Tänään tein puolikkaan päivän töitä ja iltapäivällä saldovapaan vapauttamana kävin Lahdessa hoitamassa asioita. Äidin tavarat olikin jo valmiiksi pakattu ja sain avustajan viemään niitä kanssani autolleni. Siellä sattui sitten pieni kämmi, kun auton takakonttiin säkkejä laittaessani en huomannut ottaa huomioon sitä, että pakkasen vuoksi takaluukku aukeaa hitaammin, jähmeämmin ja rajoitetummin kuin tavallisesti. Toista säkkiä hamutessani iskin pääni takaluukun reunaan ja se teki kipeää. Ei mitään isoa, ei verta eikä isoa draamaa, mutta kuhmu tuli 😞.
Henkilökunta oli jälleen kerran aivan mahdottoman ystävällistä ja myötätuntoista.
Pitkään pakkausurakkaan valmistautuneena olin ensin vähän ihmeissäni, mutta heti perään mahdottomasti iloissani työn helpottumisesta.
Kävin samalla tervehtimässä isää. Hän oli lepäämässä rennosti ja leppoisasti.
Hänen silmissään katossa tapahtui paljon ja mielenkiintoista. Keskustelimme välillä niistä ja välillä minulle helpommin ymmärrettävistä asioista. Isä oli erinomaisen hyvällä tuulella. En ottanut äidin kuolemaa puheeksi. Se ei mielestäni ollut juuri nyt tarpeellista. Oletan hänen kokevan surun musertavana, mutta unohtavan asian kokonaan todella pian. Sama musertava suru olisi siis edessä seuraavallakin kerralla. Ehkä hän ei menetä mitään, jos suru-uutisen kertoo hänelle vasta joulun jälkeen. Ja tätä hyvää fiilistä en todellakaan halunnut ryhtyä rikkomaan 💖.
Isä vaihtoi välillä asentoa suoremmaksi, mutta jalat eivät mahtuneet sängyn puolelle. Laitoin jalkojen alle tyynyn ja kaikki oli oikein hyvin.
Isän hyvinvointi nostaa mielialaani. Näinhän se aina on. Samaan aikaan elämässä risteilevät hyvät ja huonot jutut. Hyvässä tasapainossa voi itse painottaa, mihin oman energiansa suuntaa. Joskus on niin paljon huonoa, ettei hyville jutuille jää muuta virkaa kuin auttaa hengittämään välillä kaiken välissä. Nyt kuitenkin tilanne ei ole niin paha.
Kun katson näitä kuvia, isä näyttää välillä jopa rehvakkaalta. Synonyymisanakirja kertoo rehvakkaan synonyymeiksi pöyhkeän ja pollean. Isästä on tullut tuollainen rehvakkaan oloinen tyyppi vasta hoivakotiin päästessään ja kuntoutuessaan. Hän on koko minun muistini ajan ollut joustaja, alistuvakin. Siksi isän rehvakkuus ei ole keneltäkään pois. Hän on vihdoin tilansa ansainnut. Lisäksi hänen huumorintajunsa on päässyt valloilleen, samoin kuin hänen myötätuntonsa ja hellyytensä. Ei ole siis tässä(kään) koiraa karvoihin katsominen 👍
Paluumatkalla näin mahtavia maisemia. Tietenkin, kun kamera ei ollut mukana 😖. Pysähdyin linja-autopysäkille kuvaamaan kännykällä ihanaa näkymää auringon laskiessa. Kännykkäkuvaus ei ole vahvuuksiani ja värejä oli vaikea saada toistumaan kuvissa edes sinne päin.
Olen saanut ihanilta lähiystäviltä muistamisia: Kiitos Tuija, Maria ja Saara! Miten mahtavaa onkaan, että elämään löytyy ihania ihmisiä. Olen ollut aina kovin huono ystävyyksien hoitamisessa ja pyrin olemaan siinä parempi jatkossa. Tuijan kanssa ollaan oltu ystäviä opiskeluajoista lähtien ja se tekee jo yli 30 vuotta! Olemme saaneet lapsemme melkoisen samoihin aikoihin ja Tuija on myös poikani kummitäti.
P.S. Äidin tavaroista (lähinnä vaatteista) löytyi kassillisen verran hänelle kuulumattomia fleece-peittoja, puseroja yms. Mietin, kuinka paljon jonkun asukkaan omaiset niitä kaipaavat. olenko yhteydessä hoivakotiin? Vai palautanko ylimääräiset jutut vain vaivihkaa seuraavan vierailun yhteydessä? Vai laitanko ne vain jätteen keräykseen?
Mitä sinä tekisit?
Hoivakodin työntekijänä sanoisin että palauta vaatteet, omaiset voivat niitä kaipailla, ja syyttää hoitohenkilökuntaa vaatteiden katoamisesta.
VastaaPoistaKiitos, anonyymi!
PoistaVähän samalla ajatuksella olen itsekin liikkeellä.
Vähemmän haittaa ja epäluuloja, jos palautan noita varmaksi tietämiäni 'vieraita' vaatteita.
Kiitos, kun kommentoit ja autoit minua päättämään 💖
Olisin yhteydessä hoivakotiin ja kertoisin, miten asia on. En voisi vain palauttaa vaivihkaa ylimääräisiä juttuja seuraavan vierailuni yhteydessä. En myöskään voisi laittaa niitä vain jätteenkeräykseen. Kaipaa niitä joku tai ei, en edes ajattelisi muuta vaihtoehtoa, kuin tässä kirjoittamaani👌
VastaaPoistaKiitos, Ripranie!
PoistaIsä on samassa hoivakodissa, joten samassa yhteydessä voisin palauttaa kassin äidin osastolle ja kertoa tilanteen 👍
Voi sua! ♥
VastaaPoistaMinäkin palauttaisin henkilökunnan hoiviin ne vaatteet. Joillain niistä vaatteista saattaa olla joillekin iso tunnearvo. Ainakin Rovaniemellä jo arviointiyksikössä otettiin vakavasti äidin kadonneet housut ja villatakki. Äiti itse ei niin välittänyt muusta, kuin siitä, ettei häntä kuunneltu, kun ei halunnut niitä pesuun.
Voimia - olen hengessä mukana. ♥
Kiitos, Stansta 💖
PoistaOlin kahden vaiheilla, olisiko palauttaminen samalla henkilökunnan syyttelyä erehdysten tekemisestä, mutta kyllä minä ne nyt palautan. Tuolla odottavat omassa pussissaan matkaa takaisin 👍.
Jossain vaiheessa isälle tekemäni tilkkupeitto oli kadoksissa ja olin silloin sisäisesti ihan hiilenä sen vuoksi. Onneksi se löytyi sitten lukitusta kaapista. Mutta vastaavia tunnetiloja voi olla muillakin omaisilla joko tunnearvojen tai jatkuvien katoamisten vuoksi.
Äidille viemäni heidän vihkikuvansa ei ollut tavaroiden mukana. Ehkä samalla kysyn, löytyisikö se löytötavaroiden joukosta. Sairaalapupukin katosi, mutta toivottavasti se on hyvässä hoivassa jossakin. Minä en sitä itselleni kaipaa.
Ainakin siellä arviointiyksikössä ja hoivaosastolla ottivat ihan hyvin ja asiallisesti huolemme äidin vaatteista. Ihan hyvä, mielestäni, että palautat ne.
PoistaEnnen muuttoa hoivakotiin oli tuuletusikkunan välistä viety äidille viedyt marjapurkit. Harmitti, mutta ei ollut niin tähdellistä. Tunnepuolella se suurin menetys. Ymmärrän.
Auts, pään kolauttaminen takaluukkuun sattuu todella paljon. Niin on käynyt itsellekin. Vanhempiesi hoivakodissa on varsin aloitteellinen ja ystävällinen henkilökunta. Olen kohtalaisen tyytyväinen isän hoivakotiin, mutta ihan kaiken äidin huoneen tyhjentämiseksi sain tehdä itse. Yksin raahasin vaatesäkkejä kolmannesta kerroksesta autoon, eikä kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen.
VastaaPoistaMainio kuva isästäsi. Tuossa iässä ja tilanteessa on kaikki lupa olla rento ja rehvakas. Jollei isäsi kysy äidistäsi, voi mielestäni kuolemasta kertomista siirtää. Isäni suri äitiä syvästi heti kuoleman jälkeen, mutta muistisairauden vuoksi asia unohtui yllättävän nopeasti. Otan äidin puheeksi, mikäli isä itse tekee aloitteen.
Minäkin palauttaisin ylimääräiset tavarat hoivakotiin. Siellä pyykki menee helposti ja usein sekaisin. Joku voi omiaan kaivata. Annoin joitakin äidin vaatteita, kenkiä ja tarvikkeita hoitokodin varastoon. Välillä sinne tulee kuulemma asukkaita, joilta puuttuu paljon tarpeellistakin.
Syy siihen miksi muutossa ei henkilökunta sinua auttanut on varmasti ollut se, että hoitajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa. Useimmissa hoivakodeissa, ikävä kyllä, tilanne on se, että päivät on tiukasti aikataulutettuja että kaikki pakolliset työt ehditään hoitamaan. Näin kärjistetysti; jos hoitajat olisivat sinua tulleet auttamaan huoneen tyhjennyksessä, joku asukkaista olisi pitänyt jättää hoitamatta.
PoistaNoin se asia todellakin on. Äidin kuoleman aikaan korona aiheutti runsaasti ylimääräistä säätämistä. Onneksi tilanne sen suhteen on nyt parempi. Isän hoivakodissa työntekijäresurssit ovat olleet koko ajan kohdallaan, joskin vaihtuvuutta on jonkin verran. Hoitajina on myös paljon maahanmuuttajia, joilla sopeutuminen kulttuuriimme on vasta aluillaan. Kielitaidon puute hankaloittaa kommunikointia. Useimmat kunnioittavat vanhuksia jopa enemmän kuin kantasuomalaiset.
PoistaKiitos, Between!
PoistaOnneksi kuhmu ei ole niin kipeä, että häiritsisi nukkumista. Häiriötekijöitä on jo ennestäänkin ihan riittävästi 😂.
Anonyymi: siinäpä on varmasti se suurin syy. Ja pullonkaula koko palvelussa samalla. Kun tuolla pystyttiin tyhjentämään äidin kaapit jätesäkkeihin, pystyttiin uusi apua tarvitseva asiakas ottamaan sisään hieman aikaisemmin. Samalla minun työni helpottui ja koko osasto säästyi taas yhdeltä hitaalta kyynelehtijältä. En usko, että surutyötä aloittavat omaiset omine tuskineen ovat hyväksi hoivakodin muille asukkaille. Monta ongelmaa siis ratkeaa, kun resursseja on riittävästi ja niitä myös kohdennetaan tarkoituksenmukaisesti.
PoistaÄidin kaapit tyhjentänyt ihminen on saattanut olla hyväsydäminen tai vasten tahtoaan siihen pakotettu. Toivottavasti ketään ei pakoteta liian usein ja toivon myös, että he ymmärtävät työnsä huikean merkityksen meille omaisille. Iso kiitos heille!
Luulen, että minun kantoapunani toiminut nuori mies oli harjoittelija. Sekin on rikkaus, jos hoivakoti pystyy hyödyntämään opiskelijoita työnsä tukena. Toivon myöskin, että tuo henkilö ei kokenut työkomennustaan kantoapuna nöyryyttävänä, vaan arvokkaana omaisen tukihenkilönä. Sillä sitä se oli mitä suurimmassa määrin. Kiitos hänelle 💖
Miten voit?
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaLöysin tässä melkein kuukausi myöhemmin kommenttisi roskapostista, kun olin tässä taas unohtanut tarkistella sitä.
Ihan hyvin voin, kiitos kysymästä. Raskaita asioita on meneillään, mutta elämä sujuu eikä tässä ole mitään hätää. Tämä on suhteutettuna elämän raskaimpiin hetkiini kuitenkin ihan ok ja siedettävää. Elämää.
Mahtavaa, että äitisi huoneen tyhjennys meni sutjakasti.
VastaaPoistaMinulla äitini tavaroiden haku hänen kuolemansa jälkeen oli sellainen kokemus, että en ikinä unohda sitä. Olen kuullut samantyylisistä kipeistä kokemuksista.
Kuten muutkin kommentoineet, minä palauttaisin väärät vaatteet takaisin hoivakotiin. Se on ihan tuttua juttua, että siellä välillä nimikoinnista huolimatta tavarat joutuvat hukkateille. Minä jätin äitini kuoleman jälkeen neuletakit, collarittakit ja -housut, tarrasandaalit jne hoivakotiin. Heille aina välillä tulee potilaita, joilta puuttuu kaikenlaista, joten varatarvikkeille heillä on aina käyttöä.
Rentouttavaa viikonloppua!
Kiitos, rouva Kepponen!
PoistaEihän ne äidin vaatteet mitenkään viikattuja olleet, mutta ei olisi tarvinnutkaan. Minä itse olisin nyhrännyt niiden kanssa varmasti todella kauan ja viikannut kaikki hitaasti ja hartaudella. Tämä toimi aivan täydellisen hyvin näinkin. Kahden kaapin pikatyhjennys jätesäkkeihin ei ehkä ajallisesti heille ollut kovin iso panostus, mutta henkisesti sen arvo oli minulle huikea. Ja palvelihan se varmasti seuraavia asukkaitakin samoin kuin nykyisiäkin. Panos-tuotos-suhde oli varmasti melkoinen. Tosin jos ei ole henkilökuntaa, ei ole myöskään, millä panostaa.
Äidinkin vaatteista osa olisi sopinut oikein mainiosti sinne jätettäviksi - oikein hyväkuntoisia, juuri ne hänelle hankin. Mutta siirrän ne pesun jälkeen hyväntekeväisyyskirpputorille. Paikkansa löytävät sieltäkin.
Ihanaa, jos isälläsi on oma luonne "päässyt vapaaksi" - ja toisaalta kauhean surullista, jos hän on joutunut nuorempana pienentämään itsensä muiden muottiin.
VastaaPoistaOlen myös sitä mieltä, että kuolemasta kertominen ei ole välttämätöntä, ellei isä kysy itse vaimostaan.
Kiitos, RH!
PoistaIsä on ollut voimakkaan äitini puoliso ja siinä on pitänyt sopeutua.
Tosi sympaattinen kuva isäsi rehvakkuudesta. Minäkin palauttaisin vaatteet hoivakotiin. Se olisi rehtiä. Onneksi selsvisit nopeasti kuolinsiivouksesta. Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaSamalla linjalla oon. Kannattaa palauttaa.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaOnneksi et pahemmin lyönyt päätäsi. Hienoa että saitte kuitenkin asunnon tyhjennettyä. Meidän tuttu etsii parhaillaan yritystä, joka tekisi heille asunnon tyhjennyksen. Niissä on aika suuri urakka.
VastaaPoistaKiitos, Ada!
PoistaTässä oli kuitenkin kyse vasta äidin palvelukodin asunnon tyhjentämisestä. Äidin ja isän siviiliasunnon tyhjentäminen on vielä kesken. Ajattelin alun perin ulkoistaa sen jollekin yritykselle, mutta nyt olen jo aika pitkälle tehnyt vaikeimmat tehtävät, joten voi olla, että hoidetaan itse ihan loppuun asti.