perjantai 17. elokuuta 2018

Normaalia vai epänormaalia lasten tukemista?

Meille on luvattu viikonlopuksi ihan reipasta vesisadetta. Sopii minulle, vaikkei se valokuvaamaan kutsukaan. Luonto kiittää sateista. Sitä paitsi päivän parhaan lämpötilan on ennustettu pysyvän melkein kahdessakymmenessä asteessa ainakin kymmenen päivän ennustejakson ajan. Hyvät elokuun kelit :-)


Niinkuin olen varmasti jo monesti maininnut, molemmat lapseni ovat jo ihan aikuisia. En ole koskaan ollut mikään superhuolehtija, mutta aina olen mielelläni auttanut heitä, mikäli siitä on ollut jotain hyötyä. Mutta en siis kuulu niihin, jotka ovat tehneet läksyjä lastensa kanssa ja lukeneet heidän kanssaan kokeisiin alaluokilta asti. Moni tuttavani on tehnyt aivan toisin.

Myöhemmin olen jelppinyt pyydettäessä matematiikassa, sillä sehän on ollut minun pääaineeni yliopistossa silloin edellisen vuosituhannen synkeinä aikoina ;-)

Nyt lapset ovat aikuisia ja vieläkin tilanteen mukaan autan ja tuen heitä. Kumpikin hoitaa älyttömän hyvin oman elämänsä, kyse ei ole siitä. Joskus vain on helppo auttaa tai neuvoa jossain asiassa, jonka itse osaa ihan itseään tyydyttävällä tavalla. Vastaavasti toki nuorempi sukupolvi neuvoo ja auttaakin meitä niissä asioissa, jotka ovat heillä meitä paremmin hallussa. Minusta tämä on hyvää perheyhteistyötä.

Saan kuitenkin paljon palautetta lasteni 'paapomisesta'. Osa palautteesta on minua kunnioittavaa, erittäin kohteliasta ja kannustaa minua arvostamaan panostani. Osa palautteesta on puolestaan selvästi negatiivista. Milloin jonkun mielestä minua käytetään hyväksi, milloin taas toteutan omia addiktioitani ja riippuvuuttani. Teen toiminnallani (näin palautteesta ymmärrän) pahaa lapsilleni, miehelleni ja itselleni. Ymmärrän tällaisen ajattelun, mutta en sen lausumista ääneen.

Nyt tähän täytyy heti todeta, että jos joku ystävistäni, tuttavistani tai työkavereistani lukee tätä ja tuntuu siltä, että puhun juuri hänestä, niin se ei ole niin. Ne ihanimmat myötäeläjät kokevat aina huonoa omaatuntoa, vaikka ovat juuri niitä minun oman hyvän oloni vahvistajia. Ne, jotka puolisyyttelevät ääneen toimintaani, ajattelevat niin myös arkisin. Ihan oikeasti. Joten jos luulet tulleesi väärinymmärretyksi, kyse ei missään nimessä ole sinusta!

Minulle oman perheen tukeminen on kaiken a ja o. Vaikka olen myös sitä mieltä, että minulla on oikeus omaan aikaan ja vapauteen :-) Toki koen välillä voimakkaitakin ristiriitoja oman aikani jakamisen kanssa, mutta uskon ajan tuovan ratkaisuja tullessaan :-)

Kuinka pitkälle ja missä asioissa sinun mielestäsi vanhemmat saavat tukea aikuisia lapsiaan? Mikä on normaalia ja mikä missään nimessä ei enää ole sitä? Oletko itse saanut liian vähän tai aivan liikaa vanhempiesi 'tukea'?

4 kommenttia:

  1. Vahvasti uskon, että toimintasi on hyvin normaalia! Voi mahdoton, millaisella rintaäänellä sinua oikein on moitittu ja millaisin motiivein? Minulla on neljä aikuista lasta, joilla omat siivet kantavat. Vaikka joskus olen ihan hassuissa asioissa kanaemo, niin juurikin kouluaikana en lasten läksyjä tehnyt. Osallistuin kokeisiin preppaamiseen ja ennen internet-aikaa autoin tiedon löytymisessä, mutta päävastuu läksyistä oli lapsilla. Lukeminen ja tiedonhaku omatoimisesti takasivat sen, että heillä jäi palo opiskeluun ja tiedon tavoitteluun. Edelleen autan lapsia, mutta en elä heidän elämäänsä. Olen kiinnostunut heidän asioistaan, mutta en missään tapauksessa edes halua kuulla kaikkea.

    Aina on joku, jolla on 'varaa' sanoa ihan mitä vain toisen elämästä. Se harmittaa ja surettaa, stressaakin! Puolison ja lasten suhtautuminen meihin äiteihin on tärkein asia, minulle on tärkeää myös se, että lasten siivet kantavat!

    Iloa ja valoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Saila!

    Kiva lukea, ettei ole näiden asenteidensa kanssa aivan yksin :-)

    Edelleen olen sitä mieltä, että jokainen toimii vanhempana ihan itsensä näköisesti. Kysymys on ehkä enemmän siitä, mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä ja mitä ei-hyväksyttävänä.

    Hyväksyn isolla sydämellä monen ystäväni erilaisen äitiyden, sillä he ovat vain henkilöinä ihan erilaisia kuin minä. Kuka mihinkin suuntaan ;-)

    Ihanaa Elokuun jatkoa kaikille <3

    VastaaPoista
  3. Samoilla linjoilla olen minä. Mutta se mikä minua nyppii on monien vanhempien välinpitämättömyys. Karmea kiire koko ajan eikä hetkeäkään ole aikaa lapsille tai lapselle. Ei niille kaikkea tarvi tehdä ja antaa. Kuuntelee ja on lapsen kanssa.

    Mediasta saa ihan liikaa lukea ja kuulla surkeista kohtaloista. Esim. alle 14 vuotiaat myymässä itseään. Ihan sairasta. Onkohan näiden lasten vanhemmat niitä hyviä vanhempia ..

    Taas nää minun jutut meinaa lähteä käsistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!
      Ei sun juttusi lähde mihinkään käsistä.
      Elämä pistää välillä ottamaan kantaa.
      Ja on hyvä, että on olemassa niitä ihmisiä, jotka uskaltavat ottaa kantaa epäkohtien edessä.

      Välittävä vanhemmuus on yksi niistä asioista, joita itse arvostan. Pyrin elämään se mukaisesti. Jälkikasvun oikeus kasvaa omiksi yksilöikseen, itsenäisiksi ihmisiksi on myös minulle tärkeä juttu. Sitäkin yritän pitää ohjenuorana elämässäni.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)