sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Toukokuun kylmä, ihana Hailuoto

Hailuoto on ollut jo jonkin aikaa reissulistallani. Pitkän etäisyyden vuoksi se on joutunut odottamaan omaa hetkeään. Nyt kun kevätloman kohteena oli jälleen länsirannikko, mutta hieman pohjoisempaa kuin aikaisemmin, päädyimme aloittamaan matkan pohjoisesta etelään - Hailuodosta.

Matkailuautovaraukset teemme talvella niin kevät- kuin syysmatkoillemmekin. Ajat lyödään lukkoon silloin ja sitten sopeudutaan siihen säähän, mitä on milloinkin tarjolla. Pääsääntöisesti matkailemme toukokuun alkupuolella ja syyskuun loppupuolella. Ainakin toistaiseksi.

Tämä kevät oli sellainen kuin oli. Harvinaisen kylmä. Pakattiin siis tavallistakin lämpimämpää mukaan.


Hailuotoon matkustetaan osin lautalla. Meri oli satamassa ihan jäässä. Keli oli kaunis ja valkoinen.

Ensin näistä pyörivistä häkkyröistä tulee mieleen termi 'tuulimylly'. Tuulimylly on valmistettu viljan jauhamiseen jauhoksi. Kun tämä siivekäs pyörii tuottaakseen energiaa, se ei ole enää tuulimylly, vaan tuuliturbiini tai tuulivoimala.


Satamassa oli kolme tuulivoimalaa ja kaksi lauttaa.


Meidän vuokravempeleemme on alla tuo iso valkoinen. Odottelemme vielä lauttaa tai oikeammin lautalle pääsemistä. Osuimme paikalle pitemmän tauon aikaan.



Pitkähkön odottelun jälkeen pääsimme lautalle. Lautat näyttävät kaukaa pieniltä, mutta niihin mahtuu melkoinen määrä ajoneuvoja. Vasemmalla alla näkyy ison rekan nuppiosa. Bussikin taisi olla jossain päin lauttaa kyydissä.




Perillä Hailuodon matkaparkissa. Matkaparkkiin kuului meillä sähkön lisäksi wc- ja suihkutilat sekä ruokahuoltotilat. Ja tietysti näköala.

Meri oli osin jäässä. Jääpeite loppui jossain vaiheessa sataman jälkeen, mutta saaren rannalla oli taas jäätä.


Käytiin Pixien kanssa kierroksella tutustumassa paikkoihin.


Kauniin rannan lisäksi etenemään pääsee myös helppokuluisia pitkospuita pitkin.



Ranta on sitä länsirannikon ihanaa hienoa hiekkaa. Rantaa tuli tarvottua suuntaan ja takaisin. Se oli elvyttävää ja virittävää. Meditatiivista hetkessä olemista ja nauttimista. Tänne täytyy tulla takaisin 💖



Kauempana kivillä ja kivien välissä oleskeli myös lintuja. Osan olen tunnistanut, osaa en - vielä.


Ja dyynit ovat kauniita täälläkin 💖



Satamassa jälleen.


Matkailuauton sivuikkunasta näki kauniin auringonlaskun (kännyräpsy).


Ja yhden kauniin vuorokauden jälkeen olemme taas matkalla takaisin mantereelle.


Ja matka jatkuu.

4 kommenttia:

  1. Olipas varmasti mukava ja mielenkiintoinen reissu Hailuotoon; oikein voi kuvista aistia tuon viiman. Tietysti myös, kun itsekin asun länsirannikolla, ainainen mereltäpäin tuleva tuuli ei ole vierasta. Matkailuautoa mekin olemme kesäksi suunnitelleet, josko sillä pääsisimme reissaamaan. T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Tässä toukokuun viimassa oli jotain upean eksoottista, oltiin toki ihan meren äärellä kaiken tuulen ja kylmän ulottuvillakin.

      Me olemme päätyneet katkomaan matkaa vähintään neljän tunnin ajomatkan päiväetappeihin. Matkalla täytyy kuitenkin pysähdellä ja perillä olemiseen pitää jäädä aikaa. Parhaimmillaan päästään paljon tätäkin lyhyempiin päivämatkoihin.

      Toivottavasti matkailuautoreissunne onnistuu! Jos vuokraatte auton, kannattaa olla (vuokraamis)asialla ajoissa 👍.

      Poista
  2. Ihanat valokuvat. Näitkö lintuja? Hailuodon käynnistä on jo jokunen vuosi, pitäisi käydä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Näkyi lintujakin! Vähän kaukana ja aavistuksen vastavaloon. Osa on ihan tunnistamatta vielä. Teen jossain vaiheessa erikseen jutun kaiken maailman linnuista 👍.

      Poista

Kiitos kommentistasi!