keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Keltainen stalkkeri :-)

Rovaniemen Koivusaaressa (on muuten käymisen arvoinen paikka :-)) sain pitkospuilla kantaani stalkkerin. Ensin kuvasin sitä innoissani. lähdettyäni liikkeelle se lennähti liikkelle ja asettui taas kuvattavaksi. Ja tietenkin kuvasin sitä taas. Mutta seuraaminen sen kuin jatkui varmasti ainakin kymmenen pyrähdyksen verran.

Tuo stalkkeri oli mielestäni poikanen ja huuteli emon ruokkivan suun perään. Ei kai se minulta ruokaa halunnut? Kameralla näki, että sen vatsa on keltainen, joten ensin veikkasin sitä keltavästäräkiksi. Illalla kameran näytöltä tuijottelin kuvia ja linnun rosoinen kaulalappu hämäsi. Koivetkaan eivät olleet mustat. Siirryin veikkaamaan virtavästäräkkiä - sitä oli merkintöjä Tiirassa.

Kotona näytöllä silmääni osuivat siipien vaaleat raidat/juovat. Se tuki taas alkuperäistä käsitystä keltavästäräkistä. Fb:n linturyhmässä sain vahvistuksen lopulta laijille: nuori keltavästäräkkihän se siinä :-) Ihan kiva oma stalkkeri - eikä ollenkaan pelottava :-)




12 kommenttia:

  1. Kyllä poikaset sitten ovat hassun näköisiä, kun höyhenpeite ei vielä ole ehtinyt tulla "oikeanlaiseksi". Kivahan tällainen stalkkeri on.

    VastaaPoista
  2. 16 vuotta Rovaniemellä asuneena en oo koskaan käyny Koivusaaressa. Tosin se tais olla pelkkä märkä ryteikkö silloin, ilman mitään pitkospuita, että ei siellä tainnut juuri kukaan muukaan käydä...

    VastaaPoista
  3. Voi tuota pörröä! Toivottavasti sai masun täyteen.

    VastaaPoista
  4. Hän halusi tulla kuvaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan selvästi :-) Olisi ollut monen monta muutakin paikkaa, minne lentää, mutta siinä se kulki pitkospuiden viertä ja aivan samaa tahtia kanssani :-)

      Poista
  5. Taitavat harvemmn linnut seurata kulkijaa. Tunnisti varmaan lintujen ystävän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvempi niille varmaan niin paljon juttelee kuin minä ;-)

      Poista
  6. 26 vuotta asuin Rovaniemellä ja en oo ikinä kuullutkaan Koivusaaresta! :) Ötökkämakroja on kiva kuvata, mutta haluttaisi väliin jo lintujakin! Söpö lintunuori!

    VastaaPoista
  7. Nyt ei siis kuin tutustumaan Koivusaareen vaikkapa täältä: http://luonnonhelmaan.fi/luontokohteita/lappi/koivusaari%2C%20rovaniemi.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!