sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Joutsenbongausta

Joutsenbongaus oli teemana tälle päivälle. Tosin päivä oli harmaa ja vettä sataa tihuutteli kuin pisteenä i:n päälle. Valaistukselle siis heikot arvosanat.

Löysin joutsenparven (toistasataa joutsenta plus kanadanhanhia) pellolta ja yritin lähestyä ensin kävellen. Pitkän matkaa tarvottuani vastaan tuli ylitsepääsemättömän leveä oja. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Huomasin myös, että hyvä navigaattori olisi aivan ehdoton. Tällä kertaa sellaista ei ollut mukana. Kännykän karttasovellus näytti tiet niin haalealla värillä, ettei silmäni ollut erottaa niitä.

Vaan monen yrityksen jälkeen löysin joutsenet kuvausetäisyydeltä. Jos ne olisivat lähteneet kunnolla lentoon, en varmasti olisi saanut tallennettua mitään. ISO-arvot ponkaisivat kattoon ja kohinanpoisto liimaa värejä jo liikaa.

Merkille pantavin tulos oli kovasti sotkeentuneet ulkoiluhousut. Housujen lahkeet olivat kurassa lähes haaroihin asti. Tiedän, että se liittyy pelloilla kävelemiseen, mutta roiskeiden määrä ja korkeus yllättivät minutkin... Onkohan kävelytyylissäni jotain vaappuvaa?

Sain muutaman kuvankin. Jos en niin kelpoisia kuvia, niin sään mukaisia kuvia kuitenkin. Lähempänä olleet joutsenet mussuttelivat flegmaattisen oloisina pellon antimia ja kävivät nukkumaan. Säpinää oli tietenkin siellä aivan kauimmaisessa nurkassa. Kuvasin silti.

Mukavaa alkavaa viikkoa! Hämäryys jatkuu, mutta talvipäivänseisaus lähestyy :-)




24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos!

      Jos keli olisi suosinut, niin laatu olisi parempaa, mutta keli oli sitä, mitä oli. En valita - joutsenia kuitenkin :-)

      Poista
  2. Hienot kuvat sait tämän päivän säässä.
    Heh... kuvausreissut on välillä sottaista puuhaa. Olen kanta-astuja ja jälki usein sen näköistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Minä olen kai sitten jokin haarahyppijä ;-)

      Poista
  3. Olitko Vuorentaan pelloilla? Kerran oon erehtynyt sinne tarpomaan. Kengät ja housut olivat mutapaakkuja täynnä. Laskin joutsenia autolla ajaessa ohi kotiin marketeista. Niitä on tosi paljon. Parempien bongareiden mukaan jotain 110. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorentaan pellolla kuvasin noita. Loppujen lopuksi oikein siististi autosta istuma-asennossa ;-) Ensimmäinen lähestymisyritys oli vanhan kolmostien luota. Ilman sitä julmetun isoa ojaa olisin saanut kuviakin sieltä :-)

      Poista
  4. Meillä jäi tältä viikonlopulta bongaukset väliin, ei vain jaksanut. Perjantainakaan ei yhtään näkynyt, vaikka oli ajelua.
    Mitä se meinaa, että kohinanpoisto liimaa värit? Tuleeko niistä liian tasaisia?

    Kengistäkin riippuu, kuinka korkealle kura kävellessä roiskuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina tarvitsekaan jaksaa. Univelkoja on täälläkin nukuttu pois...

      Tuo värien liimaantuminen on Susanna-slangia eli ihan omaa termistöä. Kohinan poistossa muutetaan poikkeavia yksittäisiä pikseleitä muiden värisiksi. jotenkin noin se menee. Mitä enemmän kohinaa, sitä enemmän tehdään yhtenäistä väriä. Joutsenten siipien yksityiskohdat jäävät ohjelmiston tulkinnassa sitten jossain vaiheessa yhä enemmän ja enemmän korjattavaksi ja niin ne yksityiskohdat sitten sulautuvat 'liiman' alle.

      Poista
  5. Hieno bongauspäivä sinulla! Mitä niistä kurasista vaatteista väliä, pesukoneet on keksitty:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Housut on jo pesty ja kuivattukin. Valmiina seuraaviin seikkailuihin ;-)

      Poista
  6. Joutsenten tanssi on tyylipyhdasta! :)
    Kaunista katseltavaa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon tanssiin kun yhdistää se laulelun (joutsenten, ei kuvaajan), niin fiilis on herkkä kuvaajalla...

      Poista
  7. Kovat tuntuvat olevan menohalut jo näilläkin joutsenilla. Taitavat jättää meidät tänä syksynä aikaisin. Hienot kuvat ja se kuraantuminen kuuluu asiaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos .-)

      Suurin osa popsi maan antimia kovin laiskan pulskean oloisina, mutta tuolla porukalla menojalka vipatti oikein kunnolla :-)

      Poista
  8. Kuvissa on kivaa syksyn tunnelmaa.
    Lintuillessa toisinaan roiskuu rapa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ravan roiskuminen jäi alavartalon puolelle eikä takkia tarvinnut laittaa pesuun :-)

      Poista
  9. Ihan kelpo kuvat ottaen huomioon miten pimeää on ollut viime päivinä.

    VastaaPoista
  10. Tänään luin Aamulehdestä, että eilen oli ollut Wääksyn kartanon (Kangasalta Sahalahdelle menevän tien 325 varressa) pelloilla yli 50 joutsenta lepäilemässä. Se on niiden perinteinen lepopaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiran (www.tiira.fi) mukaan tuolla pellolla oli ollut enimmillään 150 laulujoutsenta. Kaukaa katsottuna määrä ei vaikuttanut niin isolta, mutta lähemmäs kun pääsi laskemaan, niin pitkälti toista sataa minäkin niiden määräksi sain.

      Näyttävät parveilevan jo kovasti vähän kaikkialla. Ja nuo lepopaikatkin tuntuvat olevan vuodesta toiseen samoja. Ja minä vasta opettelen niitä :-)

      Poista
  11. Upea kuvasarja!

    Nyt on aika jolloin pelloilla ei voi kävellä tulematta kokonaan rapaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Pelastuin onneksi vyötäröstä ylöspäin ;-) Läheltä tosin piti, etten liukastunut siellä kökkäreeltä toiselle harppoessani...

      Poista

Kiitos kommentistasi!