keskiviikko 31. elokuuta 2022

Kantarellien jäljillä (taas kerran)

Tänään työpäivän jälkeen ulkona oli 12 astetta lämmintä ja taivas oli pilvessä. Neulepusero ei tuntunut riittävän lämpimältä metsälenkille, joten puin sen päälle lisäksi kosteuden kestävän ulkoilutakin. Hyvä niin, sillä ensin tarvitsin kaiken tuon lämmön. Sitten tuli liikkuessa lämmin ja takki pääsi roikkumaan vyötärölle. Lopulta sade yllätti ja takki pääsi taas pian sateen suojaksi. Kerrankin tukka oli kuivana kotiin päästyäni. Aikaisemmilla kerroilla kuuma keli on hikoiluttanut minut = harjukiipeilijän niin, että tukkakin on kostunut hikoilusta. Tänään selvisin reissusta kuivin päin sateesta huolimatta 👍.


Kantarelleja löytyy lähimetsästä joka päivä, kiitos sateiden. Ja nehän on tietenkin kerättävä talteen ja pakastettava. Paitsi jos niitä on ihan liikaa omaan käsittelykykyyn nähden, voin tarjota niitä muutamalla läheiselle ihmiselle. Kantarellien kanssa olen tarkka. Pihi oikeastaan. Niitä tarjoan vain harvoille ja valituille.

Kantarellien kuluttajia löytyy omasta perheestäkin ihan yllin kyllin, joten pakastin täyttyy välittömän herkuttelun lisäksi.

Kuvina taas kännykkäkuvia.

Tungosta pannulla. Alussa tuoksu on hennon sitruunainen, kypsymisen edistyessä kypsemmän metsäinen. Makea.





Olen harrastanut ja keräillyt sieniä ehkä reilut viisi vuotta. Noviisi siis vielä. Aloitin suppilovahveroista ja ihmettelin kovasti, mistä niitä voisi löytää. Kysyin sienikaverilta neuvoja hyvän sienipaikan löytämiseen ja sain ystävällisiä, mutta jokseenkin hyödyttömiä neuvoja. Silloin en tiennyt vielä, että sienipaikkoja ja niiden sijainteja ei jaeta. Sittemmin olen viisastunut siinä(kin) suhteessa.

Olen karttoja tutkaillen ja metsiä läpi kävellen moneenkin kertaan opetellut sitä, mistä sieniä voi löytää. Olen tehnyt itselleni tyypillisesti todella paljon taustatyötä ja sitten olen jalkautunut todella, todella moneen paikkaan. Ehkä muutamaa sataa käveltyä maastokilometriä kohden löytyy jokin kohtuullinen sienipaikka. Ei mikään sienitaivas, mutta käveltävä kohde. Kilometrisieniä siis. Jokaista hyvää sienipaikkaa kohden talsin keskimäärin toista tuhatta tai jopa tuhansia kilometrejä. Vaihtelevaa maastoa, hyttysiä, hirvikärpäsiä, sadetta ja hellettä yms. Ei mitään helppoja askeleita siis.


Tämän tästä joku tuttu tai muu vastaava ilmoittaa minulle (kun olen heille keräämiäni sieniä ilmaiseksi toimitellut), että jos he vain tietäisivät sienipaikkani, he kävisivät keräämässä sienet ihan itse. Tässä kulkee se sienestäjän ja ei-sienestäjän välinen ymmärryksen raja 😠.


Jos minä aktiivisienestäjänä olen kävellyt mahdottomat metsämatkat ja käyttänyt niihin aikaa ison harrastuksen verran löytääkseni hyvän sienipaikan, niin MIKSI IHMEESSÄ minä kertoisin kaverille ihan tuosta vain parhaan sienipaikkani sijainnin ja löytäisin sen jälkeen sienipaikan aina tyhjäksi kerättynä? Eiväthän ne minun sienipaikkani ainakaan niin runsaita ole, että niistä riittäisi useammalle aktiivikerääjälle satoa.

Tässä kohtaa minun ja joidenkin tuttavieni logiikat eroavat toisistaan ja sitä seuraavaa keskustelua en jaksa käydä.


Ihan hyvää tekee kaikille keräilystä kiinnostuneille aloittaa harrastus ihan alusta. Niin kuin melkein kaikki muutkin tekevät. Jos haluat itsellesi kullan kalliin huippusalaisuuden, sinun pitää joko löytää se tai sitten maksaa siitä maltaita. Ilmaiskyytejä on harvoin tarjolla.


Siitä huolimatta metsät pursuavat ainakin Hämeessä kultaisista kantarelleista. Suosittelen metsään menemistä. Jos sieniä ei löydy, sielu rikastuu senkin edestä.


12 kommenttia:

  1. Oletpa todella aktiivisienestäjä, kun teet taustatyötäkin. Urheasti kävelet metsät halki. Ei sitä parasta sienipaikkaa kenellekään kerrota. Minä olen sienestänyt lapsuudesta asti. Kainuussa kerättiin vain rouskuja. Turussa opin keräämään suppilovahveroita, kantarelleja ja herkkutatteja. Täällä savossa kerättävät sienilajit ovat lisääntyneet roimastikin, esimerkiksi mustavahakasta, orakkaita, lampaankääpää, kehnäsientä. Nautitaan syksystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Täytyy sen verran korjata, etten kävele kaikkia metsiä halki. Toki meillä päin yhtenäiset metsäalueet ovat hyvinkin johonkin suuntaan käveltävissä halki, poikki ja pinoon.

      Usein kapeahkot metsäkaistaleet päätyvät peltoon tai erityyppiseen metsään. Kun metsä vaihtuu kantarellin mukavuusalueen ulkopuolelle, vaihdan suuntaa.

      Vaan on se niin, että tuppaan hurahtamaan omiin kiinnostuksen kohteisiini aivan täysin. Oppimalla kaikista aiheista avautuu aina huisin paljon lisää mielenkiintoista juttua. Eihän niitä malta olla tutkaisematta 🤭

      Poista
  2. Kyllähän se vähän niin on, että marjapaikat ja sienipaikat ovat Erittäin Salaisia. Lähisukulaisille voi korkeintaan kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin 🥳.

      Ja huonompaa sienipaikkaa ei kehtaa kenellekään neuvoa, vaikka se itselle kelpaisikin.

      Olen miettinyt kartalle merkitsemisen lisäksi muiden vihjetietojen kirjaamista tulevaisuutta varten. Ne voisi sitten luovuttaa eteenpäin, kun itse ei enää kykenisi sieniä noukkimaan 🤔

      Poista
  3. Minulla ei riitä sienipaikkoja jaettavaksi, kun en meinaa löytää mitään. Mutta marjastuspaikkavinkkejä olen jakanut niille, jotka haluaisivat mennä perheenä lasten kanssa marjaan. Ne tyypit eivät koko marjapaikkaa jaksa putsata ja lasten kanssa on kiva jos ei mene liikaa aikaa marjojen haeskeluun. Omalle perheelle riittää kevyesti yksi ämpäri mustikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskivertomarjapaikat ovatkin satoisampia kuin keskivertosienipaikat. Keskivertosienipaikka hulahtaa koriin muutamassa hetkessä ja sitten täytyy taas talsia pitkiä matkoja seuraavan luokse. Samasta sienipaikasta tosin voi saada satoa pitkin kesää, mutta siitä ei ole iloa, jos joku muu käy tyhjentämässä apajan 😞.

      Sen sijaan kerään kerralla aina mahdollisimman paljon sieniä ja ylimääräiset lahjoitan ystäville ja tuttaville.

      Poista
  4. Oi mikä saalis! Mä olen sienestänyt vasta neljä vuotta. Ihan samalaisia ajatuksia olen pohdiskellut aiemmin. Iskeekö sulla metsässä se "paniikki" kerätä akkiä pois, ettei kukaan muu vaan pääse apajille tai näe mistä poimit? Moisen miltei primitiivireaktion olen huomannut itsessäni :-D Lisäksi se, etten edes syö sieniä on vähän hassua mun sieni-intoiluni kanssa.
    Olet erittäin oikeassa; sielu saa metsässä ravintoa joka tapauksessa, tuli sieniä tai ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Helmi!

      Oikein mahtavan apajan ääressä tulee kiire ja melkoinen omistushalu. Lähimetsässä on paljon muitakin keräilijöitä, mutta kauempana saa taivaltaa ihan yksin, eikä tarvitse yhtään hätäillä.

      Minä olen keräämisen myötä opetellut etsimään myös herkullisia sienireseptejä ja nykyään keräämäni sienet maistuvat minulle itsellenikin 👍.

      Tänään juttelin metsässä muutaman kovaäänisen närhen kanssa. Tämän kesän poikasia taisivat olla: niin äänekkäitä, pelottomia ja uskollisesti porukassa 💖.

      Poista
  5. Huomenna olisi taas tarkoitus mennä sienimetsää. Katsotaan mitä löytyy. Toivottavasti vesisateet on vähän auttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja teidän sienireissullenne. Meillä löytyy jo hieman suppilovahveroitakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!