maanantai 6. helmikuuta 2023

Nauramisen ilo, koskikaroja ja muistutus villasukka-arvonnasta

Pysähdyinpä tänään taas ihan kunnolla miettimään sitä, kuinka tärkeitä asioita ilo, huumori ja nauraminen ovat minulle. Mietiskely lähti siitä, kun ajattelin eilisiltaa. Juuri ennen nukkumaan menoa päätin vilkaista ihan vähän vielä Instagramia. Instagramin videoista löydän aina jotain  hauskaa ja ilahduttavaa. Niin nytkin. Laitoin perheellekin jakoon muutaman itseäni eniten huvittanutta ja viihdyttänyttä videota. Ihan tyrskyin naurusta niiden aikana, mutta kovasti hiljaa piti olla, sillä mies oli käynyt jo nukkumaan. Olipas vaikeaa olla hiljaa, kun nauratti ihan mahdottomasti. Ja naurustahan seuraa aivan valtavan hyvä olo.

Minun mielestäni hauskat videopätkät eivät todennäköisesti ole kaikkien muiden mielestä sitä suurinta hauskuutta. Huumorintaju ja hauskuussuoni ovat kaikilla niin erilaisia. Ja hyvä niin.

Nyt laitan itselleni listalle nauramiseen asti viihdyttävän hauskuuden löytämisen vähintään kerran viikossa. Se on selvästikin jotain, mikä toimii minulla todella mainiosti.

Tähän taustaksi toistan itseäni jostain aiemmasta kirjoituksestani (sillä niitähän riittää). Minulla oli äitini mielestä ainakin lapsena ja nuorena ruma nauru. Sain monesti kehotuksen ja käskynkin äidiltä olla nauramatta juuri sen vuoksi. Melkoisen kilttinä tyttönä tyydyin siis hymyilemään. Toki aika harvoin tapahtui mitään, mikä olisi minua aidosti naurattanutkaan. Oliko kyse siitä, etten oppinut nauramaan, kun en saanut nauraa vai siitä, etten oppinut nauramaan kauniisti, kun minua nauratti niin harvoin? Siinäpä mysteeri.

Äidin viimeisinä vuosina nauroin useinkin tavatessamme. Hän ei koskaan enää torunut minua nauramisestani tai arvostellut nauruni laatua. Asiat voivat todellakin muuttua.

Arjessa minua naurattaa useimmin Pixie. Hän osaa kaikessa hurmaavuudessaan olla hauska ja yllättävä ihan tämän tästä. Olemme kyllä miehenikin kanssa eräänlaisia hassuttelijoita. Olen onnekas päästessäni olemaan parisuhteessani hölmö ja hassu itseni ja samalla oikein normaali ja arvostettu. Siinä mielessä erityisesti meillä vakka on löytänyt kantensa.

Nauratko sinä usein? Ääneen vai äänettömästi? Millaiset asiat saavat sinut nauramaan? Vai koetko ilon ihan muulla tavoin?

Toki minäkin koen toisinaan myös mykistävää iloa ja onnea, jolloin sanoja ja ääniä ei tarvita (eikä kaivata). Nauru on viime aikojen koettelemuksissa jäänyt väliin ja nyt huomasin taas nauttivani siitä ihan selkäpiitä myöten. Ja onpa niitäkin aikoja ollut, kun ihan selviytyminenkin on ollut tavattoman tyydyttävää.


Tähän loppuun vielä pari koskikarakuvaa 🥰.





Loppuun muistuttelen vielä villasukka-arvonnasta. Perjantaihin kello kuuteen asti pääsee osallistumaan arvontaan. Arvonnan säännöt ja ohjeet löytyvät täältä samoin kuin kuvat arvottavista sukista.


Talvi on melkeinpä kauneimmillaan ainakin täällä lumirajan pohjoisella puolella. Naurettavan iloista tai lempeämmän upeaa helmikuun jatkoa 🥰

14 kommenttia:

  1. Ihanat koskikarakuvat ja hyväntuulinen postaus! Minullakin on mieheni kanssa ihan oma huumori ja nauramme usein iltaisin ennen nukkumaan menoa milloin millekin hassulle asialle. Ikääntymiseen liittyy paljon huvittavia juttuja, joita on itse aiemmin ihmetellyt, ja nyt kun ne ovat omalla kohdalla ajankohtaisia, ei voi olla nauramatta. Toivottavasti ikämme tai terveytemme on hieman lisääntynyt paljosta nauramisesta! Hauskaa viikon jatkoa sinne Hämeeseen! (En nyt osallistu sukka-arvontaan, entiset ovat vielä hyvässä kunnossa ja käytössä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Mahtavaa kuulla, että teilläkin nauretaan 🥰

      Poista
  2. Voi meidän äitejä ja isiä, jotka kasasivat turhia painolasteja yllemme. Usein täysin perusteetta. Ehkä heillä oli omat ongelmansa, jotka sitten heijastuivat jälkikasvuun kohdistettuina vaatimuksina.
    Ei turhaan sanota, että huumori on elämän suola. Huonompikin vitsi oikealla hetkellä avaa useita solmuja. Minullakin on onni saada elämänkumppanikseni ihminen, joka nauraa rinnallani samoissa tilanteissa.
    Nauran ääneen tai äänettömästi, tilanteesta riippuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Ihana lukea, että huumori kutkuttaa teilläkin 🥰

      Poista
  3. Upea kuva koskikarasta.

    Minä nauran ja joskus itken ja nauran samaan aikaan.
    Olen luonteeltani vilkas ja pirskahteleva karjalaisnainen. Isäni oli kotoisin Suojärveltä ja oli luonteeltaan tasainen persoona. Minä olen saanut jostain esi esi vanhemmiltani tämän todella räväkän luonteeni ja kovan nauruäänen.
    No olen oppnut sen, että näin 65-vuotiaana kaikki rypyt ovat naururyppyjä ja kun nauraa paljon, ei rypyt edes haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli!

      Mahtavaa, että sinulla on tuollaisia pirskahtelevia sukupolvien yli hypänneitä 'hyppygeenejä' 🥰

      Poista
  4. Minulle huumoritaju on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kumppanissa. Meillä huumorintaju kohtaa puolison kanssa erinomaisesti ja samanlainen huumori näyttää siirtyneen pojillekin. Minä nauran useita kertoja viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Minä olen kasvatellut huumorintajuani iän myötä, kateellinen olen hieman teille luonnon lahjakkuuksille 🥰

      Poista
  5. Meillä usein nauretaan yhdessä miehen kanssa. Hän esittää jotakin hölmöä ja päätöntä. Ja hän nauraa minun kohellukselleni. Minäkin pidän Instagramin videoista, erityisesti eläinvideoista. Myös Kaverille ei jätetä -sarja nauratti kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, Marja!

      Pitäisi varmaan katsoa ihan yleissivistyksen vuoksi pätkä tuosta Kaverille ei jätetä -sarjasta. Olen melko pihalla melkein kaikista tv-sarjoista. Instagramista löytää ihanien eläinvideoiden lisäksi monenlaisia muitakin hihityttäviä videoita, kun välillä niitä hoksaa ryhtyä katselemaan 🤭

      Poista
  6. Koskikaran touhuja on ilo seurata. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
  7. Nauran ääneen aika harvoin, mutta silloin kun sen sortin naurun aihetta piisaa, ei naurusta meinaa tulla loppua ja se on kyllä todella vapauttavaa.

    Videoista on kyllä iloa. Osa naurattaa ja osasta tulee muuten vaan hyvä positiivinen fiilis.

    Kerrassaan hienot kuvat koskikarasta ja ympäröivästä veden ja jään yhdistelmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka!

      Eläköön kaikki nauru äänettömästä äänekkääseen ja loputtomaan asti 🥰

      Poista

Kiitos kommentistasi!