maanantai 7. kesäkuuta 2021

Erilaisuudessa on voimaa ja räkättirastaan lentokyvytön poikanen

Elämä osaa olla hyvääkin 😊

Kun korona-aika hellittää, lähden taas jollekin omalle kuvausreissulle. Mieli kutsuu Viroon ja Latviaan ja sinne menenkin, kun aika on kypsä.

Omalla tavallaan odotan korona-ajan rajoitusten loppumista tai ainakin ehtymistä siinäkin mielessä, että luonnosta väliaikaishelpotusta etsivät supersosiaaliset ja matkailuhaluiset pääsisivät vihdoin oikeiden mielihalujensa pariin. Luonto rauhoittuisi paljon ja sieltä olisi taas helpompi löytää hiljaisuutta. Toki sitä hiljaisuutta metsästän nytkin. Se vain vaatii aikaisempaa enemmän panostusta.

Tapahtuma- ja kulttuuriala ovat olleet todella suljettuina. Toivon, että kovasti samanmielisyyttä ja -henkisyyttä arvostavat ihmiset osaisivat rajoitusten vähentämisen myötä arvostaa yhä enemmän myös erilaisuutta ja erilaisten asioiden arvostamista. Onneksi emme ole kaikki jonottamassa samoja kulttuuritapahtumien lippuja. Onneksi eniten niitä haluavat saavat jotakuinkin haluamansa.

Jospa erilaisuus nousisi vihdoin arvoasteikossa korkeammalle. Jospa eri asioiden tavoittelussa nähtäisiinkin hyötyjä eikä harmeja. Jospa erilaisissa näkökulmissa toteutuisikin hurja kasvu kilpailun sijaan.

Aurinko laskee ja tontin rajalle istuttamieni metsäpihlajien (kotipihlajien?) harvinaisen runsaat kukat loistavat pehmeän lämpimässä valossa. Juuri nyt on tavattoman kaunista 🥰.

Ja asiasta kukkaruukkuun...

Räkättirastaiden poikaset ovat jo isoja. Monet ovat lentokykyisiä, mutta ei tämä hönö. Toivottavasti se selviää aikuiseksi asti. Nyt se on peloton ja ylirohkea pomppiessaan paikasta toiseen ja jäädessään odottelemaan näkyvälle paikalle. Huomaa sen todella keskenkasvuinen pyrstö. Onneksi käpytikka kerää omille poikasilleen vasta korentoja. Isoja ruoka-annoksia ei siellä siis vielä tarvita 👍.



Välillä pitää huoltaa omaa kroppaansa. Se hetki tuli juuri nyt.



22 kommenttia:

  1. Hauskat kuvat! Räkättirastaiden poikaset ovat ihania. Niin hassuja ja söpöjä ja uhkarohkeita. Ja kyllä ne vain keskenkasvuisuudestaan huolimatta useimmiten pärjäävät ja oppivat pian lentämään, vaikka ei sitä usein meinaa uskoa, kun joku tuollainen pyrstötön ja joskus siivetönkin rääpäle hyppelee ihan pöljänä menemään pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, M.T.!

      Toivon tosiaan, että tämäkin hönö varttuu vanhemmaksi asti 👍.

      Poista
  2. Enemmän koen että eristäydytään omaksi joukoksi, kokoonnutaan tuomitsemaan erilaisuus, suljetaan joukosta muut. Viittaan tietenkin perseisiin muutta muillakin puolueilla on hieman me ja muut -asennoitumista. Kuplii pinnan alla -fiiliksellä tuo edellinen muodostettu joten sdaatan aistia vallan pieleen, en ole vähään aikaan ollut ihan keskiössä, seikkaillut galakseissa vieraissa, ajatuksen voimalla pääsee hurjan nopeaan vaikkapa Kauriin tähdistöön.

    Erilaisuuden sietäminen on sivistyksen merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, uusi kuva on ihanista ihanin, ja kun vielä itse kuvattu niin kymmenen pojoo ja papukaijaton merkki soijamaidolla!!

      Poista
    2. Kunnallispolitiikasta pari vuotta sitten irroittautuneena en halua ottaa ollenkaan kantaa politiikkaan. Muuten ihan hyviä pointteja.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tuon itsetunto oli onneksi kaukana reppanasta. Pitäisi ihan ottaa oppia 💖

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Thank you very much, Francisco!
      Shiny summer days to you!

      Poista
  5. Voi pientä. Tuo viimeinen kuva on niin hellyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ihan kaikessa rauhassa tuo kävi läpi elämänsä tämän vaiheen rituaalit minusta huolimatta. Upeaa rohkeutta (ymmärtämättömyyttä)!

      Poista
  6. Meitä on moneen junaan, vaikka tavallaan kaikki samassa junassa ollaankin. Silti tuntuu olevan vaikeaa monille sietää erilaisuutta. Itseäni eniten ihmetyttävät ne, jotka väittävät olevansa suvaitsevaisia, mutta eivät suvaitse muita kuin samoin ajattelevia. Mitä jos toisen ihmisen totuus on ihan eri kuin omani -tekeekö se hänestä huonomman ihmisen, jota ei tarvitse kunnioittaa. Tätä voisi moni myös miettiä. Luonnossa liikkuu monenlaista tallaajaa, ja kaikki eivät ole siellä ilmeisesti samasta syystä kuin sinä. Voi olla, että moni heistä häipyy omille teilleen, kun muut rajoitukset poistuvat. Ainakin roskien määrästä päätellen (joissakin suosituissa paikoissa) osa porukasta on tietämätön, miten luonnossa ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisuus tuntuu tarkoittavan eri ihmisille eri asioita, Kuten että ymmärretään sitä, että joku pitää erilaisesta klassisesta musiikista kuin hän itse. Ei sitä, että ymmärrettäisiin sitä, että joku ei välitä musiikista p*****kaan, mutta intoilee moottoriurheilusta. Tai että joku ei välitä urheilusta pätkääkään, mutta roolipelit ovat kaikki kaikessa.

      Poista
  7. Minäkin odotan tuota, että metsät, niityt, eläimet ym pääsisi rauhaan.. ..ja sitä, että retkeilyharrastus jäisi vain heille, jotka oikeasti miettisivät luonnon kannalta asioita eikä vain sitä, että luonnon tehävänä on viihdyttää juuri ihmistä itseään.

    Ihana rastaanpoikanen ja superhienot kuvat. Meidänkin omenapuiden luona räkättirastaanpoikaset harjoittivat emon (emojen?) ohjauksessa lentoharjoituksiaan yhden päivän.
    ..ja heidän lisäksi ihanaa oli myös se, että koiramme antoi niiden olla rauhassa. On kai niin tottunut, että linnut kuuluvat ympäri vuoden meidän pihapiiriimme. ..lähes meidän laumaan 😄.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, hyvin kirjoitettu!
      Luonto on nyt jonkinlainen viihteen tai kulttuurin korvike. Sinänsä suloista, mutta ensikertalaisia on ihan mahdottoman iso suhteellinen määrä luonnonkulkijoista. Jälki on sitten sen näköistä.

      Mahtia saada omaan pihaan linnunpoikasia!
      En tiedä, miten meidän koiramme suhtautuisi. Se on kovin utelias ja sillä on kova hoivavietti pienten eläinten suhteen.

      Poista
  8. Heh mitä kuvia. Todella upeita. Taitaa kutsua emoja ruokkimaan.

    VastaaPoista
  9. Tuosta luonnonrauhasta olen miettinyt, että kun nyt korona-aikaan on valtava buumi ostaa rantatontteja ja kesämökkejä, onko ilmiö kuitenkaan pitkäaikainen. Kun korona hellittää, sellaiset, jotka eivät loppujen lopuksi viihdykään hiljaisuudessa, jättävät mökit tyhjilleen, sillä ei niille mistään löydy enää ostajia, kun ihmiset karkaavat ulkomaille sinne päästessään. Mutta linnut ja muut eläimet on saatu hyvin karkoitetuksi tämän buumin aikana, joten hiljaista tulee olemaan lintujen puolesta. sen huomaa jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että mökkibuumin jälkeinen hiljaisuus houkuttaisi eläimiä takaisin ja antaisi hyvän lisääntymisrauhan 🥰.

      Poista

Kiitos kommentistasi!