Meillä on töissä joustava työaika, toki työtehtävät vaikuttavat kaikkeen. Näin toimistotyöläisellä oletustyöaika on klo 8:15-16:00. Aamun joustoaika on klo 7:00-9:00. Illan jousto on muistaakseni klo 15:00-18:00. Joustosaldon maksimi kulkee 40 tunnissa, joka ilman junamatkustelua kertyy herkästi ajan myötä. Tällä tarkoitan sitä, että junan kanssa matkustellessa läsnätöissä päivä oli niin aamun kuin illankin suhteen melkoisen kellotettu.
Kun teimme jatkuvasti tai enimmäkseen läsnätyötä, matkustin junalla kausilipulla. Se on ahkeran matkailijan edullisin vaihtoehto. Istumapaikkaa EI voi varata, mutta kausilippulaisille on varattu omia kiintiöpaikkoja (joille kukaan ei voi siis varata paikkaa ja häätää sinua siitä pois). Vapautena oli toisaalta tuo mahdollisuus sännätä melkein mihin tahansa reitillä kulkevaan junaan. Noina aikoina niitä kulki meille Hämeenlinnaan tunnin välein. Jotta iltaan jäi omaakin aikaa, töihin piti lähteä ajoissa ja vastaavasti kotiin mahdollisimman sopivasti työajan puitteissa. Elämä oli muuten minuuttipeliä, paitsi että junien myöhästelyt eivät noudattaneet mitään minuuttipelejä. Päivästä tuli pitkä matkoineen kaikkineen, eikä siitä omasta junasta siksi passannut yhtään myöhästyä. Joustominuutteja ei juurikaan syntynyt ja junien myöhästymiset etenkin aamuisin söivät ajan mittaan ne vähätkin kertyneet minuutit.
Etätyön lisääntyessä kannatti välillä käyttää myös sarjalippua. Sarjalippu tuli kausilippua edullisemmaksi, jos matkapäiviä tuli harvoin. Sarjalipun kanssa piti sen sijaan varata paikka AINA. Se vaati entistä tarkempaa suunnittelua ja suunnitelmien noudattamista. Paikkavarauksen pystyi tekemään itse netissä, mutta sen perumiseen tarvittiin puhelinsoitto asiakaspalveluun. Se ei ollut yhtä yksinkertaista ja nopeaa. Tämä oli siis ennen koronan tuomaa isoa etätyökäytäntöä ja kaikki on varmaankin muuttunut noista ajoista moneen kertaan.
Paikan varaaminen tarkoitti sitä, että jokaisen työpäivän osalta piti etukäteen miettiä, milloin pitää olla toimistolla ja milloin on hyvä aika lähteä sieltä pois. Ja kun paikkaa ryhtyi junaan varaamaan, kannatti miettiä, mihin päin junaa sen paikan varaa. Nettisivu ehdotti automaattisesti jotain, mutta paikka saattoi hyvinkin olla lasten leikkivaunussa, joka ei pitkän työpäivän jälkeen ollut se paras palautumispaikka. Kehityinpä ajan saatossa melkoiseksi asiantuntijaksi paikkojen varaamisessa. Sillä en tarkoita nopeutta, vaan parhaan mahdollisen matkapaikan etsintää. Niillä paikoilla on vain todella paljon eroja!
Etätöissä matka-aika (minulla 3-4 tuntia päivässä) jää kokonaan pois. Aamulla pääsee nukkumaan paljon entisen vähän yli viiden herätyksen jälkeen ja iltaankin jää aikaa ihan oikealle elämälle. Työn kannalta on olennaista, että pääsen aloittamaan työt silloin, kun olen siihen parhaimmillani ja pääsen työpäivän päätteeksi tekemään työt sopivaan vaiheeseen ennen lopettamista. Nyt ei minuutin vaihtuminen kellossa määritä sitä, että nyt pitää juosta ja kovaa. Työvaiheen loppuun saattaminen venyttää päivää usein 10-30 minuutilla ja sehän tuntuu sitten tuolla saldossa. Toki nukun sen jälkeen myös yöni levollisemmin, kun mitään ei ole jäänyt töissä kesken ihan kummalliseen vaiheeseen.
Tästä päästään joustavasti ja luontevasti siihen, että olin tämän päivän saldovapaalla. Tälle päivälle olin anonut saldovapaan vähentämään työaikasaldon kertymääni ja tasapainottamaan viikkorytmiäni kuolinpesän tavaroiden selvittelyn ja karsimisen keskellä. Päätin tehdä jotain, mitä en tavallisesti tee. Säästä luvattiin alun perin puolipilvistä, mutta pilviseksi se jäi. Päädyin etsimään valokuvaamiselle vaihtoehtoisia tekemisiä.
Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa oli Mia Surakan valokuvanäyttely: Silkkiuikkujen soidin. En ole koskaan ennen käynyt valokuvanäyttelyssä. Nyt oli jo sen aika.
Kuvat olivat kauniita. Syväterävyys oli aivan muuta kuin mitä itse käytän. Pitäisi miettiä sitäkin omassa kuvaamisessa uudestaan. Kannatti käydä.
Etätyö on varmaan tosi hieno vaihtoehto "tavalliselle" toimistotyölle. Vai mikä nykyisin onkaan se "tavallinen"? Juuri tuon matkoihin menevän ajan pois jääminen mahtaa tuntua hienolta.
VastaaPoistaValokuvanäyttelyssä en ole minäkään koskaan käynyt. Meillä olisi tuo Tukholman Fotografiskakin aika lyhyen matkan päässä, joten siellä olisi mielenkiintoista käydä.
Kun tekee paljon töitä etäkokouksissa ja yksinään, on aika lailla tavistoimistotyömyyrän perikuva. Ja silloin etätyö on mitä suurimmassa määrin SE juttu työssä. Sen lisäksi on silti hyvä käydä säännöllisesti toimipaikallakin haistelemassa sitä työn 'tuoksua', mikä ei netin kautta aina välity.
PoistaTuo Tukholman Fotografiska olisi varmaan aika sykähdyttävä juttu 👍
Olit käynyt kirjastossakin pitkästä aikaa, en oo muuten minäkään käynyt pitkään aikaan. Monesti on pitänyt mennä, mutta en ole saanut aikaiseksi.
VastaaPoistaPitäisi kyllä mennä, meilläkin on täällä sastamalassa iso kirjasto.
Valokuvanäyttelyt on kyllä hienoa katseltavaa ja jos vielä aihe on mieluinen.
Hyvää helmikuunloppua sulle sinne!
Kiitos, Harakka!
PoistaKirjastoissa on nykyään paljon palveluita, joista voi päästä osalliseksi, vaikka kirjastokortti olisikin hukkunut jo vuosia sitten 👍
Eräs tuttu tykkää joustavasta työajasta. Töihin meno aika ei ole tärkeä, kunhan vaan kaikki päivän työt tulee tehtyä.
VastaaPoistaJuuri näin. Tämä peittoaa mennen tullen sen vanhan version: Töiden tekeminen ei ole niin tärkeää, kunhan vain tulee mentyä töihin ja lähdettyä töistä oikeaan aikaan 👍
PoistaAikamoisesti saat lisää omaa aikaa etätyössä! Valokuvanäyttelyt ovat ihania, itse käyn niissä aina kun vain mahdollista. Toisten kuvista voi oppia paljon tekniikasta ja sommittelusta. Sinäkin voisit kyllä noista lintukuvistasi jonkun näyttelyn pitää - vai oletko joskus pitänytkin?
VastaaPoistaKiitos, Hitunen!
PoistaEn ole koskaan järjestänyt valokuvistani näyttelyä, en ole edes harkinnut sellaista. Vaan ehkä senkin voisi laittaa sille omalle pitkälle listalle niistä asioista, joita haluan vielä tehdä.
Näyttelyllä pitäisi olla jokin sanoma, kertomus tai tarkoitus minun mielestäni. Yksittäisiä kuvia riittää kyllä nytkin, mutta jos haluaisin (ja tietenkin haluan) painottaa ja viestiä jotain, sitä pitäisi varmaan ryhtyä miettimään viimeistään nyt 🤔
Olen huomannut myös, kuinka valtavasti vapaa-aika on lisääntynyt etätyön myötä. Minullakin meni aikoinaan aikaa vähintään 3 tuntia päivässä pelkkiin matkoihin. Tuo yhdistettynä kokopäivätyöhön ja pikkulapsiarkeen, teki elämästä todella aikataulutettua ja päivistä tosia pitkiä sekä lapsille että aikuisille. Voi kunpa olisi ollut silloin etätyötä. Liukuva työaika oli onneksi silloinkin ja on nyt, mutta noita tunteja kertyy kyllä helposti, kun ei ole pakko kiirehtiä junaan tai bussiin, vaan voi tehdä työn kerralla loppuun.
VastaaPoistaSaldovapaita pidän silloin tällöin ja nekin antavat arkeen omaa joustoaan. On kiva keksiä silloin aina jotain omaa tekemistä; vaikkapa kuvailla. Kivaa helmikuun loppua ja pian alkavaa maaliskuuta!
Kiitos, Satu!
PoistaEtätyö on voimavara, joka on ollut monen organisaation (ja heidän työntekijöidensäkin) käytössä jo kauan ennen pandemiaa. Siis paljon ennen sitä, kun oli ihan pakko. Onneksi.
90-luvulla tein paljon etätöitä it-firmassa. Etätyön ja etätyöyhteyksien järjestäminen oli siihen aikaan huomattavasti nykyistä monimutkaisempaa, mutta se nähtiin silloin nähtävästi ihan erinomaisena tuloksen tekemisen keinona.
2000-luvun alussa työmatkani oli kolme kilometriä eikä etätöissä ollut sen vuoksi mitään järkeä. Etätyö oli osaviikkokäytössä silloin pitkänmatkalaisilla ja lähelläkin asuvilla työtilanteen mukaisesti. Koulutusten järjestäminen (meidän ydintehtävämme) oli siihen aikaan kovasti läsnätyötä ja vaati monin paikoin kovasti toimistolla olemista.
Ennen pandemiaa meillä oli jo laaja etätyökäytäntö käytössä töissä. Etätöitä pystyi tekemään useita päiviä viikossa ja siinä mielessä olimme kovasti valmiita jatkuvaan etätyöhön, kun sen aika tuli. Toki poikkeuksiakin oli.
Ennen pandemiaa meilläkään ei kuitenkaan ollut kovin tavallista ja luontevaa varata palavereita tuosta vain talon sisällä aiemmin tuntemattomien ihmisten kanssa jopa aivan eri toimipaikoista. Etäkokousten myötä toimipaikkojen välinen yhteistyö on tullut helpommaksi ja tavanomaisemmaksi. Kynnys etätapaamisten varaamiseen on myös madaltunut. Ja onneksi ihmiset ovat myös tottuneet kameran käyttämiseen etäpalavereissa. Kameran käyttäminenhän lisää etäpalaverien tehoa ja toimivuutta ihan mielettömän paljon.
Totta. Olen huomannut, kuinka kamera päällä palaveraaminen on jo osa arkea ja sujuu yhtä luontevasti sekä oman organisaation sisällä että sen ulkopuolellekin. Meilläkin etätöitä käytettiin jonkun verran ennen pandemiaa, mutta sen myötä se vakiintui lähes sataprosenttiseksi niihin tehtäviin, mihin se sopii. Tietyt kokoukset pyritään kuitenkin hoitamaan tyyliin kerran kuukaudessa läsnätoteutuksina; perusteluna yhteisöllisyyden kehittyminen.
PoistaEtätyö on tullut jäädäkseen toivottavasti.
VastaaPoistaMinä jäin vuosi sitten eläkkeelle ja olen ihmetellyt lisääntynytta aikaa vuorokaudessa. Ajoin autolla 57 km/suunta työmatkaani päivittäin 17-vuoden ajan. Usein tietäkään ei oltu aurattu ja ajoin rekkojen jälkiä myöten. Työmatkani kesti 1,5 - 2 tuntia päivässä. Nyt olen ihmetellyt, miten ihmeessä jaksoin.
Melkein kaikkeenhan sitä tottuu, jos on ihan pakko. Jostainhan se jaksaminen on revitty silloin aikoinaan. Onneksi nuorempana palautui nopeammin 👍. Vaan eihän siinä mitään järkeä ollut.
Poista