maanantai 4. lokakuuta 2021

Orinoron rotkolaakso lumettomalla kelillä ja vielä vierailusta isän luona

Syysloman kuvia on vielä jonkin verran purkamatta. Kävimme toistamiseen Orinoron rotkolaaksossa. Tällä kertaa lumettomana aikana 😊.

Orinoron kalliot ovat minulle lujuuden, vahvuuden ja kestävyyden maamerkki. Rotko on noin 200 metriä pitkä ja jopa 20 metriä syvä. Orinoron rotkolaakso on syntynyt noin 10 000 vuotta sitten. Edellisellä kerralla vierailimme rotkolaaksossa keväällä toukokuun alussa, silloin siellä oli vielä runsaasti lunta!

Paikalla oli muitakin, vaikka vierailimme paikalla keskellä arkiviikkoa toimistoaikaan. Se hillitsi hieman valokuvaamista, mutta ei yhtään ympäristön kokemista. Upeaa oli tälläkin kertaa!














Kannatti tulla uudelleen käymään sulan maan aikaan!


Isän tilanteesta totean vielä sen, että hyvä, ammattilainen hoito peittoaa mennen tullen toisen ikäihmisen omaishoidon määrätyn pisteen jälkeen. Vaikka puolisoiden tahtotila voisi ollakin pysyä yhdessä hamaan tappiin asti, ikääntynyt omahoitaja ei välttämättä pysty olemaan aina riittävästi avuksi ja hänen terveytensä kärsii siitä väistämättä. Joskus (ehkä useinkin) tahtotila ja oikea hyöty näiden ihmisten osalta eivät kohtaa.

Isän kohdalla laitoshoito on tehnyt melkeinpä ihmeitä. Häntä on kuunneltu, arvostettu ja tuettu. Toivon samankaltaista hoitoa ja tukea muillekin muistisairaille. Hänen kohdallaan se on merkinnyt aivan mielettömän upeaa toipumista 🥰.

Tässä ollaan äidin kanssa vierailemassa isän luona. Isä oli reippaalla tuulella 👍.



10 kommenttia:

  1. Niin, ei se rakkaus ja tahto aina riitä, pelkästään.
    Hurjat on Orinoron kalliot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahimmillaan molempien ikäihmisten kunto alkaa valumaan huonompaan suuntaan.

      Suosittelen lämpimästi Orinoroa, jos on siellä päin liikkeellä.
      Lumi säilyy siellä maassa kesäkuun alkuun asti ja keskikesällä on paljon hyttysiä.
      Syksy oli mainiota vierailuaikaa 👍.

      Poista
  2. Onpa pelottavan näköistä Orinorolla. Mutta sellaista, että sinne pitää joskus mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollenkaan niin pelottavan näköistä paikan päällä.
      Ennemminkin ihmeellistä 🥰.

      Poista
  3. Onpa upean jylhä paikka 🤍
    Ja täsmälleen samaa mieltä olen kanssasi ikäihmisten omaishoidon ja ammattihoidon suhteesta; ei ole järkevää laittaa toisenkin omaa terveyttään enempää likoon. Hienoa, että isäsi voi paremmin ja varmasti sitä kautta uskoisin, että te muut myös.
    Kaunista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!

      Tuolla pohjalla tuntee itsensä mukavan pieneksi, positiivisella tavalla.

      Poista
  4. Tuonne olisi kiva mennä samoilemaan!

    VastaaPoista
  5. Ihan mieletön paikka. Varmasti ilo kävellä ja nauttia paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. Siinä sitä vain tallustelee luonnon ihmeiden keskellä 💖.

      Poista

Kiitos kommentistasi!