sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Kolme peippoa ja yksi koira lumen keskellä

Lunta on satanut useamman päivän ajan, ensin sellaista märkää lunta, enemmän ehkä räntää. Ja nyt sitten kevyttä pakkaslunta. Täytyy pitää lintujen ruokintapaikat kunnossa, sillä syöjiä riittää. Ensimmäistä kertaa koskaan meillä on nyt tammikuussa ihan kunnon lumen aikaan peippoja ruokinnalla. Kolme niitä on näkynyt yhtäaikaa. Syövät maahan tippuneita siemeniä, eivät ole ainakaan vielä yrittäneet ruokintalaitteille pääsyä. Tai siis en ainakaan ole nähnyt niitä ruokailemassa muualla kuin maassa. Mustarastaat pölähtävät välillä samoille apajille aika terävästi ja peipot väistyvät ensin, kunnes mustarastas on rauhoittunut ja keskittyy vain ruokansa nokkimiseen 😁.


Linnut eivät aina asetu kuvattavaksi, saattavat ruoka-astioiden täytön jälkeen jopa lentää näkymättömiin joksikin ajaksi. Eilen sitten siivekkäiden puuttuessa paikalta leikittiin koiran kanssa ruokintapaikan lähellä lumella. Pixie rakastaa lunta aivan niin kuin vettäkin. Lumen potkiminen ilmaan on sen mielestä ihan huippua: minä potkin ja Pixie syöksyy ja hyppää lumen perään melkoisen äänimaailman saattelemana 😊. Tässä tuo malttaa olla hetken paikoillaan, kun niin ohjeistettiin. On kuitenkin ihan valmiina syöksymään lumen perään taas ihan millä sekunnilla tahansa 🧡.

Ensi viikolla alkaa töissä taas palaverointi. Onneksi viikko on pätkäinen, niin pääsee aloittamaan homman sopivan hitaasti. Iloa alkavaan viikkoon!

10 kommenttia:

  1. Peippo talvimaisemassa näyttää aina niin ihmeelliseltä, vaikka kyllähän niitä nyt talvehtii jo useinkin. Peippo taitaa olla sellainen maastaruokailija. Kesälläkin kulkevat enimmäkseen maan tasossa napsimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tässä auta sitten kuin tottua noidenkin talviseen läsnäoloon 🥰.

      Poista
  2. Voi, sinne on jäänyt vielä muuttolintuja. Ihana valokuvat. Ihanaa alkavaa viikkoa Susanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Täytyy nyt pitää nuo yksilöt ruuassa 👍.

      Poista
  3. Mitä, peippo?! Eikö sitä sanota että "puoli kuuta peipposesta"? Tämä talvi menikin sitten nopsasti.
    Meidän lintulaudalla ei vieläkään ole syöjiä käynyt. En tiedä mistä johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nopeasti meni talvi ohi ennenkuin oli oikeastaan ehtinyt alkaakaan 😂.

      Toivotaan pikaista linturyntäystä teidän ruokinallenne 👍.

      Poista
  4. Heh, kukapa ei lumileikeistä tykkää. Todella upeaa kun saatiin lunta. Nyt vielä sen verran pakkasta että järvet jäätyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tarvitaan sellaiset pakkaset, että järvet saadaan kävelykelpoiseen jäähän!

      Poista
  5. Oi että tuota suloista koiraa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!