tiistai 28. kesäkuuta 2022

Luontokokemuksia omalla pihalla ja itsemyötätunnon pohdintaa

Jo on aikoja eletty, kun illemmalla pääsi ilon huudahdus siitä, että taivaalle oli kerääntynyt pilviä ja lämpötila oli enää 'vain' 27 astetta! Päivällä oli sitten sitäkin tukalampaa. Koirallakin on ollut kuuma ja selvästi hermostus siitä, kun ei mennä ulos pallolla leikkimään. Meidän pihassa porottaa paljon kesäpäivinä.

Käytiin sitten ottamassa koiran tassuille ja vatsalle viileän haalea suihku. Olo helpottui kummasti vähäksi aikaa. Eilisen päivän koiran viilennystemppu oli lähteä lyhyelle autoajelulle. Autossa piisasi viileää ja samalla tuli taas jännittävää älyvirikettä. Suunnitelmiin kuulumattoman moottoritielenkin jälkeen tultiinkin takaisin kotiin, eikä pysähdytty muualla kuin liikennevaloissa! Jännää oli 👍


Lähiperhoskuvailut ovat jääneet vähille sen jälkeen, kun lampi ympäröitiin aidoilla ja sen jälkeen vielä viereinen niityn pätkä muutettiin hiekkakentäksi. Muutamia perhosia liihottelee välillä täällä kotipihassakin, mutta niitä ei kannata jäädä erikseen odottelemaan, voi odotus kestää välillä todella kauankin.

Sinisiipi laskeutui keijuangervolle kukkien kuvausrupeamallani. Objektiivi ei ollut mikään perhosobjektiivi, mutta paras objektiivi on aina se, mikä on ulottuvilla. Eli kevyellä laajakulmalla mentiin. Piti mennä oikein lähelle kuvaamaan.




Veikkaisin tätä siipien alapintojen perusteella joko paatsamasinisiiveksi tai vaihtoehtoisesti niittysinisiiveksi. Tämä näyttää vähän vanhalta ja kuluneelta, lisäksi siipien alapinnalla ei ole rusehtavaa väriä. Jos joku tunnistaa tarkasti, otan tiedon - tai arvauksenkin - innolla vastaan.


Muuten heikossa hapessa oleva sembramäntymme on tehnyt ihan urhoollisen määrän käpyjä. Huomasin sen vasta, kun näin oravan mussuttelemassa jotain sen oksalla. Myöhemmin patiolta löytyi kävyn jäännökset. Sembramännyn kävyt ovat oraville mitä suurinta herkkua, täytyypä yrittää jossain vähemmän kuumassa tilanteessa seurata, näkisikö oravan siellä syömäpuuhissa. Kävyt hupenevat aina melkein hetkessä.

Lisäsin myös oravien ja lintujen juottolautasille lisää vettä. Toinen olikin jo ihan tyhjä, toinen puolillaan. Linnut pääsevät helposti lammellekin juomaan. Oraville jokainen tien ylitys on riskin paikka. Siksi yritän pitää ne hyvissä vesissä täällä omalla pihalla.


Vielä yksi luontohavainto: Meillä on lauluetäisyydellä yksi erittäin sitkeä ja laulunhaluinen mustarastas. Se laulaa lurittelee sitkeästi päivä toisensa jälkeen. En tiedä, milloin mustarastaat tavallisesti lopettelevat isot laulunsa, mutta tämä on ainakin täällä ainoa mustarastassolisti. Jospa sillä on jäänyt levy päälle?


Ja vielä kerta kiellon päälle: Pihakuuset ja -tuijatkin ovat aivan täynnänsä pikkuvarpusia ja varpusia. Muutama talitiainenkin siellä käy noukkimassa ruokaa seisovasta kuusesta, mutta ne palaavat aina jonnekin muualle. Pikkuvarpuset ovat kansoittaneet kuuset niin ärhäkästi, että jopa orava kääntyi pois. Säksätys oli voimallista.


Ja vielä pari sanaa itsemyötätunnosta. Minulla on nuorempana ollut oma täytyy tehdä -listani. Ei kirjoitettuna, mutta 'tatuoituna' aivojen perukoihin. Mitä pitää tehdä ennen joulua ja jouluna. Miten lasten syntymäpäiviä juhlitaan. Mikä kodissa pitää olla siistiä ja kaunista, kun tulee vieraita. Millainen pitää olla, jos aikoo olla ns. hyvä ihminen. Ja niin edelleen. En onneksi enää tunnista sääntölistojani. Mutta silloin aikoinaan rehkin kovasti täyttääkseni omat ja 'yhteiskunnan' odotukset hyvästä ihmisyydestä, äitiydestä ja ammattilaisuudesta. Onneksi tuijottelin niin paljon omaa napaani, että keskityin enemmän omien kuin muiden odotusten täyttämiseen. Selvisin omasta arvioinnistani niukasti vuosi vuodelta.

Vähitellen havahduin siihen, että muilla oli minuakin 'tiukempia' vaatimuksia hyvän elämän suorittamiseen. Naapurin rouva siivosi kotinsa kolmesti päivässä ollessaan esikoisensa kanssa vauvalomalla. Ettei vauva vain saa mitään pöpöjä. Tiesin heti, ettei minusta olisi mihinkään sinnepäinkään. Olin huono jo valmiiksi, mutten kertonut siitä kenellekään. Hän myös silitti kaikki vauvansa vaatteet - alushousuja ja sukkia myöten - ettei tunnu karhealle. Alushousut laitettiin vaippojen päälle, sukat usein potkupuvun päälle. Tunsin syvää voimattomuutta odotellessani siinä samalla omaa esikoistani. En edes halunnut yltää noihin suorituksiin.

Myöhemmin kuulin rouvasta, joka joka joulusiivouksen yhteydessä pesi kaikki kotinsa sisäkatot. Pitääkö niitä pestä? Pitääkö jotain muutakin pestä?!!!

Kahden lähekkäin syntyneen vauvan jälkeen palauduin hoikaksi, mutta vatsanahka oli venynyt vähemmän joustavaksi. Oli yllättävää, kun kumartuessa iho poimuilikin isosti housun vyötärön yli. Siitä alkoi uusi sopeutumisprosessi. Osastosihteerimme muistutteli minua monesti, että hänen hyvä ystävänsä on synnytyksen jälkeen täydellisen timmissä kunnossa, ei venynyttä ihoa. Olisiko sellaiseenkin pitänyt pystyä? Ihan tosiko????


Nyt kun katselen kuvia nuoresta itsestäni, en ole enää ankara itselleni. Olen sitä mieltä, että olen selvinnyt erinomaisesti ja ollut oikein hyvä tyyppi, vaikka paljon mokiakin mahtui matkalle. Ja mokien kautta jatketaan edelleen. Se on inhimillistä, eikä hyvää tyyppiä määritelläkään niin, että hän on tai näyttää virheettömältä. Hyvä ihminen välittää muista, arvostaa muita, tekee pieniä hyviä asioita tilaisuuden tullen, osaa antaa anteeksi ja kuunnella. Ja ihan kruununa tulee oman itsensä arvostaminen ja hyvin kohteleminen. Se ei enää kuulu perussettiin, mutta on se juttu, jota kannattaa tavoitella.

Suvaitsevaisuus muita kohtaan on aina hieman keinotekoisen kuuloista, jos sitä suvaitsevaisuutta ei ole omaa itseä kohtaan. Oman itsen kanssa tulee vietettyä elämän jokainen hetki. Siinä tulee helposti aika kriittiseksi ja sarkastiseksikin. Hyvää ihmisyyttä on kuitenkin ihan mahdottoman hyvä harjoitella itsensä kanssa. Kaikkeen ei tarvitse olla tyytyväinen, vain riittävän tyytyväinen.


Kuinka paljon ja mistä sinä pidät itsestäsi?


Siedettäviä kesäkuun loppupäiviä! 💖

20 kommenttia:

  1. Ihana sinisiipi! Mustarastailla taitaa olla siellä ja täälläkin joku pidennetty laulukausi, koska juuri eilen kuuntelin sen pitkää luritusta ihan lähellä. Yhtenä päivänä mustarastas lensi omenapuun oksalle, kun makoilin siinä alla riippumatossa. Silloin se ei tosin laulanut, istui vaan tovin.
    Kirjoitit taas niin tärkeistä asioista tuossa lopussa. Kyllä niitä to do -listoja on riittänyt minullakin nuorempana. Hauskaa, että vanhemmiten oppii ottamaan rennommin, eikä enää yritä miellyttää muita tekemällä kaiken "sääntöjen" mukaan.
    Mistäkö pidän itsessäni? Ainakin siitä, että luovuus on iän myötä vain lisääntynyt ja on ilo nähdä omien käsien jälki monessa asiassa. Pidän myös siitä, että jaksan liikkua ja pitää kunnostani huolta. Ja useimmiten olen hyvällä tuulella ja elämän pienet ilonaiheet löytyvät arjesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Nuo asiat, joista kerrot pitäväsi itsessäsi, ovat todella upeita juttuja. Mahtavaa, että huomaat ne ja osaat arvostaa niitä 💖

      Poista
  2. Olipa taas mainiota pohdintaa. Tunnistin paikoin perfektionistisen minäni, mikä onneksi nyt jo saa aikaan naurunpurskahduksia. Nuorena ei niinkään. Minulla on ollut runsaasti "Täytyy tehdä" -listoja, joitakin on yhä. Osa on varmasti syntynyt kotikasvatuksen tuloksena. Vanhemmille ei oikein mikään riittänyt, joten sen mallin imi omaan aikuisuuteen. Varsinkin, kun vanhemmat meillä käydessään hyvin selkeästi ilmaisivat, milloin ja mikä on taas mennyt pieleen. Tunnen ylpeyttä siitä, että ihmisen - myös minun - on mahdollista muuttaa suhtautumistaan, kasvaa ihan minkä ikäisenä tahansa.
    Nämä helteet ovat vallan mainio paikka opiskella työlistojen unohtamista, itsensä vapauttamista monista tehtävistä. Kun ei vaan jaksa. Ehtii sitä myöhemminkin. Samalla homma jos toinenkin putoaa itsestään pois listalta.
    Kyllä, alan ymmärtää, ettei aina tarvitse olla kaikessa paras. Vähempikin riittää eli se riittävän tyytyväinen on sopivaa.
    Lämpöä riittää, niin sisällä kuin ulkonakin. Otetaan rauhallisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Pakko on aina kumma motivaattori muuttumiseen. Olkoon se sitten helle tai jokin muu pakottava asia. Silloin vihdoin avautuu uusille mahdollisille toimintatavoille 🥳

      Poista
  3. Kauniit kuvat. Terkut "orvokilta".

    VastaaPoista
  4. Kiinnostaa miksi lampi on aidattu?

    Tunnistan itseni myös tuosta mitä pitää tehdä-ajattelusta. Kaikki perheenäitivuoteni yritin elää tehtävälistani mukaan. Se ajattelu hajosi yhtä aikaa kuin perheeni. Nyt minulla ei ole todo-listoja. Ja tuntuu ihan mukavalta elää näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaa, mutta en ole asiaa vielä saanut selville. Aitaaminen liittyy jotenkin läheiseen uuden sairaalan viereisen tien leventämistyöhön, ainakin ne ovat fyysisesti ihan vierekkäin. Mistään en ole löytänyt mitään dokumentaatiota siitä, miten työ ulottuisi tänne asti. Mitään informaatiota huimasta tonkimisestani en ole tuosta löytänyt, en edes aitauksen kestoa. Nyt vain hiippailen siellä ympärillä ja yritän päästä jyvälle. Kauheaa tällainen uteliaisuus 😂

      Huomaan, että minulla on jäänyt joitakin tehtävälistoja päälle. En toimi niiden mukaisesti, mutta poden syyllisyyttä ja pientä häpeää siitä, etten noudata niitä.

      Poista
  5. No olihan se minullakin näitä tatuoituja sääntölistoja nuorempana ja oikein mietin, tulevatko ne kenties perintönä; äitini oli nimittäin ”vanhankansan” kodinhoitaja ja sehän tarkoittaa sitä, että kaikki silitettiin, viikattiin, puunattiin, hinkattiin jne. Onneksi olen päässyt noista niin hyvin, että en edes oikein tahdo muistaa, mitä ennen oli niin äärettömän tärkeää saada tehdyksi😅 Aivan hämmästyin kun isäni sanoi tehneensä muutama vuosi sitten joulusiivouksen ja tosiaan siivonnut kattoja myöten. Olin ihan äimänkäkenä, että sinäkin, isäni!!
    Ja minähän pidän itsestäni aivan valtavasti😁❤️ En ehkä muuttuneeseen ulkomuotooni ole niin tyytyväinen, mutta sisäinen korvaa sitten ulkoisen. Pidän siitä, että osaan pitää puoliani, mutta osaan myös ajatella toisia. Omasta mielestäni osaan kuunnella toista eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta epäillä toisen kertomaa eikä edes arvostella toisen valintoja. Vaikka itse en tekisi niinkuin toinen ehkä tekee tai ajattelee, en koe, että toisen tarvitsee tehdä tai ajatella toisin minun vuokseni. Pidän myös siitä, että olen antanut itseni olla rohkea ja luova ja toteuttaa itseäni. Ihana elää näin👍 Olipa kiva, kun kysyit tällaista!🤗 t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Voi sun isääsi 😂

      Upeita arvostuksen kohteita sinulla! Hienoa 💖

      Vaikkei omaa iän myötä muuttunutta ulkonäköään aina niin kovasti ihailekaan, niin se vain kuuluu asiaan. Kun viisaus lisääntyy elämän ja kokemusten myötä, niin jossainhan sen täytyy näkyä. Elettynä elämänä ja selviytymisenä. Siitä voi aina olla ylpeä 🥰

      Poista
  6. Voi, nuorena tein liikaakin to do-listoja ja uuvutin itseni lastenhoidon ohella. Takaraivossa jyskytti kotikasvatus ja toisaalta "täydellinen" anoppi naapurissa: kaikkea "piti" tehdä eli huusholli oli oltava siisti, kasvimaa viimeisen päälle, pyykit silitettävä, lakanat mankeloitava jne, jne. Olisinpa silloin osannut ajatella kuten nyt eli jokainen sukupolvi saa tehdä omannäköisensä elämän. Olisin ollut moninkerroin parempi äiti lapsilleni, ellen olisi pyrkinyt täydellisyyteen. Vähemmällä hössötyksellä olisi selvinnyt.
    Tänä päivänä arvostan itsessäni kärsivällisyyttä, läsnäoloa, kuuntelun taitoa. Olen oppinut löysyttämään monessa suhteessa.
    Hyvää kesän jatkoa Sinulle! kiitos, kun nostat tärkeitä aiheita pohdittavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Tyttöjä on iät ajat kasvatettu ja kannustettu kilttiin suorittamiseen. Onneksi elämä antaa useimmiten aikaa itsensä löytämiseen ja ulkoa asetettujen raamien purkamiseen 💖

      Poista
  7. Näyttää kyllä paatsamasinisiivelle. Mutta mutta.

    VastaaPoista
  8. Onhan noita listoja. :DD Pitäisi opetella hellittämään, ja kuka sitä paitsi tietää vaikka vieraisille tullessa, esim. että onko oikeat liinat tai huomaako kukaan onko kukkia maljakossa muut kuin minä itse joka teen säännöt miten pitäisi olla.

    VastaaPoista
  9. Minä olen varmaan saanut jotkut putkiaivot syntymälahjaksi. En ole juurikaan uhrannut ajatuksia sille, että miten pitäisi olla. Toki tunnen stressiä siitä, jos kutsutaan vieraita kylään ja huojuvat pinot ovat vallanneet aivan liikaa tilaa. Olen surutta syöttänyt lapsiani purkkiruualla, yhtä jopa äidinmaidonkorvikkeella ja antanut kontata ei niin puhtaalla lattialla. Välillä harmittaa omat mokailut, mutta kukapa niiltä ei välttyisi. Ylipainoni harmittaa ajoittain, mutta ei se minua ihmisenä määrää.

    Joskus olen miettinyt sitä, että tuliko putkiaivot syntymälahjaksi vai onko 30+ vuotta miesporukassa tehnyt tehtävänsä? Juuri kukaan mies ei mieti, että olenpa nyt huono ihminen, kun jätin eilen imuroimatta. Enkä ole ikinä kuullut lastenvaatteita silittävästä miehestäkään :D

    Putkiaivojen tai opitun käyttäytyminen on vähentänyt omaa stressiäni ja tehnyt varmasti elämästäni mieluisempaa. On siinä ollut huonotkin puolensa. Kun olin kotiäiti, olisin kovasti toivonut löytäväni lähistöltä äitiseuraa ja sitä etsiskelin leikkipuistosta ja kerhosta. En päässyt mukaan lainkaan alueen äitiporukoihin, kun en ollut luomusoseilija, sormiruokailujärjestelijä ja oikean rytmin ylläpitäjä. Joku missfit leima minuun tuli aika nopeasti. Piti sitten liikkua kauemmas äitiseuran perässä, onneksi oli kavereita myös äitiyslomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putkiaivoajattelu auttaa pitkälle. Samanlaisessa putkessa täälläkin mennään 👍. Lähi- ja puolilähiympäristööni on vain osunut aika paljon palautteen antajia. Häpeän pelossa kasvatetulle ihmiselle se on tiukka paikka.

      Sinulla on myös aikamoinen itsetunto, ilman hyvää itsetuntoa ei pysty noin terveeseen ajatteluun 🥰

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)