Tässä vaaleanharmaat valepalmikkosukat hieman levennetyllä varren yläosalla. Muuten samanlaiset kuin aikaisemmat ruskeat, mutta näissä varren yläosa on hieman leveämpi ja rennompi. Tykkään näistä. Nämä menevät säilöön odottamaan hyvää tilaisuutta.
Satu-serkkuni etsi ihanasti kuvia isäni lapsuudesta ja nuoruudesta. Viikonloppuna käytiin isän kanssa kuvia läpi toisen kerran ja nyt hän suhtautui niihin perin positiivisesti.
Tässä kuvassa ovat mummini ja pappani (isän puolelta). He ovat selvästikin kaupungilla kaupunkiasuissa, sillä minun muistikuvani heistä ovat heidän kotioloistaan, joissa pukeuduttiin rennommin.
Olin jossain vaiheessa heillä päivähoidossa, isä oli töissä ihan heidän lähellään. Pappa lopetti tupakan polttamisen syövän havaitsemisen jälkeen. Sen jälkeen hänellä oli pieni kaappi täynnä Sisu-askeja. Mummi sanoi, että ne olivat papan tupakoita.
Pappa sitten kuitenkin kuoli lopulta keuhkosyöpään ja mummi kuoli pian papan jälkeen. Olen ollut noin kymmenvuotias heidän kuolemiensa aikoihin. Muutimme sitten asumaan mummin ja papan kotiin, isän lapsuuden kotiin. Minä vaihdoin koulua ja vähäiset ystävät vaihtuivat uusiin vähäisiin ystäviin.
Muistot mummista liittyvät eniten päiväunihetkiin. Kävimme päiväunille puuvuodesohvalle. En löytänyt hyvää kuvaa mistään, mutta puusohvaa googlettelemalla pääsee alkuun. Mummin puusohva oli vuodesohva, joka avattiin sivusta leveämmäksi. Siinä nukuimme. Mummi reunalla ja minä seinän puolella. Mummi nukahti monesti ensin ja yritin aina kiivetä hänen ylitseen vapauteen haluttomana nukkumaan. Mummi huomasi yritykseni kuitenkin jokainen kerta ja päädyin aina lempeästi takaisin sohvalle lepäämään, johon sitten pian nukahdin 💖.
Ihanaa, leppoisaa loppiaisen aikaa!
Nyt on aika nollata, levätä ja aloittaa jotain uutta, jos siltä tuntuu.
Edellistä postausta lukiessani tuli mieleen, että kun ihmiset nykyään elävät pidempään kuin ennen, on monilla jopa kaksi sukupolvea vanhuksia hoidettavana. Eräällä tuttavalle oli yhdessä vaiheessa sairaat omat vanhemmat sekä mummonsa ja naimaton täti. Nämä asuivat eri paikkakunnalla. Samaan aikaan omalla paikkakunnalla oli miehen äiti syöpäsairaana, ja miehen mummo muistisairas. Nyt kummankin puolison äiti on jo kuollut, mutta mummot vielä elävät - toinen edelleen muistamaton, toinen vuodepotilas.
VastaaPoistaTuohon verrattuna elämäni on kieltämättä paljon yksinkertaisempaa.
PoistaTuollaiset sukat kelpaa sujauttaa jalkaan. Aina kun näen itse neulottuja sukkia ja villapaitoja, niin ajattelen haikeudella, että osaisipa. Vaan minulla on tuo peukalo keskellä kämmentä.
VastaaPoistaPuusohva on tuttu lapsuudenkodistani. Sohvan puinen kansiosa nostettiin pois ja sitten levitettiin sohva nukkumakuntoon.
Kiitos, Seita!
PoistaNiinpä se puusohvan avaaminen tapahtuikin!
Muistot ovat siltä ajalta niin pirstaleisia, pienillä vinkeillä pääsee onneksi nopeasti kärryille.
Kaikkien ei tarvitse onneksi osata värkätä villasukkia ihan itse. Moni tuottaa niitä niin paljon, että muillekin riittää. Kunhan vinkkaat jollekin, saat varmasti tuossa tuokiossa itsellesi sopivan sukkaparin 😊
Olet taitava käsityöihminen, niin hienot sukat. Ihania nuo muistot mummustasi ja olostasi mummolassa. Monesti aviopareissa toinen lähtee pian toisen kuoleman jälkeen.
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaAnoppi oli mielestäni kovin pettynyt, kun hänen elämänsä jatkui ja jatkui apen kuoleman jälkeen. Hän kai ajatteli, että lähekkäinen poistuminen liittyy lujaan rakkauteen ja uskollisuuteen. Sitä heillä riitti.
Mie nukuin mummolassa yleensä aina pirtin levitettävässä puusohvassa. Siinä oli käsityön jälki ja monta maalikerrosta...
VastaaPoistaIhanaa!
PoistaMinun muistoni ovat alle kouluikäisestä ja eivät mahdottoman tarkkoja.