perjantai 26. syyskuuta 2014

Tytär kotona, LR temppuili ja toimii taas

Tytär tuli kotiin eilen kuukauden Rovaniemi-elämän jälkeen. Olipa ihanaa päästä halaamaan :-) Lähtee pian taas matkaan, mutta eilen istuttiin vähän aikaa koko perhe kotona, kun poikakin tuli siskoansa tervehtimään. Oli jotenkin nostalgista :-)

Ikävämpää oli, että LR teki eilen temput ja päätti kieltäytyä käytöstä kokonaan. Yömyöhään asti tappelin ja taistelin sen kanssa, mutta se antoi virheilmoituksen ja sen jälkeen sulki itsensä. Kerta toisensa jälkeen. Hain apua Adoben sivuilta ja fb:n valokuvaajan neuvola -ryhmästä. Jälkimmäisen tuella sain vihdoin kiemurreltua itseni kuiville ja tänään LR on taas käytössä. Jos teille tulee tällainen virheilmoitus LR:n kanssa,


kannattaa " etsiä tietokoneen hakutoiminolla .LRDATA kansioita ja poistaa ne kokonaan LR osaa kyllä tehdä ne uudelleen."

Ehdin tehdä monen monta mokaa ennen tuota, mutta tuo on kaiken ydin. Ennen noiden kansioiden poistamista ei edes poistetun LR:n uudelleenasennus onnistunut (piti tosin tuon jälkeenkin ensin käynnistää kone uudelleen). Ehkä uudelleenasentamista ei olisi tarvinnut edes tehdä, jos olisin osannut alunperinkin etsiä oikean poistettavan kansion... Mutta tämä tiedoksi, jos jollekulle tulee sama tilanne eteen.

Tänään olen sitten päässyt taas kaivelemaan kuva-arkistoja (ulkona oli mahdottoman hämärää eikä innostanut kuvaamaan). Eniten etsin niitä tiedostoja, joiden käsittely ei ole tuottanut tyydyttävää tulosta aikaisemmin. ja niitähän löytyy :-)

Ensin kuva puukiipijästä, jonka olen käsitellyt aikaisemmalla ohjelmalla. Minua harmitti puhkipalaminen niin paljon, että nuo muut alla olevat kuvat jäivät silloin täysin käsittelemättä. Nyt palasin niiden pariin LR:llä. Näyttävät jotenkin paremmilta kuin tuo ensimmäinen :-)







25 kommenttia:

  1. Paljon parempia! Nythän sinulla riittää "uutta" hienoa materiaalia vaikka kuinka pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
  2. En ole vielä LR:n kanssa moiseen törmännyt, mutta kiitos vinkistä. Hyvä kun toimii taas ja voihan olla että siten siinä lopullisessa omassa versiossa ei samaa ongelmaa olisikaan ;)
    Kuvat ovat loistavia. Eikä tuo valkoinen voi olla ihan puhkipalanutta kun sait noin hyvin siihen eloa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!

      Ei se sitten tällä editorilla ollutkaan puhkipalanut. Heti, kun kuvat tällä avasi, oli aivan terveen oloinen kuva, Yhtään ei tarvinnut temppuilla eikä tekohengitellä.

      Poista
  3. Hienoja kuvia olet puukiipijästä saanut.
    Ja hienosti ne olet käsitellyt ja saanut ne palamiselta pelastettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!
      Eipä juuri tarvinnut käsitellä - pelkkä ohjelman vaihto riitti pelastamiseen.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Tosi hyviä kuvia puukiipijästä, on niin elävän näköinen...

    VastaaPoista
  5. Tosi, tosia ihania kuvia puukiipijästä! Siitä linnusta ei ole helppo saada kuvaa, kun se vipeltää aina rungon toiselle puolelle, ja kurkkii vain sitten sieltä.

    Näissä kuvissa kirkkaus ja kontrasti ovat hyvät minun silmilleni ja näytössäni. Nämä ovat silmille "pehmeämpiä" kuin edelliset LR-kuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo säädöt ovat vielä hakusessa, kovin vähän olen tehnyt noille kuville. Kohinan säätö on kai radikaaleinta, muut menevät melkeinpä vielä samoilla pienillä viilauksilla, vaikka varmaan tarvitsisivat eriarvoisempaa kohtelua. Kyllä tuo varmaan alkaa sujua tasalaatuisemmin, kun kokemusta karttuu :-)

      Poista
  6. Hienosti olet saanut kuvat terästettyä! Puukiipijä on suloinen hurmuri, tykkään siitä....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs tässä oli kummallista, ettei minun tarvinnut tehdä juuri mitään. Ohjelma lukee jotenkin raakakuvaa eri tavalla kuin se aikaisempi. Itse asiassa olen näihin joutunut lisäämään valoisuutta, sillä kuvat on otettu melko tummina. Siksi se puhkipalaminen oli sitäkin ihmeellisempää, kun valoisuutta oli rajoitettu jo valmiiksi niin paljon.

      Poista
  7. Ihana puukiipijäkuvasarja! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Värit ja yksityiskohdat tulevat tosiaan hyvin esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niinkuin raakakuvasta pitäisi tullakin - nyt vihdoin :-)

      Poista
  9. On niin elävän näköinen, että tuntuu,että tulee ruudulta ja lähtee lentoon.

    VastaaPoista
  10. Mikä on LR? kysyy tietämätön..

    VastaaPoista
  11. LR on lyhennys Lightroom-ohjelmistolle. Tarvitsee kirjoittaa muutama kirjain vähemmän, kun käyttää lyhennettä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietenkin. Itsellä ei ole tuota ohjelmaa, niin en äkännyt :D

      Poista
  12. Ihania maisema kuvia, ja miten hienoja kuvia kiipijä linnusta, se on niin vikkelä kun menee puuta pitkin, olen sitä yrittänyt kuvata, mutta sain vain takaa päin kuvan ja kaukaa.Olet taitava kuvaaja !

    VastaaPoista
  13. Minä en ole vieläkään saanut kuvattua puukiipijää. Nämä sinun kuvat ovat tosi kauniita! Ja eikö vaan olekkin verraton neuvontaryhmä se FB neuvola. Luen sitä aktiivisesti jotta saan vinkkejä muidenkin kysymyksistä =).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!