tiistai 4. syyskuuta 2018

Lintuja omenapuussa :-)

Ehdin taas tänäkin vuonna julistaa vanhahkon omenapuumme huonoksi omenantuottajaksi. Se tuottaa usein vähän tai keskikertaisesti rupisia ja madonsyömiä omenia. Tänä vuonna sato on hulvattoman suuri, kuten taitaa olla kaikkialla. Ja yllättäen omenat ovat tehneet kovasti kauppaansa...

Eilen lomapäivänäni omenapuuhun pelmahti kahdesti kottaraisparvi. Ne lähtivät heti pois, kun yritin mennä ulos kuvaamaan. Ainoa tunnistekuva on otettu ikkunan läpi vastavaloon...


Nuori kottarainenhan se siinä. Taisi popsia ennen kaikkea muumiotautista omenaa - hyvin näytti kelpaavan :-)

Puu aivan pöhisi kottaraisista ja omenia putoili maahan innokkaiden aterioitsijoiden jäljiltä.

Tänään etätyöpäivälläni tarkkailin omenapuuta työhuoneen ikkunasta. Heti aamusta puussa (ja maassa) oli vieraita. Tällä kertaa asialla oli räkättirastaiden parvi, eivätkä ne tyytyneet muumio-omppuihin. Ne nakuttelivat punaisia kypsiä omenoita :-) Hyvä niin, ei niitä kukaan muukaan söisi.

Keli oli harmaa ja hämärä eikä kamera ollut välillä tarkentaa kuvaa ollenkaan. Kuvat ovat sään mukaisia (vaikka otin ne avoimesta ikkunasta). Mutta lintujen iloittelu oli hilpeää seurattavaa :-)











18 kommenttia:

  1. Teillä on kauniita omppuja! Mutta kyllä meän madonsyömätkin kelpaa. Ja muumiotautiset. Nuori kottarainen taisi syödä itsensä näköistä omppua, niissä tautisissahan on kans tuollaisia vaaleita pilkkuja :)
    Meillä on tässä ikkunan eessä jasmike, ja siinä kuhisee hyönteissyöjiä. Niitä vihertävänharmaita vilkkaita pikkulintuja, jotka ei näkösällä viivy niin kauaa, että meikäläisellä olis ees mahollisuutta tunnistaa. Mies veikkas pajulintuja. Mutta myös tiaisia näkyy, ja punarintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meidänkin ompuissa rupia ja madonsyömiä. Rastaat taitavat tykätä proteiinipitoisesta ruuasta ;-)

      Tiaiset viihtyvät myös omppupuussa, vaikkeivät ommpuja syökään ;-) Muuta ruokaa näyttävät löytävän kuitenkin runsaasti.

      Poista
  2. Ihanat kuvat!
    Hyvää syyskuun alkua!

    VastaaPoista
  3. Rastaiden ja kottaraisten parveutuminen, ja iloisesti mekastavien parvien vierailut pihapiirissä ovat kyllä jotain niin ihanaa, syksyisen tunnelmallista ja ilahduttavaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä :-)

      Tänään olikin sitten hiljaisempi päivä. Pidin työhuoneen ikkunaa auki koko päivän, mutta kottaraiset ja rastaat loistivat poissaolollaan. Naapurin toisen kuusen latvaan lensi käpytikka mekastamaan. Toisen kuusen latvassa päivysti hiljainen harakka.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Nyt on ollut aika trafiikkia muutama päivä :-) Tänään olikin sitten hiljasempaa.

      Poista
  5. Ihmeen rauhallinen on meidän piha. Vielä puuttuu täältä nuo isot kottarais ja rastas parvet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli tänään taas ihan ihmeen hiljaista. Ei sattunut yhtään parvea paikalle tällä kertaa.

      Poista
  6. Omena ei kauaa kestä rastaan käsittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei näytä kestävän :-)
      Onneksi niitä nyt kuitenkin riittää :-)

      Poista
  7. Kauniita hyvän mielen kuvia.😊

    VastaaPoista
  8. Räkätit ovat ilmeikkäitä lintuja. Hienot kuvat.
    Odottelen milloin saapuvat pihan pihlajiin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan ne :-)
      Ei niitä näin isoina parvina ole meillä aikaisempina vuosina vieraillutkaan. Tai ainakin luulen niin. Nyt kun tilannetta pääsee tarkkailemaan aika paljon työhuoneen ikkunasta, näkee varmasti paljon sellaista, mitä ei vain ole aikaisemmin päässyt todistamaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!