perjantai 20. toukokuuta 2022

Matka menneisyyteen ja omiin tunnelukkoihin

Tänään oli pitemmän tauon jälkeen vuorossa Lahden reissu. Ensin isän luo, sitten lounastauko ja sitten äidin luo ja äidin kanssa vierailemaan isän luona. Sen jälkeen käytiin vielä kaupassa ostamassa äidille ruokia ja sitten ajomatka kohti Hämeenlinnaa.

Kahdenkeskiset hetket isän kanssa ovat aina yhtä arvaamattomia, mutta aina lämpimiä. Hän heltyy heti kultaiseksi, kun tervehdin häntä maskin läpi: Hei isä!. Ei hän varmaankaan siinä vaiheessa (tai myöhemminkään) muista nimeäni, mutta reaktio on ihanan välitön ja positiivinen.

Aamupäivästä poliisit olivat kovasti keskustelulistalla. Niillä eväillä sitten mentiin 💖.


Isä oli kovasti menopäällä ja rollaattori kutsui kovasti kävelemään. Pääsimme kuitenkin viettämään hyvän tovin yhdessä istuskellen ja jutustellen. Kävelemisen ainoa huono puoli on se, etteivät omaiset saa liikuskella yleisissä tiloissa. Ainoa vaihtoehto päästä viettämään yhteistä aikaa isän kanssa oli saada hänet pysymään paikoillaan 👍. Niinpä istuskelimme yhdessä sängyn laidalla. (Ja auringon valo suoraan takaamme häiritsi kuvaamista.)

Puolen päivän jälkeen palasimme paikalle äidin kanssa. Isä nukkui päiväuniaan, kun pölähdimme paikalle. Ikävää, että ulkopuoliset voivat katkaista hyvät unet tuosta vain. Hän siis heräsi meidän 'metelimme' myötä.

Unilta herääminen on muistisairaalle selvästikin 'normaalia' hitaampi prosessi. Isä ainakin sekoittaa jonkin aikaa uniaan ja todellisuutta keskenään. Sitä täytyy jaksaa kunnioittaa.

Olemme äidin kanssa spekuloineet istumapaikkojen riittävyydestä isän luona. Siellä on vain yksi vierastuoli. Olisi mahtavaa, jos joku kertoisi, mitä ja miten sinne voi tuoda lisää omia huonekaluja. Ehkä ne asiat on käyty läpi, kun äiti ja veli muuttivat isän tuonne, mutta minulle asti ei ole valunut yhtään mitään tietoa.

Niin kävi, että äidin kanssa isän luona vieraillessamme paikalle saapui myös isän veli. Ihana yllätys, vaikka tiesinkin hänen käyvän isän luona säännöllisesti. Emme olleet nähneet ikuisuuksiin, joten tunnistamiseenkin meni hetki jos toinenkin.

Isän huoneeseen ilmestyneelle keinutuolille oli nyt suora tilaus. Istumapaikat jäivät silti väliaikaisen ruuhkan vuoksi vajaaksi.



En kysynyt Juhalta lupaa tämän kuvan julkaisemiseen, joten tilanteen tullen poistan tämän täältä. Tässä tilanteessa oli kuitenkin mielestäni jotain aivan erityistä meidän perheemme näkökulmasta.


Ihana kohtaaminen. Isä ei ollut ihan niin väsynyt kuin toisesta kuvasta näyttää. Kelaan omaa suhdettani omaan lapsuuden perheeseeni yhä enemmän, jos se on edes mahdollista. Kaikesta ei voi kirjoittaa vielä ainakaan julkisesti. ehkä sitten myöhemmin.

💖




10 kommenttia:

  1. Koskettavia ajatuksia! <3 Siellähän isäsi oli lämpimästi torkkupeittosi syleilyssä.
    Hyvää, aurinkoista viikonloppua Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Olin ilahtunut, että torkkupeitto oli edelleen tallessa eikä kadonnut ja erityisesti siitä, että se oli käytössä 💖. Aikaisemmilla vierailuilla ennen torkkupeittoa isä on nukkunut päiväuniaan minun vierailujeni yhteydessä ilman minkäänlaista peittoa.

      Poista
  2. Hienoa, että jaat ajatuksiasi ja perheesi tarinaa, niitä on mielenkiintoista lukea. Toisinaan harmittelen sitä, että aikanaan ei tullut omia vanhempia tarpeeksi "haastateltua" eli paljon tietoa (kuin myös taitoa ja tunnetta) meni heidän mukanaan hautaan niin sanotusti. Nyt kun omien vanhempien nuoruusaikaiset asiat kiinnostaisivat, he itse eivät ole kertomassa niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      En minäkään enää mitään uutta tietoa heiltä saa. isä ei muista ja äiti puhuu vähän sitä, mitä haluaa.

      Välillä isältä lipsahtaa ilmoille jotain vanhoja muistoja (tai niiden sekoituksia) ja niitä täytyy sitten itse tulkita. Salaisuudeksi asia paljastuu, kun äiti on paikalla ja painottaa isälle kaikkien muistojen olevan vain unta.

      Että niin.

      Ihanaa kevään jatkoa 💖

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Erinomainen kysymys!

      Viihtyminen riippuu ihan hetkestä ja mielen tilasta. Välillä hän haluaisi päästä vain pois, kotiin. Se, mikä se oma koti olisi, ei kuitenkaan ole hänelle selvää. Ruoka on nykyään kuulemma ihan hyvää ja nukkuminenkin kivaa. Eilen sinne mennessäni hän oli yhteisissä tiloissa huutelemassa puolihävyttömyyksiä jonkun yhtä heikossa tilassa olevan naisen kanssa. Kun pääsin lähelle, molemmat näyttivät aivan tyyniltä, ei minkäänlaista kiihtymistä ollut ilmassa. joten kai sekin oli ihan ok arkea 🤭.

      Isä puhuu enemmän kuin koskaan ja minusta se on merkki hyvästä ja turvallisesta olosta. Hänen huumorinsakin kukkii ihan kauniisti. Luulen, että hän enimmäkseen viihtyy tuolla. Hänen vointinsa on äärettömän paljon parempi kuin viime kesänä, joten paikka ja hoito ovat tehneet hänelle hyvää 👍

      Poista
  4. Aikamoinen haipakka sinulla on vanhempien tapaamisessa ja asioiden hoidossa. Kaikki näyttää nyt päällisin puolin hyvltä. Mitä on pinnan alla sinä ehkä tulevaisuudessa kerrot. Mukavaa lauantaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Molemmilla vanhemmilla on nyt edunvalvojat, joten minua ei tarvita enää säännöllisesti laskujen yms. hoitoon. Se vapauttaa. Nyt voi miettiä tapaamistahtiani ihan muilla perusteilla.

      Pinnan alla on vaikea ja hallitseva äitisuhde. Se haastaa jokaista tapaamista eikä mitenkään haihdu muutamalla mukavalla hetkellä pois. Etenkin, kun juuri mikään ei ole muuttunut. Omalla tavallaan tietenkin on upeaa, että pääsen tämän asian käsittelyssä eteenpäin nyt ja vapautan toivottavasti tulevaisuudessa aikaa johonkin innostavampaan.

      Voimaannuttavaa on myös se, että pystyn asioimaan äitini kanssa asiallisesti ja auttavasti. Elän niin kuin haluaisinkin, vaikka jokainen tapaaminen heittää kuitenkin ankkurin menneisyyteen.

      Joskus, kun aika on valmis, haluan kirjoittaa ajatuksistani ulos myös kaikki riippakivet, jotka raahaavat perässäni. Sitten joskus.

      Poista
  5. Sulla on varmaan joskus raskasta mennä sinne äitisi luokse ja voin sen ymmärtää, mitä olen käsittänyt äitisi luonteesta.
    Mieli melkein tekisi olla menemättä.
    Mutta olet päättänyt mennä, joka onkin hieno asia.Siihen tarvitaan voimia jaksaa, varmaan lapsuusmuistot pysyvät aina mukana, jotka muistaa.
    Ihana katsoa, että siellä isälläsi on tekemäsi torkkupeite käytössä.
    Olen miettinyt, minkälaiset olivat äitisi vanhemmat, onko äitisi käytös ja luonne jo sieltä perittyä ja jatkui sitten hänen pahana olonaan ja hän ei sitten osannut olla sellanen "hyvä äiti" jonka jokaisen lapsen pitäisi saada.(hyvänä äitinä tarkoitan sellaista tavallista ihmistä, joka osaa rakastaa ja näyttää sen myös.)
    Mutta hyvä asia on se, ettei sun tarvitse ihan kaikesta enää huolehtia, sitä varten ovat juuri nämä edunvalvojat.
    Jaksamista sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin olet lukenut tekstejäni, kiitos!

      Arjen asioita pitää jonkun hoitaa, ei ketään voi jättää yksin liian isojen haasteiden kanssa. Onneksi ovat nyt nämä edunvalvojat 👍

      Äiti on lähtöisin isosta maalaisperheestä, jonka isä ei tullut sodasta takaisin parhaimmillaan (olen kuullut muualta kuin äidiltä). Lapset eivät saaneet käydä koulua yhtään pakollista enempää ja kotona odotti maatilan työmaa. Myöskään lasten välit eivät ole olleet lämpimät sen enempää kuin sydämellisetkään. Äiti muutti kotoa omilleen todella nuorena.

      Vaurioitunut lapsuus tuottaa vastaavanlaisia aikuisia. Minä olin vahinkolapsi eikä se ole ollut mitenkään omiaan lisäämään kiintymystä minun ja äidin välillä. Sitä ei juurikaan syntynyt.

      Jokainen käynti rasittaa mieltä pitkäksi aikaa. Palautumiseen menee tolkuttoman paljon aikaa. Lapsuus ei ole menneisyyttä, vaan se on alku jatkumolle, joka kestää ihan tänne asti.

      Kiitos ihanasta ja ymmärtävästä vastauksestasi! 🥰

      Poista

Kiitos kommentistasi!