Luontokokemuksia omalla pihalla ja itsemyötätunnon pohdintaa

Jo on aikoja eletty, kun illemmalla pääsi ilon huudahdus siitä, että taivaalle oli kerääntynyt pilviä ja lämpötila oli enää 'vain' 27 astetta! Päivällä oli sitten sitäkin tukalampaa. Koirallakin on ollut kuuma ja selvästi hermostus siitä, kun ei mennä ulos pallolla leikkimään. Meidän pihassa porottaa paljon kesäpäivinä.

Käytiin sitten ottamassa koiran tassuille ja vatsalle viileän haalea suihku. Olo helpottui kummasti vähäksi aikaa. Eilisen päivän koiran viilennystemppu oli lähteä lyhyelle autoajelulle. Autossa piisasi viileää ja samalla tuli taas jännittävää älyvirikettä. Suunnitelmiin kuulumattoman moottoritielenkin jälkeen tultiinkin takaisin kotiin, eikä pysähdytty muualla kuin liikennevaloissa! Jännää oli 👍

Lähiperhoskuvailut ovat jääneet vähille sen jälkeen, kun lampi ympäröitiin aidoilla ja sen jälkeen vielä viereinen niityn pätkä muutettiin hiekkakentäksi. Muutamia perhosia liihottelee välillä täällä kotipihassakin, mutta niitä ei kannata jäädä erikseen odottelemaan, voi odotus kestää välillä todella kauankin.

Sinisiipi laskeutui keijuangervolle kukkien kuvausrupeamallani. Objektiivi ei ollut mikään perhosobjektiivi, mutta paras objektiivi on aina se, mikä on ulottuvilla. Eli kevyellä laajakulmalla mentiin. Piti mennä oikein lähelle kuvaamaan.

Veikkaisin tätä siipien alapintojen perusteella joko paatsamasinisiiveksi tai vaihtoehtoisesti niittysinisiiveksi. Tämä näyttää vähän vanhalta ja kuluneelta, lisäksi siipien alapinnalla ei ole rusehtavaa väriä. Jos joku tunnistaa tarkasti, otan tiedon - tai arvauksenkin - innolla vastaan.

Muuten heikossa hapessa oleva sembramäntymme on tehnyt ihan urhoollisen määrän käpyjä. Huomasin sen vasta, kun näin oravan mussuttelemassa jotain sen oksalla. Myöhemmin patiolta löytyi kävyn jäännökset. Sembramännyn kävyt ovat oraville mitä suurinta herkkua, täytyypä yrittää jossain vähemmän kuumassa tilanteessa seurata, näkisikö oravan siellä syömäpuuhissa. Kävyt hupenevat aina melkein hetkessä.

Lisäsin myös oravien ja lintujen juottolautasille lisää vettä. Toinen olikin jo ihan tyhjä, toinen puolillaan. Linnut pääsevät helposti lammellekin juomaan. Oraville jokainen tien ylitys on riskin paikka. Siksi yritän pitää ne hyvissä vesissä täällä omalla pihalla.

Vielä yksi luontohavainto: Meillä on lauluetäisyydellä yksi erittäin sitkeä ja laulunhaluinen mustarastas. Se laulaa lurittelee sitkeästi päivä toisensa jälkeen. En tiedä, milloin mustarastaat tavallisesti lopettelevat isot laulunsa, mutta tämä on ainakin täällä ainoa mustarastassolisti. Jospa sillä on jäänyt levy päälle?

Ja vielä kerta kiellon päälle: Pihakuuset ja -tuijatkin ovat aivan täynnänsä pikkuvarpusia ja varpusia. Muutama talitiainenkin siellä käy noukkimassa ruokaa seisovasta kuusesta, mutta ne palaavat aina jonnekin muualle. Pikkuvarpuset ovat kansoittaneet kuuset niin ärhäkästi, että jopa orava kääntyi pois. Säksätys oli voimallista.

Ja vielä pari sanaa itsemyötätunnosta. Minulla on nuorempana ollut oma täytyy tehdä -listani. Ei kirjoitettuna, mutta 'tatuoituna' aivojen perukoihin. Mitä pitää tehdä ennen joulua ja jouluna. Miten lasten syntymäpäiviä juhlitaan. Mikä kodissa pitää olla siistiä ja kaunista, kun tulee vieraita. Millainen pitää olla, jos aikoo olla ns. hyvä ihminen. Ja niin edelleen. En onneksi enää tunnista sääntölistojani. Mutta silloin aikoinaan rehkin kovasti täyttääkseni omat ja 'yhteiskunnan' odotukset hyvästä ihmisyydestä, äitiydestä ja ammattilaisuudesta. Onneksi tuijottelin niin paljon omaa napaani, että keskityin enemmän omien kuin muiden odotusten täyttämiseen. Selvisin omasta arvioinnistani niukasti vuosi vuodelta.

Vähitellen havahduin siihen, että muilla oli minuakin 'tiukempia' vaatimuksia hyvän elämän suorittamiseen. Naapurin rouva siivosi kotinsa kolmesti päivässä ollessaan esikoisensa kanssa vauvalomalla. Ettei vauva vain saa mitään pöpöjä. Tiesin heti, ettei minusta olisi mihinkään sinnepäinkään. Olin huono jo valmiiksi, mutten kertonut siitä kenellekään. Hän myös silitti kaikki vauvansa vaatteet - alushousuja ja sukkia myöten - ettei tunnu karhealle. Alushousut laitettiin vaippojen päälle, sukat usein potkupuvun päälle. Tunsin syvää voimattomuutta odotellessani siinä samalla omaa esikoistani. En edes halunnut yltää noihin suorituksiin.

Myöhemmin kuulin rouvasta, joka joka joulusiivouksen yhteydessä pesi kaikki kotinsa sisäkatot. Pitääkö niitä pestä? Pitääkö jotain muutakin pestä?!!!

Kahden lähekkäin syntyneen vauvan jälkeen palauduin hoikaksi, mutta vatsanahka oli venynyt vähemmän joustavaksi. Oli yllättävää, kun kumartuessa iho poimuilikin isosti housun vyötärön yli. Siitä alkoi uusi sopeutumisprosessi. Osastosihteerimme muistutteli minua monesti, että hänen hyvä ystävänsä on synnytyksen jälkeen täydellisen timmissä kunnossa, ei venynyttä ihoa. Olisiko sellaiseenkin pitänyt pystyä? Ihan tosiko????

Nyt kun katselen kuvia nuoresta itsestäni, en ole enää ankara itselleni. Olen sitä mieltä, että olen selvinnyt erinomaisesti ja ollut oikein hyvä tyyppi, vaikka paljon mokiakin mahtui matkalle. Ja mokien kautta jatketaan edelleen. Se on inhimillistä, eikä hyvää tyyppiä määritelläkään niin, että hän on tai näyttää virheettömältä. Hyvä ihminen välittää muista, arvostaa muita, tekee pieniä hyviä asioita tilaisuuden tullen, osaa antaa anteeksi ja kuunnella. Ja ihan kruununa tulee oman itsensä arvostaminen ja hyvin kohteleminen. Se ei enää kuulu perussettiin, mutta on se juttu, jota kannattaa tavoitella.

Suvaitsevaisuus muita kohtaan on aina hieman keinotekoisen kuuloista, jos sitä suvaitsevaisuutta ei ole omaa itseä kohtaan. Oman itsen kanssa tulee vietettyä elämän jokainen hetki. Siinä tulee helposti aika kriittiseksi ja sarkastiseksikin. Hyvää ihmisyyttä on kuitenkin ihan mahdottoman hyvä harjoitella itsensä kanssa. Kaikkeen ei tarvitse olla tyytyväinen, vain riittävän tyytyväinen.

Kuinka paljon ja mistä sinä pidät itsestäsi?

Siedettäviä kesäkuun loppupäiviä! 💖