sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Reseptin etsintää rasvasiemenjötköt-ruuan tekemiseen pikkulinnuille

Olo on parempi, olen käväissyt jo pihallakin kameran kanssa. Ei siellä mitään kuvattavaa oikeastaan ollut. Eilen vesisateen jälkeen 'valoisaa' oli enää hetki eikä sekään oikeastaan ollut valoisaa. Tummaa hämärää ennemminkin. Tänään linnut kävivät täsmähyökkäyksillä ruokintalaitteilla ja sieltä pois. Ei mitään maltillista odottelua tai seisoskelua missään vaiheessa. Vaikka valoa oli aavistus enemmän kuin eilen, patsastelua olisi tänäänkin vaadittu siedettävien kuvien ottamiseen. Onneksi tänään on tämän harmaan marraskuun viimeinen päivä :-)


Omenapuun latvasta kuului jossain vaiheessa lupaavaa pulinaa. Vihervarpusia pysähtyi latvukseen jutustelemaan, mutta ruokintapaikalle ne eivät minun aikanani tulleet. Ehkä joku kerta lähiaikoina? Yhden tiklinkin bongasin ihan varmuudella. Sekään ei tullut kuvattavaksi, mutta mieltä lohduttaa, että paikalla pörrää enemmän lintuja kuin miltä ensin näyttää.

Tänä vuonna aion opetella tekemään jotain kotitekoista rasvasiemenjötköttiä linnuille ruuaksi. En ole koskaan aikaisemmin kokeillutkaan. Tarvitsen siis reseptin, jolla pääsen alkuun. Neuvoja, vinkkejä? Miten valmista gourmettia linnuille helposti? ;-)

21 kommenttia:

  1. Kaunis kuva. Enpä ole tullut pihalle pahemmin katselleeksi. On niin harmaata ja pimeää... Mukavaa adventtia, Susanna!

    VastaaPoista
  2. Oi, tikli! Mie en oo nähny ikinä, tai en oo ainakaan tunnistanut.

    Oon tehny siemenmönjää linnuille laittamalla pähkinöitä ja kuorettomia siemeniä sopivassa suhteessa (semmosena puurona, ei se haittaa jos rasvaa on paljon) kookosrasvan tai munkinpaistorasvan kanssa sekaisin. Hyvä muotti on maitopurkki, kun tekee niinku kynttilän valamisen kanssa, että laittaa pohjalle jotain josta vahva naru ripustuslangaksi. Tai sähköjohdonpätkä, niinku mulla nyt, ja viime talvena hyväksi havaitsin koiran ketjupannan - se ei ainakaan luista rasvamössön läpi. Ainoo vaan, että se täytyy sitten laittaa jonkun oksan viereen; lintujen on vaikea syödä sitä muuten kuin päältä, jos ei laita tarttumaoksaa. Mie kieputin koivunoksasta semmosen pienen kranssin, jonka laitoin mötikän päälle. Ainakin Marjaanan majasta löytyy ohjetta niille piparimuotissa tehtäville pikkujutuille, mutta mie epäilen, että ne aika äkkiä putoaa maahan, kun nokitaan narun yläpuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikli oli puussa ja se on paljon kauniimpi kuin tämä viherpeippo (anteeksi nyt, viherpeippo...).
      Tiklin löydät täältä Luontoportin sivulta http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/tikli. Tikli jää kyllä mieleen :-)

      Kiitos vinkeistä! Tänään kävin jo rasvaostoksilla :-)

      Poista
    2. Tikliähän on pidetty kauneutensa tähden häkkilintunakin, ties vaikka jossain pidettäis nykyäänkin. Jotenkin tuntuu ihan reilulta pitää undulaatteja häkissä, mutta kamalalta se, jos häkkiin suljettas täällä vapaana lentelevä lintulaji... kummallista.

      Poista
  3. Mun ohje on 500 g munkkirasvaa (halvempaa kun kookosrasva), 1 1/2 dl rypsiöljyä, siemensekoitusta linnulle vajaa 2/3 kakkuvuuallista ja vajaa 1/3 maapähkinärouhetta (mäiskin itse puunuijalla pähkinät pieneksi muovipussissa). Rasvat kattilaan ja sulatus. Siemenet ja pähkinät kakkuvuokaan. Lopuksi sulanut rasva päälle ja jääkaappiin jähmettymään kun on ensin pöydällä vähän jäähtynyt. Irtoaa vuuasta kun hieman kun ulkopuolelta lämpimässä vedessä käyttää. Minulla on sellainen tosi pienikin kakkuvuoka, sillä tehdään puolikas annos ja se on melkein kivempi kun tuo iso. Pujotan nykyisin kakun sellaiseen verkkopussiin, jonka olen ottanut talteen kaupan pötkylästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Kyllä nyt lähtee pelittämään :-)

      Poista
  4. Munkinpaistorasvaa käytin myös, 100% kasvirasvaa. Sulatus. Jäähtymisen/pienen jähmettymisen jälkeen lisäsin siemenseoksen. Kippasin kinkkupellille ( korkeammat reunat ), tasoittelin levyksi. Pellillä oli vielä leivinpaperi.
    Laitoin pääasiassa auringonkukan siemeniä, kuorittua kauraa ja pähkinärouhettä, lisäsin myös pienen määrän hirssiä ja mitä muuta pieneesä sekoitepussissa sattuikaan olemaankaan.
    Pelliltä oli helppo leikata sopiviksi annospaloiksi.
    Löysin viime syksynä käteviä ritilikköjä, joihin palanen oli helppo laittaa ,nyt nitä ei ollut enää myynnissä. Harmi kun ostin vain kaksi, hinta oli silloin 1,50€, koko 10x10cm, leveyttä 4cm. Lokerikko avattiin päältä, mustaa ehkä noin 1mm paksuista metallilankaa. Kannatttaa ostaa jos tulee vastaan.
    Huomasin että linnut söivät tätä kotitekoista mieluummin kuin kaupan valmiita talipalloja.

    VastaaPoista
  5. Ohjeita jo saitkin, mutta tässä vielä yksi hyvä ja luotettava ohjesivusto
    http://www.ollikorhonen.com/category/luonto-elollinen/lintujen-talviruokinta-linnut/
    Munkkirasvoista kannattaa katsoa suola pitoisuus, joissakin sitä saattaa olla. Kookosrasvan joukkoon laitan hieman ruokaöljyä jotta se ei kovettuisi liikaa. Lähes kohmettuneesta seoksesta on helppo myös pyöritellä palloja. Tavallinen ihra jota saa kaupasta pakasteena sopii myös pikkupalasina kuuman rasvan sekaan jaa maistuu taatusti. Tarjollepano oman mielen mukaan, mutta verkkoja ei suositella, koska linnut saattavat jäänä niinhin kiinni kynsistään. Tulipas taas romaani, sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti vinkeistä! Näissäpä riittää kokeiltavaa :-) Ihanaa. <3

      Poista
  6. Täällä päin kävi kanssa kauhea luritus ja sirkutus kun töistä tulin kotiin. En kyllä tiedä mitkä kaikki siellä lurittelivat... mutta melkoiset jutustelut siellä oli käynnissä.

    Olipas hyvä, että kysyit ohjetta. Olen nimittäin miettinyt itse samaa (nyt voin käydä täältä vakoilemassa ohjeet) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla tavallaan upeaa, etten ole ainoa, joka ei vielä ole linnunruokakokkailun gourmet-mestari ;-)

      Poista
  7. Susanna,
    minulla on linkki rasvareseptiin, jota en kylläkään vielä ole itse kokeillut:

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/02/14/lintujen-ruokinta

    Hieno kuva. Kuvassa lienee viherpeippo.
    Anu

    VastaaPoista
  8. Ohjeita tuossa onkin. Minäkin teen maitopurkkien puolikkaisiin, saa narun keskelle ja pakastimessa jäädytän kun ulkona ei ole pakkasta. Ne piparimuotti-rasvat hajoavat ja oaravat vievät piiloihinsa, eivät olek äytännöllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Rantakasvi!
      Kyllä meillä kohta kokkaillaan ;-)

      Poista
  9. Monta reseptiä jo tässä onkin. Meillä harakat villintyvät rasvasta, joten en uskalla sitä usein pihalle laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki. Täytyy yrittää sijoittaa harakoille mahdollisimman hankalaan paikkaan...

      Poista
  10. Nuo muiden reseptit ovat varmaan kätevämpiä ja pysyvät paremmin koossa, mutta itse olen tehnyt rasvaruokaa ihrasta ja siemenistä. Olen sulattanut ihraa hitaasti pienellä lämmöllä kattilassa ja välillä kaatanut sulaa rasvaa toiseen astiaan. Jäähtyneeseen rasvaan olen lisännyt siemeniä ja kun massa on vielä vähän jähmettynyt, olen käsin puristellut siitä palloja. Ei kyllä yhtään kaunista, mutta kyllä se on linnuille maistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Häivähdys!
      Kyllä nyt riittää reseptejä ja neuvoja pitkälle talveen :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!