusää, -10. Nyt mittari näyttää -18, mutta iltaan mennessä pistäisi lauhtua. Kaunista ulkona on päivästä toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Ripe on jotenkin arvostavampi termi kuin jämä tai jäte. Sitä on mukavampi käyttää.

      Pyllytintä aloin tehdä muutama vuosi sitten juurikin ripelangoista, mutta kesken jäi. Sehän on talvella mukava lisä ihan housujen päälläkin.

      Nyt tulee sitten mielenkiintoisia aikoja sään suhteen. Meillä on pakkanen laskenut aamusta tänne iltaan melkein 20 astetta ja huomiseksi yhä lämpenee. Liukasta keliä luvassa siis.

      Poista
  6. Luin otsikon ainakin kolmeen kertaan ennen kuin ymmärsin. Taisi olla vähän hidas aamu tänään :D.
    Ripelankasukka näyttää sanana mukavalta.
    Tuosta pilkkijöiden kuvasta tykkään erityisesti. Melkein kuulen, mitä tyypit juttelevat lämpimikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon tunteen, kun pitempi sana ei lähde hahmottumaan mielessä, erityisesti taivutetut, vähemmän itsellä käytössä olevat yhdyssanat saattavat ensilukemalta (ja toisellakin) yllättää.

      Pilkkijöitä oli hauska seurata, mutta he eivät mitenkään nauttineet seuratuksi tulemisesta. Yritin olla hienovarainen.

      Poista
  7. Ihan kuin useammat muutkin on sanoneet: ripelankasukat on hauska sana! Kesti tovin tajuta. Vaan hyvin kävi! :-D
    Ihanaa kun on valoa, ainakin eilen oli. Heti alkaa joku pikkuinen hyristely sisällä. Toivotaan, ettei sen lähde piiloudu pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, ettei sana ole kovin yleisesti käytössä 😂😂😂.
      Mutta nyt on.

      Valon mahdollisuus kasvaa päivä päivältä 🥰

      Poista
  8. Siinä kalastajilla on apuna kaikuluotain. Helpottaa kalastusta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se termi oli! Kaikuluotain!

      Olen ohimennen joskus lukaissut noista jotain, mutta ei ole ihan ominta osaamisaluetta 😂.

      Poista
  9. On pilkkimen todella kehittynyt. Kaukoluotain ja kaikki. Sinulla on todella kauniita kuvia. Oletko ammattilainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Olisinpakin ammattilainen!
      Nyt vain täytän elämääni ihanalla harrastuksellani 💖

      Poista
  10. Mie kans ihastuin ripelanka -sanaan. Just sain joululahjaksi upean peiton, johon oli käytetty ripelankoja neliöiden muodossa. Niin hieno!

    Mutta eikö pilkkimisestä katoa osa ilosta, kun kaikuluotaimella katsotaan että jaha, tässä on kaloja, eiku pilkkimään? Sehän se just kutkuttavaa on, kun ei tiedä ja riemu sitten kun nappaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein jossain vaiheessa isoäidin neliöitä ripelangoista, mutta tuonne ovat jääneet, ei niitä valmistunut kuitenkaan tarpeeksi mihinkään spektaakkeliseen tuotokseen. Voisi tietenkin etsiä saman ohjeen uudelleen ja jatkaa sitä työtä.

      Ehkä kaikuluotaimella hoksaa, ettei kaloja ole missään lähelläkään ja osaa vaihtaa paikkaa sinne, missä kaloja vilisee, mutta yksikään ei käy omaan syöttiin?

      Poista

Kiitos kommentistasi!