tiistai 9. elokuuta 2022

Peukaloinen perheineen ja kilometrikantarelleja

Metsä on ainakin päivisin täynnä vielä lintujen viestintää, poikaset ja emot viestittelevät toisilleen. Yhdellä metsäretkellä törmäsin todella reippaaseen linnun metelöintiin. Piti oikein pysähtyä pienelle hiekka-aukiolle katsomaan, mitä oikein oli menossa. Peukaloisemohan se piti kovaa mekkalaa ja siirtyi tämän tästä hieman uuteen paikkaan, lähelle kuitenkin.

Poikasetkin näkyivät, kun jaksoi vähän kauemmin tarkkailla. Ne olivat hiiren hiljaa, mutta hypähtelivät ja lennähtelivät oksalta toiselle ja välillä mättäällekin kaatuneen puun varren päälle. Nähtävästi meneillään oli ruoan hankinnan oppitunti.

Kävelin toiveikkaana ensin autolle ja otin kameran mukaani (en enää jaksa raahata sitä mukana kaikille reissuilla, sienireissuilla avoimeksi usein jää kuitenkin vain se sienikanava). Palasin samalle pienelle aukiolle kameran kanssa ja onnekseni koko porukka oli siellä vielä täydessä touhussa. Valo oli heikko eikä havumetsä yhtään auttanut asiaa. Kuvasin silti 👍.

Pienen ja pippurisen peukaloisen tunnistaa koon ja värin lisäksi viimeistään asennossa seisovasta pyrstöstä.


Emo piti meteliä tauotta, viesti varmaankin poikasilleen niin vaarasta kuin olinpaikastaankin.



Veikeä tyyppi 🥰.


Poikasia olikin vaikeampi kuvata, sillä ne eivät metelöineet ja pysyivät muutenkin ihan mukavasti matalalla profiililla. Mutta tässä yksi kuva poikasesta. Nokan keltainen (ja alaspäin vaativasti kääntyvä) tyviosa, ihan kuin suupieli on selvä merkki poikasesta, niin kuin monella muullakin linnulla. Toinen poikasen tunnusmerkki on aikuista lyhyempi pyrstö (kuten monella muullakin linnulla). Pystyssä pyrstö on silläkin kuitenkin terhakkaasti.


Ja vielä yksi kuva aikuisesta peukaloisesta.


Luontoportissa lisää tietoa peukaloisesta sekä peukaloisen ääninäytteet. Alussa taitaa olla kevään ja alkukesän kutsuvisertelyä, lopussa myöhemmän kesän varoitusääniä.


Kantarellikävelyni metsissä jatkuvat. Liikunnan määrä on lisääntynyt ihan vaivihkaa melkoisesti sienien perässä kulkiessa. Ihan näin paljon en koko vuotta ehdi käyttää liikkumiseen, mutta hyvä tason nosto tässä on nyt käsillä. Jatkossa jokin sopiva maltillisempi tahti riittää kyllä ihan hyvin.

Toisaalta metsähuuhailut ovat olleet melkoisia terapia-istuntoja, tai siis -kävelyjä. Liikunnan ja keskittymisen yhdistelmä on mahtava, kun siihen lisää vielä ohessa tulevat monet luontoelementit!


Olen mielessäni ryhtynyt luokittelemaan kantarelleja niiden esiintymisen mukaan. Löytö on oikea apaja. Sieltä löytyy pienessä ajassa paljon kerättävää. Nämä ovat nimensä mukaan harvinaisia esiintymiä, mutta aina löytyessään upeita elämyksiä. Syke ja hengitystiheys muuttuvat aina välittömästi 👍.

Pieniä, melkein säälittävän näköisiä pikkupikkukantarelleja kasvaa poluilla tai niiden reunoilla, joissa ne eivät koskaan kasva isoiksi asti. Ne ovat saaneet minulta luokittelunimekseen polkukantarellit. Koska niistä ei koskaan kasva isoja, on ihan ok kerätä ne pieninä ennen kuin joku tallaa ne alleen.  Polkukantarelleista tulee kauniita koristesieniä ruoan päälle tai ihania sattumia ruoan sekaan, ne kun tietenkin vielä kutistuvat käsittelyssä.

Uusin luokittelun aiheeni ovat kilometrikantarellit. Ne ovat niitä, jotka eivät kasva mahtavina löytöryppäinä, vaan muutaman sienen ryhmissä. Ryhmien välissä on sitten aina käveltävää - paljon. Kilon verran löytöpaikan sieniä voi kerätä lyhyessä ajassa ja vähillä askelilla. Kilometrisienten kerääminen samassa määrin edellyttää paljon kävelyä ja runsaasti aikaa. Nekin tosin kertyvät siitä ajan kanssa.

Tänään kävin lähimetsässä keräämässä kilometrikantarelleja. Lähimetsä tarjoaa vain muutaman (tietämäni) löytöpaikan, mutta kilometri- ja polkusieniä riittää, kunhan keli on sopiva ja aikaa riittää.


Kesää on vielä jäljellä ja kunhan saan äidin muuton palvelutaloon tehtyä, järjestän jonkin kivan kesäjutun ihan itselleni - itseni kanssa 🤭.

Nautinnollisia kypsän kesän päiviä ja iltoja! Nukutaan hyvin ja nautitaan upeista, (toivottavasti) vaihtelevista säistä 💖

16 kommenttia:

  1. Onpa hän veikeä! Ja hyvä tuntomerkki tällaiselle lintuja tunnistamattomalle; tarpeeksi selkeä merkki.
    Tuo olikin hyvä nimeämistapa kanttarelleille, polkukanttarellit! Näitä juuri näin retkelläni ja tunsin vähän huonoa omaatuntoa, kun keräsin nekin pois. Sanoistasi johtuen sain itseltäni anteeksi ;)
    Jotakin kivaa sullakin siis tiedossa, hieno homma. Mielenkiinnolla odotan, mitä se sitten tulee olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi!

      Joskus ihmettelin, miten joku on voinut talloa pienet polun reunalla olevat kantarellin poikaset ihan nuuskaksi. Sitten hoksasin, että kyseessä oli eläinten polku ja eläimet eivät sieniä väistele. Sen jälkeen olen kerännyt polkukantarellit talteen.

      Poista
  2. Tomeran näköinen emolintu ja niin söpöläinen pulleropoikanen. Mainio kuvasarja.
    Kanttarelliluokittelusi otan käyttöön, niin osuva se on.
    Kiva vuodenaika meillä meneillään, kunhan vain huomaisi pysähtyä siitä välillä nauttimaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Tämä on aivan mahdottoman upea ja seesteinen vuodenaika 💖

      Poista
  3. Ihanat peukaloiset! Tuo poikasen pyrstö on super hellyttävä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat peukaloiset ja hyvät kuvat niistä!

    Edelleen olen aika kateellinen kantarelliapajoistasi. Olen kerran elämässäni osunut hyvälle kantarellipaikalle. Muuten se on ollut aina muuta sieni sieltä ja toinen täältä ja usein ei yhtään kantarellia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Tänä vuonna sateen jälkeen seuraavana tai sitä seuraavana päivänä liikkeelle hyvään metsään. Sitten silmä kovana skannaamaan mitään pientäkään keltaisen välähdystä. Yksi välähdys saattaa paljasta paljon. Ensin näkyy yhden sammaleen alta ponnistavan kantarellin reunaa ja hieman selvittelemällä saa sienen esiin kokonaan. Sitten usein huomaakin vierestä toisenkin pienen keltaisen täplän ja ihan kolmannenkin.

      Toisaalta paljon kuljen lähimetsässä noiden kilometrikantarellien perässä. Askelia kertyy ja jokunen sienikin sieltä täältä. Mutta kantarellistatuksen tarkistaminen on hauskaa jo sellaisenaankin.

      Olen joskus liian vähän sieniä kerättyäni lahjoittanut kantarellinyssykkäni jollekin ohi kulkevalle toiselle sienestäjälle. Ainakin toisella meistä on sitten edes pieni säällinen saalis 👍.

      Toivottelen onnea upean löydön löytämiseen. Joskus se löytyy aikaisemmin tyhjänä olleesta paikasta, joka jonkun sateen jälkeen on päättänytkin ryhtyä kukoistamaan keltaisena 😊

      Poista
  5. Aivan upeita kuvia noista peukaloisista. Veikeä lintu. Nauratti nuo sinun nimeämät kantarellipaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Täytyyhän kantarellireissuilla jotain jutella itsensä kanssa 🤭

      Poista
  6. Tosi hienoja ja selkeitä kuvia olet saanut peukaloisista, vaikka taisit mainita että vaikea kuvata havujen varjossa. Minun kuvani olisivat olleet tosiaan sitten ihan vain havuisia ja olisi saanut etsiä sitä lintua😅 Ja taasen opin uutta linnuista👍 Kivat kuvaukset kantarellilajikkeista ja ihana tuo analyysi, mitä kropassa tapahtuu kun saapuu Löydön äärelle; syke ja hengitys kiihtyy🥳 t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Eivätkös sienet olekin huumaavia? 🤭

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Meillä päin törmään siihen vain pari kertaa kesässä.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)