torstai 2. lokakuuta 2014

Ihana torstai ja kesän kuvia

Koira voi ihan hyvin, vaikka syö vielä vain vähän. Tulee luokse alistuneena matalana, korvat luimussa, kun kutsun sitä lääkkeelle. Tietää, että edessä on väistämätön, tulee mahdollisimman hitaasti. Ja minä kehun, kuinka reipas toinen on ja saan vastaukseksi puoli-iloisia hännän heilutuksia.

Mies on tullut muutamana päivänä juna-asemalle minua vastaan koiran kanssa. Tekee koiralle hyvää päästä ihmisten ilmoille ja tottua siihen, että hälinää on. Ja tekee hyvää minulle, kun on niin innokas vastaanottaja heti työpäivän jälkeen. Olen toisaalta ihan tyytyväinen, ettei mies käyttäydy asemalla (tai muuallakaan) yhtä vilpittömän innokkaasti kuin koira ;-) Se vetämisen into ja hihkumisen riemu, kun se vetää ja johdattaa meitä autolle minun tervehtimiseni jälkeen... Erityisen hauskaa se on siksi, ettei koira koskaan muulloin oikeastaan vedä. Mutta nyt se haluaa johdattaa meidät autolle ja kotiin äärettömän innokkaasti :-)

Olen käynyt kesän kuvia läpi, sitä onnellista urakkaa onneksi riittää :-) Viikonloppuna pääsee valoisan aikaan taas kuvaamaan jotain uutta. Sekin on ihanaa...

Illan kohokohtia tässä:

Rastaskerttusen aikaisemmin käsittelemätön kuva


Ja aikaisemmin käsitelty kuva sekä uuden LR-läpikäynnin jälkeen



Ja aikaisemmin käsittelemätön kurkikuva...


Ihanaa loppuviikkoa!

15 kommenttia:

  1. Onneksi koiralla on lyhyt muisti tuon lääkitsemisen suhteen!
    Tuli aika herkullisia mielikuvia siitä jos mies vastaantullessaan käyttäytyisi kuin koira :D
    Tuo kurkikuva on hieno tunnelmaltaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyllä minäkin sitä miehen roolia ja käyttäytymistä mietin, mutta olen ehdottomasti tyytyväinen nykyiseen roolijakoon ;-)

      Poista
  2. Kyllä kuvaamisessa olennainen osa on kuvankäsittelyssä, tässä sen näkee hyvin. En ole koskaan kokeillut Light Roomia, käytän itse PhotoShopia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin opetella nyt ensin tuota Lightroomia ja sitten voisi sivistää itseään Photoshopin käytön suhteen.

      Poista
  3. Ihanaa, että koiruus voi jo paremmin. Ja samoin kuin Vikki, minäkin herkuttelin ajatuksella, että mies käyttäytyisi samalla tavalla kun tulisi vastaan =D. Kauniita kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Se varmasti olisi paljon huvittavampaa, jos jokun toisen mies käyttäytyisi niin, kuin jos se olisi oma mies ;-)

      Poista
    2. Siis jonkun muun mies käyttäytyisi niin omaa vaimoaan kohtaan, ei minua kohtaan...

      Poista
  4. No mutta ... eikö se olisi ihanaa jos mies käyttäytyis kun koira ja osoittais innokkuutta ja riemua sinut tavatessasi.. :D Saisi muutkin lähelläolijat hyväntuulisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti huvittaisi muita :-) Ehkä joutuisi kuitenkin minun tapauksessani ulkoruokintaan, jos toimisi niin ;-)

      Poista
  5. Ihana, että koiruus voi jo paremmin:)

    VastaaPoista
  6. Vikin tapaan minäkin aloin mielessäni naureskella ajatukselle, että mies kiskoisi sinua kieli ulkona läähättäen kohti autoa ja kotimatkaa. No, ehkä ihan tuoreessa parisuhteessa...
    Hienoja kuvia linnuista.
    Viikonloppu on jo käsillä. Toivotaan, että pääset nauttimaan hyvistä kuvaussäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 33 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen arvelisin miehen kärsivän vakavista aivoverenkierron häiriöistä, jos yhtäkkiä alkaisi tuolla tavalla touhuamaan. Ehkä sittenkin käyttäisin ensin sairaalassa tarkastettavana ja sitten vasta, jos olisi kunnossa, laittaisin ulkoruokintaan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!