Minä lähdin koiran kanssa kuusimetsään. Koira osaa aina takaisin, joten se on minulle tärkeä suunnistusapu :-) Tosin koira halusi jatkuvasti kääntyä takaisin ja sitä sai motivoida tämän tästä.
Ensimmäiset suppispaikat olivat muutaman suppiksen rykelmiä. En ryhtynyt kuvaamaan niitä. Sitten löysin isomman suppispaikan ja ryhdyin kuvaamaan. Vain huomatakseni, että koira tuli huolestuneena istumaan viereeni, aivan suppisten päälle, kun kuvitteli minulla olevan jonkin vialla, kun kävin maahan makaamaan. Tämä toistui muutaman kerran ja päädyin siihen, että minun on valittava joko sienien kerääminen tai niiden kuvaaminen. Päädyin keräämään.
Hirvikärpäsiä kävi kimppuuni yli viisi, mutta alle kymmenen. Siinä olivat kaikki yksilöt tasan tarkkaan liikaa. Hirvikärpäset saavat ihoni kananlihalle.
Jossain vaiheessa lähdimme koiran kanssa kävelemään takaisin päin. Koira innostui siitä niin paljon, että juoksi matkaan ja jätti minut kuin nallin kalliolle. Siitä mitään apua ollut enää autolle suunnistamisen suhteen. Onneksi en ollut vielä eksyksissä tutussa paikassa... Jouduin huutelemaan koiraa takaisin monesti. Se oli kovasti kärsimätön minun riittämättömän vauhtini kanssa. Vaan syksyn ensimmäiset suppikset on nyt kerätty, siivottu ja pilkottu kuivauskuntoon. Kuivaaminenkin on aloitettu. Kyllä tämä tästä :-)
Tuo koiran kanssa sienestäminen ja marjastaminen on kyllä kieltämättä hauskaa. Niin monet raskaat huokaukset päästeli minunkin koirani aikoinaan kun joutui odottelemaan. Lopulta ei suostunut lähtemään sinnepäinkään :))
VastaaPoistaNyt en vielä tänä syksynä ole hirvikärpäsalueille mennyt, enkä mene enenkuin on kunnon pakkaset.
Meidän koira odottaa kyllä kärsivällisesti sitten, kun sille selviää, että tässä pitää nyt odottaa. Vaan pinkaisee heti vimmattua vauhtia ylös ja kohti kotia / autoa, kun kuvittelee päivystysvuoron olevan ohi :-)
PoistaTuo "vanha vitsi" on muuten parhaita ikinä :) mulle ei vitsit saa ollakaan tuon pidempiä, kyllästyn muuten.
VastaaPoistaLaitoin jo aiemmin kommentin, mutta ei sitä täällä näy... toisaalla kävi samalla lailla, mutta kommetti putkahtikin myöhemmin esille, täällä ei näköjään käy silleen. Että väännän uudelleen:
Koirien kanssa kuvausreissuilla on just tuollaista, karvainen nenä tahtoo tulla lähikuviin kukkasista ja sienistä ja kaikesta, mikä on matalalla. Niitä kiinnostaa se, mikä kiinnostaa emäntää. Jos se on vaikka jotain syötävää!
Vaikka tuliskin toistoa (jos se kommentti tuleekin jostain syystä perille) niin linkkaan tähän tämän saman:
http://kuunauta.blogspot.fi/2014/02/makrotex-haju.html
En osaa laittaa sitä sanan alle linkiksi, olkoon tuolleen. Esimerkki siitä, millaisia kuvia koiran kanssa kulkiessa tulee.
Hienoa, että vitsi toimi =D
PoistaIhania kuvia saa nähtävästi koiran kanssa :-)
Ihanat suppiskuvat. Meillä syötiin tänään sienipiirakkaa. Oli herkkua.
VastaaPoistaLurps :-)
PoistaMinä kuivatan suppikset ensisijaisesti tyttärelle, joka osaa arvostaa niitä kaikkein eniten. Kuivatut suppikset ovat kevyttä vietävää lentokoneessakin. Jos sieniä tulee enemmänkin, käytän sitten meidän muidenkin ruokiin.
Sinun pitää opettaa koirasi löytämään suppikset ;)
VastaaPoistaAivan sama kävi mielessäni metsässä!!! Sepä vasta olisikin hyödyllistä :-) Mikäs olisikaan upeampaa kuin suppiskoira ;-)
PoistaKomeat suppikset!
VastaaPoistaKumma kyllä meillä ei ole hirvikärpäsiä enää ollut. Syyskuun puolella oli vielä jkunen, mutta nyt ovat häipänneet. Meinasin jo juttusi puolivälissä sanoa, että minäkin tarvitsisin opaskoiran metsään, mutta ei se sitten opastanutkaan sinua pois sieltä:)
Opaskoira toimii paremmin, kun sen pitää hihnassa kotimatkalla ;-)
PoistaKoiran kanssa sienestäminen ja kuvaaminen ei ole aina helppoa:)
VastaaPoistaEi olekaan, mutta mahdottoman hauskaa se on :-)
PoistaMinulla odottavat lauantain suppikset vielä perkausta jääkaapissa. Raahasin melkein seitsemän kilon kameralaukkua yli kolme tuntia ylä- ja alamäkiä ja aika monta kyykkyä tehden. Nyt on reidet siinä kunnossa, ettei meinaa tuolista päästä ylös. Ihanaa, kunto kasvaa :D
VastaaPoistaNuppu oli yhtä innokas kompassi, nenä koko ajan kotia kohti :)
Kumarrus täältä tuon reppuoperaatiosi johdosta! Minulta jäisi jokin ulottuvuus tuolla painolla väliin: noin painava reppu + suppikset + koira = siinä on jotain ihan liikaa :-)
PoistaIhanaa, että Nuppu jaksoi opastaa sinua :-)
Siis silloin Nuppunen kun vielä eli. Nyt enää vain muistoissa. Ensi kerralla taidan mennä ilman reppua.
PoistaKomeat suppikset... hyvä että olitte tutussa metsässä :D
VastaaPoistaKiitos :-)
PoistaEnpä minä omalla suuntavaistollani vieraaseen metsään menekään, jollen tiedä sen olevan kovin pieni. Tai sitten pysyn visusti merkityillä poluilla (= ei ollenkaan se paras tapa sienestää).
Tuo vitsi muuten hymyilyttää aina :)
VastaaPoistaNuo kuvat näyttävät niin herkullisilta, melkein tunnen suppiksen maun. Tuolla niitä on purkeissa kuivattuina!
Hyvä, että jotain hymyilyttää :-) Minä virnuilen sille itsekseni tämän tästä. Terveen paperit minulla silti on ;-)
PoistaHyvän näköisiä sieniä! Minä en sieniä juuri tunne mutta muistaakseni noita kasvoi tänä vuonna meidän pihalla -en olisi arvannut syötäviksi :)
VastaaPoistaPaljon on melkein samannäköisiä sieniä. Suppilovahveron tunnistaa kellertävästä, hieman littanasta ontosta varresta ja siitä, miten sen 'heltat' jatkuvat viistosti varteen. Eivät pääty siis kuin seinään. Nämä ovat minun tunnistusvinkkini :-)
PoistaTäältä löytyy hyvät tunnistuskuvat: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/sienet/suppilovahvero
Ainoa sieni, joka täyttää samat tunnistuskriteerit, on kosteikkovahvero ja sekin on yhtä herkullinen ruokasieni :-) Viihtyvät kuusimetsissä, mielellään tuhdin sammalen seassa.
Kauniit kuvat suppiksista, joka on minun lempi sieneni =). Meidän koira aikanaan kanssa aina istui siinä mättäällä mistä piti sieniä ( mitä tahansa) kerätä =D.
VastaaPoistaKiitos :-)
PoistaMinun sienivalikoimani on todella suppea, olen oppinut lapsuudesta kerätyn sienikammon jälkeen syömään ja ennen kaikkea keräämään sieniä vasta muutama vuosi sitten. Suppikset kuuluvat tuohon kapeaan valikoimaani :-)
Samaa mieltä :-)
VastaaPoista