tiistai 5. huhtikuuta 2022

Miehen sivistyneet sukat ja lehtimyyjiä

Olen minä tehnyt käsitöitäkin välipuhdeaikoina. Isän torkkupeittoon olen virkannut isoäidin neliöitä. Kohta edessä on lukemattomien langanpäiden päättelyt. Eikä siitä peitosta mikään iso tule, mutta pieni lämmike päikkäreille.

Miehelleni tein sivistyneet villasukat mahdollista kodin ulkoista sukan käyttötarvetta varten. Raitalanka näytti kerällä niin tyylikkäältä ja helpolta, mutta erilaiset kärjethän noihin sukkiin kuitenkin tuli. Ei voi mitään, näillä mennään.

Tein sukan varsien taakse pienen twistin, jakoavainpalmikon - liian pitkällä kerrosvälillä (mikä ei siis ollut tarkoitus). Laimeaksi jäi, mutta kuitenkin erottuvat perussukista jotenkin. Seuraavalla kerralla tiedän taas paremmin.

Jakoavainpalmikko jäi aika kesyksi liian pitkällä kerrosvälillä. Mutta siellä se nyt roikkuu.



Sukan varsi takaa lähikuvassa.


Räikeiden jämälangoista yösukiksi valmistuneiden sukkien rinnalla nämä ovat jo ihan edustussukat 👍. Ehkä nuo raitalangat eivät sittenkään ole ihan minun juttuni 🤔.


Puhelinmyyjistä, tai siis lehtimyyjistä sain tänään lopulta viimeisen kärsimyksen pisaran. Jo aikaisemmin tilasin puhelimitse lehtimyyjältä lehden, jonka toivoin olevan minulle sopiva. Ei ollut. 14 päivää ensimmäisen lehden saapumisen jälkeen lehden tilauksen voi peruuttaa ilman mitään maksuja. Minä peruutin. Netissä. Nyt sain tietää, ettei näitä perumisia voi tehdä netin kautta, vain sähköpostilla, kirjeitse tai puhelimitse. Lasku pitää siis maksaa. Missään vaiheessa lehden sivuilla ei kerrottu, ettei peruutus koske tuota maksutonta peruutusaikaa. Muutenhan olisin soittanut ihan periaatteessa vaikka kuinka kauan ja perunut tilauksen. Tunnen itseni perinpohjaisesti huijatuksi. En tilaa puhelimitse enää yhtään ainoata lehteä.

Niinpä iltapäivällä tuli taas soitto minulle tuntemattomasta numerosta. Se voisi koskea isän tai äidin tärkeitä asioita. Oli parasta vastata. Vaan sielläpä oli lehtimyyjä. Ilmoitin heti puhelun alkuun, etten aio ostaa enkä tilata mitään ja pahoittelen sitä. Myyjä pyysi mahdollisuutta esitellä siitä huolimatta tarjouksensa lyhyesti ja tiiviisti. hellyin ja suostuin. Ei se ollut lyhyesti. Kuunneltiin välillä kaiuttimen kautta miehen kanssa sitä yhdessäkin, sillä se oli synkkää yksinpuhelua.

Kun olin lupaukseni mukaan kuunnellut myyjän monologin kärsivällisesti loppuun, ilmoitin, että en edelleenkään aio ostaa mitään. Siihen hän alkoi vänkäämään, että ainahan nyt kannattaisi edes kokeilla... Kiitin häntä puhelusta ja toivottelin hyvää päivän jatkoa. Kyllä ärsytti!

Puhutaan paljon siitä, että näitä puhelinmyyjiäkin pitäisi arvostaa, että he tekevät vain työtänsä. Minä yritän. Mutta miten on minun arvostamiseni kanssa? He soittavat minulle kesken työpäivääni, eivät kuuntele minua ja jos joskus on pakko kuunnella, he eivät välitä vastauksistani. Työaikani valuu hukkaan. Jos vanhukset eivät olisi hoivakunnossa, en vastaisi tuntemattomiin numeroihin ollenkaan, mutta nyt on vain pakko.

Pari kertaa olen törmännyt ystävälliseen, kuuntelevaa ja arvostavaan lehtimyyjään. Heiltä olen tilannut lehdet. Toisen tilauksen peruin saman tien.


Tästä eteenpäin en osta lehtiä puhelimitse. En myöskään jaksa olla niin kärsivällinen kuin tähän asti. Niin harvoin sille saa mitään vastakaikua. Päätin, ettei minun tarvitse kuunnella myyntipuheita vain jonkun tuntemattoman myynti-ihmisen vuoksi. Minä voin valita sen, ettei minun tarvitse käyttää aikaani myyntipuheiden kuuntelemiseen. Olen pahoillani, mutta en vain jaksa. En tarkoita olla epäkohtelias, mutta minun on kuunneltava myös itseäni.


Miten sinä vastaat puhelinmyyjälle?

24 kommenttia:

  1. Tyyli on ollut että suoraan sanotaan ei kiitos. Vaikka yrittää jatkaa omaa myyntipuhettaan sanotaan uudestaan ei kiitos. Siihen yleensä loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta joskus tuntuu, ettei naisen sanasta näissä asioissa välitetä. Ihan kuin ajateltaisiin, että kyllä sen saa ympäripuhuttua. Ja sitä sitten yrittävät. Kolminkertainenkaan EI ei riitä aina pysäyttämään.

      Poista
  2. Miehesi on saanut kivan näköiset sukat. En kuuntele minäkään puhelinmyyjiä,lyhyesti ei kiitos en tilaa mitään ,kiitos ja kuulemiin. Minä katkaisen puhelun joka kerta ,en halua tilata puhelimen kautta mitään. Et ole epäkohtelias koska en ole minäkään. Hyvää päivänjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tytti!

      Olen harkinnut puhelun katkaisemista.
      Toisaalta olen harkinnut myös puhelimen jättämistä toiseen huoneeseen ja itse häipymistä muualle.

      Ehkä se on niin, että jos kohteliaasti, mutta jämäkästi sanoo ei, niin sen jälkeen voi lopettaa puhelun 👍

      Poista
  3. Sukista tuli tosi kivat. En ole tiennytkään että tuollaista tasaraitaa tekevääkin lankaa on olemassa. Itse olen kutonut vaan sellaisista joissa väri vaihtuu mielivaltaisesti. Ttuo sinun lankasi on paljon kauniimpaa.
    Noista lehti-tai muistakaan myyjistä ei ole haittaa enää sen jälkeen kun laittaa suoramyyntikiellon. Mulla on ollut se jo vuosikausia, eikä tule lehtimyyjien soittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Seiska veikalla on oma raitalankansa, jolla tulee tuota tasaraitaa. Todella helppo sinänsä.

      Kai tuota suoramyyntikieltoa pitäisi harkita. Väsyttää tämä taiteilu harva se päivä milloin minkäkin asian myyjän kanssa.

      Poista
  4. Kivan näköiset sukat. Minä ajattelen niin, että pieni erilaisuus, jonka lanka "tekee", tuo särmää.
    Olen myös totaalisen kyllästynyt puhelinmyyjiin. Kaikenlaisiin. Enemmän soittelee muut, kuin lehtimyyjät. Katto-,viemäri-, ja mitänäitänyt on. Heti kun kuulen, että on myymässä, sanon jämäkästi mutta ystävällisesti, että ei kiitos, ei ole ajankohtainen tarve ja laitan luurin kiinni. En vain jaksa sitä jänkkäämistä. Koetan olla ystävällinen, koska punaisen luurin painaminen tuntuu aina yhtä epäkohteliaalta. Silti teen niin. Tämän jälkeen laitan numeron estoon.
    Tänään näyttäisi aurinko pilkottavan. Koetetaan nauttia siitäkin rippusesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi!

      Minäkin laitan jälkeenpäin kaikki numerot estoon, mutta se taitaa olla vain hidaste.

      Yksikään myyjä ei ole koskaan kysynyt, onko hyvä hetki puhua, vaikka soittavat kesken työpäivän. Varmistelevat vain nimeäni omia nauhoitteitaan varten.

      Meillä aurinko pilkotti, sitten alkoi lumisade. On tämä kevättä. Isolla mielenkiinnolla odotan kesää 👍

      Poista
  5. Parasta on olla lehtimyyjille kohtelias, kuten teitkin. Keksin kerran itse vahingossa toisen keinon. Sanoin, että minulle tulee se lehti jo. Oikeasti vahingossa sekoitin sen päässäni toiseen lehteen. Myyjällä meni pasmat ihan sekaisin ja sain sen verran suunvuoroa, että sain lopetettua puhelun. Tämänhän voisi ottaa käyttöön muuallakin. Nyt soittelevat lämmitysremontin tekijät ja heilläpä ei olekaan talon lämmitysmuodosta ennakkotietoa. Kun meillä ei ole öljylämmitys käytössä, niin puhelu loppuu siististi ja lyhyeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Erikoiset asiantuntijat.

      Kun myyjälle sanoo kohteliaasti, ettei aio ostaa mitään, luulisi sen jälkeen olevan vapaa puhelusta. Miksiköhän myyjäkään ei ymmärrä, ettei ajan käyttäminen vastahakoisen muka-ostajan kanssa kannata taloudellisesti?

      Voisikohan puhelimen suoraan vain siirtää koiralle ensimmäisen kieltäytymisen jälkeen?

      Poista
  6. Miehesi sai onnistuneet sukat. Toivottavasti hän kokee itsensä sivistyneemmäksi astellessaan uudet raitasukat jalassa.

    Oletko harkinnut markkinointikiellon ottamista puhelimeesi? Tein niin muutama vuosi sitten. Siihen loppuivat operaattori- ja lehtimyyjien toistuvat puhelut. Vuosien aikana on tainnut tulla kaksi puhelua, joihin olen vastannut minulla olevan markkinointikielto. Pyysivät anteeksi ja lopettivat myynnin siihen. Kumpikin puhelu tuli lehdistä, joita olin aiemmin tilannut. Käyttivät siis vanhoja tietoja. Erään ison kustantajan lehtiä en tilaa enää ollenkaan, koska lehtitilauksen lopettaminen toimii vain soittamalla. Tai toimisi, jos joku numeroon kohtuullisessa ajassa vastaisi. Toisinaan olisi mukava tilata lehti esimerkiksi puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Usein määräaikaisina myydyt tarjoukset jatkuvat ja jatkuvat, ellei niitä käy lopettamassa. Mikäli tilaan jonkun lehden, laitan yhteystietoihin prepaid-numeron. Vanhassa kännykässäni on prepaid, mutta puhelin on lähes aina äänettömällä. Voin siis halutessani katsoa, kuka on soittanut ja sen perusteella päättää, onko tarkoituksenmukaista ottaa yhteyttä.
    Ennen markkinointikieltoa kännykkääni tuli runsaasti operaattori- ja lehtimyyntipuheluita. Vastasin ystävällisesti "ei kiitos". Mikäli myyntipuhe vain jatkui, kuten yleensä teki, sanoin jälleen ei kiitos ja suljin puhelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Ei ole mieheltä tullut vielä käyttöpalautetta, sillä sukat eivät ole päässeet vielä jalkoihin asti. Luulen, että hän on tyytyväinen, kun jalat pysyvät lämpiminä 👍.

      Markkinointikieltoa pitäisi miettiä ihan tosissaan. Aikaisemmin olen pärjännyt hyvin sillä, etten ole vastannut vieraisiin numeroihin. Nyt on se keino käytetty.

      Poista
  7. Hienot sukat. Olet niin taitava! Minä vastaan puhelinmyyjälle painokkaasti ei-kiitos ja lopetan puhelun. Toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Tuo puhelun lopettaminen pitää minunkin opetella. Muutaman kerran olen hienosti ja kauniisti onnistunut siinä, muina kertoina yritän olla kohtelias ja kuunnella vielä vähän 😥

      Poista
  8. Olipa lehtikauppias. Meillä on kaikilla puhelimissa kaupustelukielto. Eipähän ole tarvinnut vuosiin vastata lehtikauppiaille.

    VastaaPoista
  9. Hieno jakoavainkuvio, en ole tuollaisesta kuullutkaan.
    Lehtimyyjiin olen ärsyyntynyt minäkin, enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi markkinointikieltoa. Mutta yleensä sanon vain tiukasti "ei kiitos, en aio tilata", ja jos siitä huolimatta jatkavat, punainen luuri hoitaa loput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Punaista luuria pitäisi opetella minunkin käyttämään tarmokkaammin kohteliaan kieltäytymisen jälkeen. Nyt vain harjoittelemaan 👍.

      Poista
  10. En yleensä vastaa tuntemattomiin numeroihin, mutta kuten sinullakin, niin koen, että äidin vuoksi on vastattava. Jos kyseessä on myyjä, niin vastaan kohteliaasti, etten voi/aio tilata mitään ja jos myyjä ei lopeta siihen, niin suljen puhelun. Onneksi vastasin tiistaina, koska soittaja olikin äidille juuri osoitettu edunvalvojatar (jolle en oikein osannut antaa paljoakaan tietoa).
    Kivat melkein perussukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puhelun sulkeminen minun pitää opetella. Joskus se onnistuu, monesti jään odottamaan hyvää hetkeä, jota ei tule, kun toinen puhuu yhdellä henkäyksellä ainakin neljä minuuttia putkeen 😔.

      Poista
  11. Hienot sukat!

    Minä joudun myöskin vastailemaan tuntemattomiin numeroihin, kun en ikinä tiedä, että millä asialla yrittävät tavoittaa. 90% soitoista on niin, että olen jo palaverissa tai se on alkamassa. Kerron selkeästi, että olen tehnyt periaatteellisen päätöksen, että tällä hetkellä en tilaa mitään lehteä. Sanon, että en ole valmis joustamaan siitä piiruakaan. Silti aina alkaa se vänkäys, että saanko kertoa tarjouksen. Parhaimmillaan on kerrottu useamman lehden tarjous. Valitettavasti olen joutunut usein luopumaan käytöstavoista ja sanon, että minulla on valitettavasti niin kiire päivä, että en ehdi jatkamaan tätä keskustelua, kiitos hei ja luuri korvaan. Mutta en voi muilla odotuttaa sitä, että myyjä saa pitkän puheensa loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka!

      Nähtävästi parempaa reittiä kohti selviytymistä ei vain ole.
      Kyllä minäkin tästä tästä lähtien 👍

      Poista
  12. Asiakkuusmarkkinointiliitosta saa sen ilmaisen puhelinmyyntikiellon, joka koskee kyseisen liiton jäsenfirmoja. Mulla on toiminut tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä yrittää ryhdistäytyä 👍.
      (Kylläpä tuo kuulostaa laiskalta nyt, kun sen lukee!)

      Poista

Kiitos kommentistasi!