Harmaan päivän 'seikkailu'

Heräsin aamulla aikaisin miettimään työasioita - lähinnä tekemättömiä töitä. Sain kuitenkin unen päästä kiinni uudestaan jonkin aikaa valvottuani ja uni tuli todellakin tarpeeseen. Elämä on levänneenä niin paljon aurinkoisempaa.

Sisäinen aurinko tuli kovaan tarpeeseen, sillä sää oli harmaa: pilvinen ja sumuinen. Lopulta myös sateinen. Ennen sadetta tunsin kuitenkin polttavaa halua lähteä kameran kanssa luontoa tutkimaan. Isäntä vei minut perille (auto on yhä korjaamolla) ja minun piti kiertää pienen metsän läpi pellon reunaan odottelemaan mahdollista haukan saapumista. Siksi minulla oli mukana kaiken muun kannettavan lisäksi myös retkituoli ja termospullossa kuumaa teetä. Tee oli miehen idea ja osoittautui nerokkaaksi ideaksi :-)

Metsässä oli kasteisia hämähäkin seittejä ja yritin kuvata niitä vähässä valossa. Jalustinkaan ei pelastanut tilannetta, sillä tuuli heilutteli verkkoja mennen tullen. Piti vain ottaa paljon kuvia ja toivoa, että joku onnistuu.

Joku oli rakentanut taloja parhaille metsän läpi kulkeville reiteille (käsittämätöntä!) ja jouduin kiertämään hieman, Eipä minun pääni sekoittamiseen enempää tarvitakaan ;-)

Metsän reunassa, pellon laidassa kykin aikani retkituolissa ja siemailin ihanasti lämmittävää teetä. Alkoi sataa kevyesti, joten kaivoin miehen mukaan tuppaaman sateenvarjon esiin. Mikroilmasto pysyi lämpimänä eikä iso palelu iskenyt missään vaiheessa. Haukkaa ei näkynyt eikä kuulunut eikä kelin harmaus ja yltyvä sade lupaillut parannusta tilanteeseen. Ilmoitin miehelleni tulevani mielelläni kotiin lähiaikoina ja sovimme paikan, mistä hän tulee hakemaan minut. Minun piti kävellä vain pellon reunaa pitkin tien varteen ja siellä tavattaisiin.

Kun pääsin tien varteen, huomasin, etten ollut ollenkaan siinä paikassa, minkä olin miehelleni ilmoittanut. Itse asiassa en ollut ollenkaan varma, missä olin. Olin eksynyt jälleen kerran. Ilmoitin miehelle väliaikatietoina, etten ole siellä, missä ilmoitin olevani. Kännykän navigaattorin avulla sain varmistettua olinpaikkani ja ilmoitettua sen myös miehelleni. Onneksi. Sade jatkoi yltymistään.

Pienet metsät ovat minun juttuni, Niistä löytää aina pois, Eikä niissä ole yleensä hirvikärpäsiä. Tämä pikkuinen metsäpahanen oli pläntti kahden ison tien välissä. Käytännössä eksymisen mahdollisuutta ei pitänyt olla, vaan minäpäs näytin taas kohtalolle, että mikään ei ole mahdotonta ;-)